Sain kuulla viikko sitten että olen raskaana. Jotenkin haluaisin pitää lapsen,,mutta en tiedä pystynkö siihen... miehestä ei ota oikein selvää mitä se haluaa, tietenki tämä on mun päätös mitä teen,, ei se kovin innostuneelta vaikuta.. jos se vaikuttas innostuneelta niin varmasti pitäisin...ehkä.. ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan.. Haluamme lapsia jossain vaiheessa, mutta nyt ei ole kyllä hyvä hetki.. on tämä vaikeaa..
Toinen jännittämisen asia on vanhemmat,,olen itse jo täysi-ikäinen, mutta suoraan sanottuna mulla pelottaa mitä mulla vanhemmat sanoo..meillä isä ei ole helpommasta päästä..
Jos nyt päätän että haluan keskeyttää raskauden, niin mitä teen?soitanko tk:n vai ?minne sinne?
Luin tuolta ylempää että on jokin lääkkeellinen tapa keskeyttää? Mitähän se tarkoittaa?
Kiitos kaikille vastanneille... aikaa tää tarvii vielä pari päivää..
Toinen jännittämisen asia on vanhemmat,,olen itse jo täysi-ikäinen, mutta suoraan sanottuna mulla pelottaa mitä mulla vanhemmat sanoo..meillä isä ei ole helpommasta päästä..
Jos nyt päätän että haluan keskeyttää raskauden, niin mitä teen?soitanko tk:n vai ?minne sinne?
Luin tuolta ylempää että on jokin lääkkeellinen tapa keskeyttää? Mitähän se tarkoittaa?
Kiitos kaikille vastanneille... aikaa tää tarvii vielä pari päivää..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aika monessa paikassa korostetaan sitä että nainen päättää. Aika epäreilulta se kuitenkin tuntuisi jos miehen näkökulmaa ei ollenkaan kuunneltaisi. Tilanteesi on aika vaikea, mutta kaiken kaikkiaan jos teet sellaisen päätöksen jonka takana et itse 100% seiso = se voi kaduttaa myöhemmin, kun päätöstä ei enää voi perua.
lasten hankkiminen ei todellakaan ole mikään pilipalijuttu, toisaalta voin omasta kokemuksesta sanoa, että asiat eivät välttämättä aina mene suunitelmien mukaan.(minulla on jo kolem yllätysraskautta, kaksi syntynyttä ja yksi kohdussa kasvamassa)Vaikka erityisesti tämä viimeisin tapaus tuntui aluksi siltä että nyt ei ole ollenkaan sopiva ajankohta, ja varasin aikaa aborttia varten, en kuitenkaan pystynyt tekemään aborttia. Lapsi ei kuitenkaan ole mikään koiranpentu jonka voi vaihtaa jos se kuolee. Se on yksilöllinen ihminen, toista samanlaista ei tule jos sen tappaa.
Monta asiaa on taka-alalla sekoittamassa päätä ja vaikuttamassa päätökseesi. Jos vähääkään tuntuisi siltä että haluat säästää tämän lapsen hengen, sinun lapsesi, et varmasti tule sitä katumaan, vaikka lapsen hoitaminen -believe me-on ainakin alussa raskasta puuhaa.Äidin rakkaus on ihmeellinen voima joka kantaa vaikeiden aikojen yli.
Tällä palstalla moni tullee kirjottamaan sinulle erilaisia puolustuspuheenvuoroja abortin puolesta mm. siten että pieni sikiö ei vielä ole ihminen eikä sillä ole mitään ihmisarvoa, eli voit sen ihan hyvin tapattaa, koska se on ihan sama jos kanan tappaisi. JOs tämä ajatusmalli yhtään alkaa ärsyttämään, minun lapseni ei ole mikään kana-niin tämä voisi puhua sen puolesta että voisit olla valmis taistelemaan lapsesi hengen ja elämän puolesta. Jos päädyt aborttiin, siinä tapauiksessa kaikki mahdolliset selitysmallit varmasti helpottavat asian työstämistä ja siitä - toivottavasti-toipumista.
Onnea matkaan, toivonpa todella että te molemmat olette vielä elossa...myöhemminkin.
Oletko tullut ajatelleeksi, että olet aikuinen ihminen -ihan oikeasti. Ei sinun pidä ajatella sitä, mitä isäsi sanoo sinusta ja lapsen lapsestaan. Ota siis elämäsi omiin käsiisi.
Jos olette jo ajatelleet lapsia, niin miksi nyt ei olisi oikea aika. Miehesi kiintyy lapseen ja vielä enemmän lapsensa äitiin.
Pystyt yhtä varmasti selviämään lapsen kanssa kuin kaikki muutkin ovat selvinneet. Voin antaa sen kokemuksen neuvon, että jo hieman myöhemmin ajatuskin siitä, että joutuisi selviämään ilman lasta on sietämätön.
Lapsesi asuu ja kasvaa jo kohdussasi. Lapsi ja lapsen elämä ovat jo olemassa. Rakasta lastasi, niin elämä palkitsee Sinut ylitsevuotavasti.
Minä olin seitsemäntoista kun olin tuossa tilanteessa. Paitsi en ollut "lapsen" isän kanssa missään tekemisissä.. Abortin tein joskus rv:llä 16 tai 17 tai jotain.
Minun vanhempani olisivat tappaneet minut jos olisivat kuulleet että olen niin jumalattoman typerä että hankin nuorena lapsen. Minulla ei ole tarpeeksi elämänkokemusta, minulla ei ole ammattia (ei edelleenkään), ei työtä ja kaiken huipuksi valtio siis olisi joutunut elättämään lapseni. Mikäs siinä jos tykkää ettei oma lapsi saa parasta, joskus ei edes hyvää.
Lasta en olisi voinut antaa pois, niin hyväsydäminen sentäs en ole. Mutta olisin vihannut sitä elämäni pilaamisesta.
Kuinka vaan. Tämä nyt oli minun tarinani.
Elätkö itseäsi vai ketä varten?