Tein abortin

epämurhis.

Enkä ole joutunut vankilaan. En ole siis tehnyt mitään laitonta, kuten tappanut tai murhannut ketään, eikä ole kuolemantuottamuksestakaan tullut sakkolappua.

Abortin teetetettyäni tunsin niin ääretöntä iloa ja helpotusta ; juuri niin, oman itseni vuoksi! Minun elämäni ei ollutkaan pilalla, en joudu luopumaan mistään moniksi vuosiksi, minun rahani ja tavarani ovat minun omiani eikä kehonikaan muutu miksikään.

Olen itsekäs, mitä siitä.

Teen sen uudestaan jos ehkäisy vielä pettää.

Ettekä te, rakkaat abortinvastustajat, ette voi sille yhtään mitään. Ette _yhtikäs_ mitään. =)

53

3113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teetkö sä

      abortin vai hyppäätkö kaivoon?? Sama se meille, oma on elämäs.

    • ...

      Olen vankasti aborttioikeuden kannalla, mutta minusta äärimmäisen huono perustelu abortin puolesta on, että se on lain mukaan sallittua. Lait ovat ihmisten keksimiä, ne eivät aina noudata kaikkien eettisiä ja moraalisia periaatteita. Esim. puolison pettäminen ei tietääkseni ole lain mukaan rikos, mutta henkilökohtaisella tasolla se on suurimmalle osalle ihmisiä juuri sellainen, rikos. Abortin oikeutukselle on olemassa paljon parempiakin perusteluja.

      "Abortin teetetettyäni tunsin niin ääretöntä iloa ja helpotusta ; juuri niin, oman itseni vuoksi! Minun elämäni ei ollutkaan pilalla, en joudu luopumaan mistään moniksi vuosiksi, minun rahani ja tavarani ovat minun omiani eikä kehonikaan muutu miksikään."

      Tämä nimenomaan kuuluu niihin parempiin perusteluihin. Onnea onnistuneesta ratkaisusta. :)

      • vastustajista?

        Niin. Miksi olet niin kiinnostunut abortin vastustajista tai heidän mielipiteestään? Luulisi sinun olevan täysin välinpitämätön heidän vouhotuksensa suhteen.

    • hyvä että

      teit sen! ois se nyt h****tti jos geenisi lähtisi lisääntymään.nyt kun kasvat 15vuotta vielä kotosalla ja löydät miehen jonka kanssa haluat sen perheen perustaa niin toivottavasti minä-minä-asenne on vuosien myötä jäänyt.tai eihän nyt kenenkään murrosikä kovin kauaa kestä, kohdallasi siihen voi kyllä aikaa vierähtää...

      • alkuperäinen.......

        pointti on juuri se, että teininä kun tosiaan on tämä minäminä-asenne niin ei kannata pentuja väsätä. kun ei niitä ilman elämänkokemusta kasvateta.

      • tuleva äiti

        ei ole sinunkaan murrosikäsi vielä täysin ohitse, vai voitko ihan tosissasi väittää kypsän aikuisen kirjoittavan tai livessä päin naamaa jollekkin sanovan tuolla tavalla?

    • annette*

      Millainen ihminen kokee abortistaan iloa? Helpotuksen tunteen voin jotenkin ymmärtää, mutta ilo abortista kuulostaa lähinnä hätähuudolta.

      • oot

        palannu, nyt on kaikki hullut taas samalla palstalla.

    • woman27

      Itse en tuntenut abortista iloa, mutta suunnattoman helpotuksen ja vapautuksen tunteen kylläkin. En ole siitä ylpeä, mutta en todellakaan kadu sitä millään tavalla missään nimessä. Se oli ainoa oikea teko, enkä häpeä sitä missään tilanteessa. En myöskään pidä lapsista enkä tule koskaan niitä hankkimaan.

    • provoo.

      Teit laillisen MURHAN.

      Parempi ettei tuukaan enempää sun kaltasia, ties vaikka periytyvää! Sun kohdalla jo valitettavasti myöhästä.

