Alkoholiriippuvuudesta

Eipä mitään lisättävää tai poistettavaa.
Näin se menee. Hyvä kun puit sanoiksi tuon ja minä luin sen parikin kertaa läpi. Hyvä!

Olet varmaan tehnyt muutakin, kuin pyörittänyt tahkoa.
Samanlaiset havainnot minullakin.
Riippuvuutta vasta kehittäessä ja iän ei tuntuessa alkoholi on viihdejuoma ja monasti toimiikin estoista ja patoumista vapauttavasti, mutta liikaa nautittuna voi räjäyttää ne patoutumat omille ja toisten silmille.
Aikansa varsin hauskaa puuhaa, kun riippuvuus ja sen tuomat lieveilmiöt eivät ole vielä kypsyneet.
Myöhemmin liiallisen käytön seurauksena tullaan juuri siihen harmauteen, kun iloista nousuhumalaakaan ei enää tule, vaan juominen on pakonomaista ja riippuvuuden sanelemaa.
Juomattomanakin elo on latistunutta, masentavaa harmautta, joka sitten aina uudelleen ja uudelleen laukaisee juomisen, mutta vain sen vuoksi, että ei oltu riittävän kauan juomatta ja ei edes ehditty huomaamaan, että valoisaakin elämää on juomattomana.

alussa alko maistui hyvälle ,20 vuoden tiiviin juomisen jälkeen se oli lähinnä itkuviinaa.Olen kirjoitellut tänne nimimerkillä ex-juoppo mutta täällä on näemma toinenkin ex-juoppo:)),siksi rekkasin nimimerkin.Ainii..tämä sunnuntai alkoi raittiina

Pohdin aikani juomistani ja tulin siihen tulokseen, että se "kavensi" näkökenttääni asioiden suhteen. Oli kivempi, kun oli vähemmän asioita mielessä ja pystyi keskittymään niihin muutamiin asioihin täysillä. Ja useimmiten hullutellen :P

Olisikohan noin, että alkoholilla lääkitään omaa huonoa oloaan siten, että tuskaisten ja käsittelemättömien ongelmiensa kanssa voi olla paremmin, kun humalassa ei pysty käsittelemään kuin niin pientä osaa niistä? Eli kun on paskaa sisällä paljon, on helpompaa laittaa ne tuolla tavalla näkyvistä, kuin tehdä niille jotain?

Ja kun tähän tottuu, niin ei koskaan opi selvittämään omia ongelmiaan, vaan tyytyy lakaisemaan ne maton alle perjantaipullolla, lauantaiaamun korjaussarjalla ja sunnuntain tuska-ryypyillä. Siinä samalla ongelmat vaan kasautuu, eikä jossain vaiheessa enää edes huvita elää "normaalia elämää" eli kohdata niitä, vaan pakenee pulloon. Koko elämän mielekkyys on mennyt, kun tuntuu musertuvansa suunnattoman hoitamattomien asioidensa kasan alle. Vaikkei joisikaan, yrittäisi olla väkipakolla irti viinasta, omat tekemättömät jutut kyllä ahdistaa niin perkeleesti, että elämä tuntuu vaan tuskalliselta kituuttamiselta.

Olen huomannut, että kärsivällisyys ja "päivä kerrallaan"- ajattelutapa auttaa noiden ongelmien ja asioiden hoitamisessa, ainakin omalla kohdalla. Niitä juttuja on vaan niin vitusti, että jos rupeaisin niitä hoitamaan tässä ja nyt, niin menisi kyllä pari viikkoa nukkumatta ja syömättä putkeen ;) Sen takia ne on otettava asia kerrallaan, unohtaen hetkeksi kaikki muut, ja välissä leväten. Valitettavaa, mutta jos yleensä haluaa elämäänsä ilon tunnetta ja sisältöä muuten kuin "itseään lääkitsemällä", niin noita juttuja kannattaa ruveta hoitamaan. Kyllä niitä on elon aikana kullekkin kasaantunut, toisille vähemmän ja toisille enemmän.

Mulla noita selvitettäviä juttuja on (vielä) paljon: hieman sekaisin menneitä sisäisiä arvo- ja mielipidejuttuja, ihmisiä joihin en tiedä miten suhtautua, hunningolle jääneitä ihmissuhteita, sosiaalisten paineiden alla taplailu, oman elämän suunnan ja sisällön pohtiminen, vanhat haavat ja niihin liittyvät ihmiset... lista jatkuu vaan.

Mutta jumantsukka olen iloinen, kun tiedän mikä tässä on tuon pahan olon takana ja saan kohdata ongelmani haasteina, omaa tahtiani ja ILMAN VIINAA. Ennemmin tanssin pihalla sateessa ja myrskyssä kuin retkotan kuopassa päissäni ja luulen, että olen auringonpaisteessa.