Vanhin koirani on sairaana, ja sen lopetus lähestyy päivä päivältä. Koirani ovat ainoa syy, miksi ylipäänsä olen hengissä, ja nyt pitäisi vanhimmasta ja rakkaasta perheenjäsenestä -lapsesta- luopua. :( En tiedä, kuinka kestän sen, vai kestänkö sittenkään!
Maailma luhistuu. :(
troyen
8542
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
itsekkäästi.
Et ajattele asiaa eläimen kannalta: se on vanha ja sairas. Pitäisikö sen jaksaa ja jaksaa sinun takiasi?
Kyllä sinä toivut menetyksestä. Suret aikasi, se on ok... sitten tartut elämästä uudelleen kiinni. Kenties joku uusi eläin löytää paikan kodistasi.
Tämä on sellainen asia, jota eivät välttämättä ymmärrä muut kuin toiset koiraihmiset.
Minä olen kaksi kertaa käynyt sen läpi. Vieläkin ahdistaa, kun tällaisessa yhteydessä sitä ajattelen. Kuitenkin ainakin minun kohdallani pahinta aikaa oli juuri se, kun tiesin, että kaikesta pitkittämisestä huolimatta, se on lähiaikoina tehtävä. Sitten, kun se on ohi, niin ainakin kamala jännitys on poissa.
Niin kummalta kuin se tuntuukin, niin minua helpotti, kun sain uurnan kotiini. Tuntui, että koira on ainakin turvassa. Samaa sanoi naapurini omasta koirastaan. Kesti aika kauan, ennenkuin pystyin hautaamaan uurnat mökille.
Sinulla on kuitenkin vielä toinen koira, joka tarvitsee yhtälaillä huolenpitoasi.
Jos oikein koville ottaa, niin käy vaikka lääkärillä, että saisit jotain rauhoittavaa, että pääsisit tilanteesta yli.
Toivon sinulle kuitenkin voimia, koska muuta en osaa sanoa.
Olen vain itkenyt päiväkaudet, kun tiedän sen kohta ajankohtaiseksi. Koira on iloinen ja puuhakas, mutta silti sairas. Se vain on niin vaikea ja lopullinen päätös, että tuntuu, että maailma luhistuu siihen. Ettei ole enää syytä elää sen jälkeen.
menee, että ennen pitkää joutuu luopumaan läheisistään, kun heidän aikansa koittaa.
Perheelläni on ollut useita koiria lemmikkinä, ja todella ikäväähän se aina oli, kun niistä aika sattui jättämään, mutta sen olen huomannut, että monet iloiset muistot säilyvät kyllä kirkkaina mielessä. Tärkeintä joka tapauksessa on kuitenkin lemmikin hyvinvointi.
Voimia sinulle, kyllä se elämä jatkuu, vaikka suuriakin vastoinkäymisiä aina toisinaan väkisinkin eteen tulee.
Olen itsekin koiraihminen ja vanhenevan koiran emäntä. Oman masikseni aikana sairauslomallani tämä kaveri on ollut parasta mahdollista terapiaa. Jotenkin se on vaistonnut oman pahan oloni ja tehnyt parhaansa minua hoivatakseen.
Ymmärrän täysin tuntosi. Luopuminen on varmasti äärimmäisen vaikeaa. Saat kaikki sympatiani; itselläni sama on piakkoin varmasti edessä ja sen ajatteleminenkin tekee kipeää.
näistä koirajutuista. Itselläni koira myös, sairastaa epilepsiaa. Olen jo usein miettinyt, mitä sitten kun lääkkeet eivät enää auta..
Samoin olen sairastanut masennusta, ollut burnoutlomilla ja huomannut saman kuin tässä joku muu sanoikin. Koira on suureksi avuksi vain olemassaolollaan. Pakko lähteä uloskin hiukan vaikka muuten ei varmaan tulisi mentyä.
Oletko muuten katsonut "koirien terveys"-palstaa? Selaa vaikka vanhojakin sivuja. Siellä silloin tällöin myös näitä juttuja kun joutuu luopumaan rakkaasta koirastaan. Vain koiraihminen voi tietää...lohduttajia siellä löytyy.
tietää millainen menetys lemmikin kuolema on.
Minun koirani kuoli äkillisesti vajaa vuosi
sitten eli sillä lailla erilainen menetys, kun
ei tarvinnut etukäteen surra asiaa.
Kyllä koira on monelle mielenterveyttä ylläpitävä
voimavara ja niin kuin joku tuossa jo totesi
koira sai minutkin liikkumaan ulkona. Nyt ei
juurikaan tule ulkoilua harrastettua.
Yritän tässä kuitenkin elellä, kun jäi 3 kissaa
eli ainakin jotain säpinää mökissä.
Jaksamista Sinulle ja Kaikille muillekkin, joilla
vain lemmikki/lemmikit seurana!
Kiitos kaikille osaaottaneille!