      Mut on sulla sit hauska harrastus tehä abortteja että voit tulla tänne leuhkiin vastustajille!

      Ja kukahan lopulta eniten häviää...

    • tein abortin

      Enkä pysty ymmärtämään iloasi.

      En yksinkertaisesti pysty, vaikka ymmärrän, että meitä on erilaisia ja olet luultavasti niin nuori ja pelokas, että et olisi pystynyt kantamaan vastuutasi vielä.

      Toivottavasti ilosi säilyy läpi elämän. Sitten kun lisääntyminen tulee ajankohtaiseksi, nämä menneisyyden haamut voivat palata.

      • epämurhis

        olen nuori ja olin peloissani ja vihasin sitä sisälläni kasvavaa möykkyä. vihasin tyhmyyttäni. ja kun pääsin tyhmyydestäni eroon, olin tietenkin iloinen.

        olen nuori enkä ole valmis kantamaan vastuuta. seksistä pidän, se on nautinnollista.

      • 55454

        Miksi kaikkien pitäisi tuottaa pentuja tähän maailmaan? Kyllä on ahdasmielistä.

      • sinisiipi
        epämurhis kirjoitti:

        olen nuori ja olin peloissani ja vihasin sitä sisälläni kasvavaa möykkyä. vihasin tyhmyyttäni. ja kun pääsin tyhmyydestäni eroon, olin tietenkin iloinen.

        olen nuori enkä ole valmis kantamaan vastuuta. seksistä pidän, se on nautinnollista.

        NO eikö tämä ole klassinen esimerkki, milloin abortti on parempi ratkaisu kuin lapsen pitäminen; liian nuori vastuuseen? Tapasi suhtautua aborttiin on yksinkertaisesti säälittävä.Olet itsekin vielä henkisesti niin lapsi, että hyvä kun tapoit lapsesi, niin se ei joutunut kärsimään sinusta.

    • ...

      toivon sulle kaikkea PASKAA loppu elämäksesi ja toivon myös, että kun sitten oikeasti haluat lapsia, niin toivon niin helevetin syvästi, ettet ikinä tule niitä saamaan!!!!!!!!!!!!

      • epämurhis

        mutta olen terve ihminen ja ei ole mitään estettä miksen saisi muksuja sitten kun ne ovat tervetulleita.

      • tuleva äiti

        Tiedätkö, että kaikki toivomasi palautuu sinulle itsellesi takaisin, tavalla tai toisella, moninkertaisena -hyvät toiveet hyvinä ja pahat, toista vahingoittavat, pahoina. Tämä taas on maailmankaikkeuden lakia, johon meidän ihmisten säätämät lait eivät millään lailla kykene vaikuttamaan.

      • mutta.
        epämurhis kirjoitti:

        mutta olen terve ihminen ja ei ole mitään estettä miksen saisi muksuja sitten kun ne ovat tervetulleita.

        Mistä tiedät mikä tilanne on 5 tai 10 vuoden päästä, tai oletko enää hengissäkään? Eikä sekään välttämättä auta vaikka olisi todettu kuinka ns terveeks (mitä et ainakaan henkisesti edes ole).

        Toivottavasti arpeutat kohtus vielä muutamalla abortilla ja parilla tulehduksella niin on putket tukossa etkä tuu paksuks enää panemallakaa.

        Ja sille sinä rakas epämurhis, et voi sitten mitään, et_yhtikäs_mitään! =)

      • satua
        mutta. kirjoitti:

        Mitäs jos sinäkin menisit kotiin kasvamaan ja kypsymään. Ja oppisit edes suurinpiirtein asialliseksi. Tuollaisenaan ja tuollaisten kommenttien perusteella en sinun hoiviisi lapsia uskaltaisi antaa kasvamaan. Sen verran paljon minäkin potentiaalisia lapsiani arvostan!

      • justjoo.
        satua kirjoitti:

        ap.n asenne on kovin fiksu ja asiallinen...?

        *Tuollaisenaan ja tuollaisten kommenttien perusteella en sinun hoiviisi lapsia uskaltaisi antaa kasvamaan.*
        -HAHH! Vaan kun on jo!! Ja h****tin tyytyväisenä siihen etten ikänä oo aborttiin menny, lisää saa tulla ja tuskin koskaan meenkä!

      • Elämä on.
        tuleva äiti kirjoitti:

        Tiedätkö, että kaikki toivomasi palautuu sinulle itsellesi takaisin, tavalla tai toisella, moninkertaisena -hyvät toiveet hyvinä ja pahat, toista vahingoittavat, pahoina. Tämä taas on maailmankaikkeuden lakia, johon meidän ihmisten säätämät lait eivät millään lailla kykene vaikuttamaan.

        Kyllä noin ylimielisellä asenteella elämä vielä tavalla tai toisella tulee leipoon lättyyn niin kovalla kädellä että joutuu sen edessä nöyrtyyn!

      • satua
        justjoo. kirjoitti:

        ap.n asenne on kovin fiksu ja asiallinen...?

        *Tuollaisenaan ja tuollaisten kommenttien perusteella en sinun hoiviisi lapsia uskaltaisi antaa kasvamaan.*
        -HAHH! Vaan kun on jo!! Ja h****tin tyytyväisenä siihen etten ikänä oo aborttiin menny, lisää saa tulla ja tuskin koskaan meenkä!

        Luepa uudetaan alkuperäisen kirjoitus, kyllä se on jopa aika asiallinen. Totuushan on, ettei hän ole tehnyt murhaa vaan laillisen abortin. Ja hän oli tyytyväinen henkilökohtaiseen ratkaisuunsa. Eikä edes tarjonnut ratkaisua kenellekään muullekaan, puhui vain omasta puolestaan.

        Sinuun verrattuna hän oli hyvinkin asiallinen: toivotit paskaa loppuelämää hänelle, epäilit hänen henkistä terveydentilaansa, toivotit arpeutumia kohtuun ja lapsettomuutta. Asiallista? Ja vain koska hän oli tyytyväinen aborttiratkaisuunsa, etkä sinä siitä pitänyt?

        Jännää, että täällä vastustajat väittävät kaikkien katuvan aborttiaan ja heti kun joku sanookin olevansa tyytyväinen siihen, aletaan epäillä tämän terveydentilaa...

      • Joo-o.

        että sillä joku tulee oikein leuhkiin, ilakoimaan ja lällätteleen vastustajille!

      • Tristar
        Joo-o. kirjoitti:

        että sillä joku tulee oikein leuhkiin, ilakoimaan ja lällätteleen vastustajille!

        Leuhkimiselta ja ilakoinnilta? Valitan, taidat olla näkemyksessäsi aika yksin :D

        ***

      • ja tuskimpa.
        Tristar kirjoitti:

        Leuhkimiselta ja ilakoinnilta? Valitan, taidat olla näkemyksessäsi aika yksin :D

        ***

        No, jos olet yhtään muiden vastauksia lukenut niin empä taida ihan ainoa ollakaan..

      • Tristar
        ja tuskimpa. kirjoitti:

        No, jos olet yhtään muiden vastauksia lukenut niin empä taida ihan ainoa ollakaan..

        Minusta se ei vaikuttanut ilkkumiselta, vaan tyytyväisyydeltä ja ehkä sormenosoitukselta nille täällä joiden saarnan samona on se että aborttia aktuu aina ja jokainen, että harvempi sen vain tunnustaisi.

        Mielipiteensä kullakin, ja ilmeisesti, lukutapansa kullakin.

        ***

      • www.lopettakaatappaminen.info

        just oikein sanottu.abortti on aina murha!

    • pliis tee.

      Sääliks kävis lapsia jokka sulle syntys, säästä ne siis kärsimykseltä.

      Oisin mieluummin syntymättä ku saisin äidikseni jonku tunnevammasen, mielenhäiriöisen h**ranpenikan joka ois MURHANNU koko liudan mun sisaruksia...

      • Tristar

        jos saisit tietää että oma äitisi on tehnyt abortin vuosia ennekuin synnyti, huudatko liudan solvauksia päin naamaa ja katkaiset välit?

        ***

      • mutta..
        Tristar kirjoitti:

        jos saisit tietää että oma äitisi on tehnyt abortin vuosia ennekuin synnyti, huudatko liudan solvauksia päin naamaa ja katkaiset välit?

        ***

        tiedämpä ettei ole ja se on tästä asiasta ihan samaa mieltä ku mäkin.

        Se mut sai järkiini aikoinaan ku meinasin ite mennä tekeen elämäni virheen!! Sanoi ihan suoraa että kuule abortti on murha. Ja niinhän se karu totuus kyllä on vaikka miten päin vääntäs. Eipä terttenu ottaa loppuelämän omalletunnolle toisen ihmisen tappamista.

      • Tristar
        mutta.. kirjoitti:

        Eihän rakastamistaan ihmisistä osaa pahaa ajatella, niin. Täälläkin on ihmisisä jotka ovat abortin tehneet ja saaranaavat kovin että se on murha. Mistä teidät ettei äitisi ole yksi niistä?

        Tiedän että hypoteettinen ajattelu on joiltakin liikaa vaadittu, mutta yritä. Jos saisit tietää äitisi kuitenkin tehneen abortin, huutaisitko suullisen solvauksia ja katkaisisit välit häneen?

        ***

      • hypoteettista...

        No jos olisi niin sitten aattelisin että sille oli myös oikein se, että ollut vaikeeta tulla raskaaks ja suurin osa lapsettomuushoidoista epäonnistunu. Niin sen abortinhan ois siis täytyny tapahtua ennen noita vaikeuksia, eikö?

        Turha kai sen enempiä ois solvailla siinä vaiheessa. Iteppä ois rankasunsa kokenu.

        Tekisin kyllä selväksi että teko oli mielestäni tuomittava.

      • Tristar
        hypoteettista... kirjoitti:

        Oletpa sinä huima. Rakastamallesi ihmiselle sinä toivot pahaa ja ajattelet sen lapsettomuuden tuskan olevan "ihan oikein", vanhan abortin vuoksi. Tässä me näemme kuinka erilaisia meidän kahden aajtusmaailmat esimerkiksi ovat.

        Siinä mitään, sinulla on mielipiteisiisi täysi oikeus, niinkuin meillä muillakin. Sinun kanssasi olisi vain hyvin vaikea elää jos ei ajattelisi samalla tavalla.

        ***

      • arvot..

        Liekö se tod.näk mun onneni että mun mies, äiti ja kaikki muutki jakaa sen saman arvomaailman mun kanssa. Eli no problem! Että ehkä mä en tulis niiden kans toimeen jos omaisin sun kannattamas arvot.

      • Tristar
        arvot.. kirjoitti:

        Liekö se tod.näk mun onneni että mun mies, äiti ja kaikki muutki jakaa sen saman arvomaailman mun kanssa. Eli no problem! Että ehkä mä en tulis niiden kans toimeen jos omaisin sun kannattamas arvot.

        todennäköisesti et tulisi :D minulla on sama onnellinen tilanne, arvoni ovat peräisin kasvuympäristöstäni joka oli kovin salliva ja yksilön huomioonottava. Totalitäärinen yhden tahon oikeassaolo on jo sen pohjalta hassu ajatus.

        ***

      • onnelliset.

        *arvoni ovat peräisin kasvuympäristöstäni joka oli kovin salliva ja yksilön huomioonottava.*
        ...ja meillä huomioidaan myös ne ihan pienimmät, avuttomimmat ja puolustuskyvyttömimmätkin yksilöt!

      • Tristar
        onnelliset. kirjoitti:

        *arvoni ovat peräisin kasvuympäristöstäni joka oli kovin salliva ja yksilön huomioonottava.*
        ...ja meillä huomioidaan myös ne ihan pienimmät, avuttomimmat ja puolustuskyvyttömimmätkin yksilöt!

        meillä sitten kai huomioidaan vain ne joilla on jo ääni kertoa mitä tahtovat :D ne jo olemassa olevat, tai niinkuin joillekin pilkuviilaajille täällä tavataan sanoa, syntyneet. Syntymättömiä mietitään silloin kun ne ovat toivottuja vanhempiensa puolesta, mtuta ei velvoiteta ketään kantamaan lasta jota ei halua.

        ***

      • tuotatuota?

        niin mitenkäs olikaan? joka kolmas lapsi on vahinko? haluaisitko tietää että olet vahinko? haluaisitko tietää että (kuvitellaan sisarus parvi)että te kaikki olette vahinkoja?? melkein sama asia.

        ja tietääkseni lapselle ei tarvitse kertoa että olisi sulla sisko tai veli (mahdollisesti monikossa)...

      • höhöö!
        tuotatuota? kirjoitti:

        niin mitenkäs olikaan? joka kolmas lapsi on vahinko? haluaisitko tietää että olet vahinko? haluaisitko tietää että (kuvitellaan sisarus parvi)että te kaikki olette vahinkoja?? melkein sama asia.

        ja tietääkseni lapselle ei tarvitse kertoa että olisi sulla sisko tai veli (mahdollisesti monikossa)...

        *haluaisitko tietää että olet vahinko?*
        -ja mitä siitä sitten? Parempiko olisi olla jossakin sairaalan biojätepussissa kaatiksella tonnienpainosten jätekasojen alla?

        *ja tietääkseni lapselle ei tarvitse kertoa että olisi sulla sisko tai veli*
        -niin kannattaa salata kaikki vähäki hävettävä. Ja se lapshan vois alkaa haukkuu sua murhaajaks!!

      • Luulija
        mutta.. kirjoitti:

        tiedämpä ettei ole ja se on tästä asiasta ihan samaa mieltä ku mäkin.

        Se mut sai järkiini aikoinaan ku meinasin ite mennä tekeen elämäni virheen!! Sanoi ihan suoraa että kuule abortti on murha. Ja niinhän se karu totuus kyllä on vaikka miten päin vääntäs. Eipä terttenu ottaa loppuelämän omalletunnolle toisen ihmisen tappamista.

        musta tuntuu,että sinä oikeastaan kadut sitä ettet tehnyt aborttia ja nyt olet katkera niille jotka sen ovat tehnee ja osoittautuvat vieläpä ihmisiksi jotka eivät kadu päätöstään.Tai ainakin ovat pystyneet käsittelemään sen niin etteivät ole saannet isompia traumoja kuten sinä synnytyksestä.

      • toi oli kyl..
        Luulija kirjoitti:

        musta tuntuu,että sinä oikeastaan kadut sitä ettet tehnyt aborttia ja nyt olet katkera niille jotka sen ovat tehnee ja osoittautuvat vieläpä ihmisiksi jotka eivät kadu päätöstään.Tai ainakin ovat pystyneet käsittelemään sen niin etteivät ole saannet isompia traumoja kuten sinä synnytyksestä.

        kaikkei paras!!!

        Minkähän takia en sitte nytkään käytä mitään ehkäsyä?? Haluan ehdottomasti kokea lisää traumoja synnytyksistä??!

        Joo eipä näytä abortintekijöille traumoja jääneen...HAH! muuten vaan täällä tarvii kiihkoilla pää punasena abortin puolesta ja hyväksyttää tekoonsa että eikös ollutkin oikein se, eihän ollu murha, sehän on pelkkä solukasa, se on laillistaki, ei ollu muitaka vaihtoehtoja, eihän???

        Siis toi on jotenki NIIIN läpinäkyvää...syyllisyys ja katumus paistaa kilometrien päähän. Kuule ne harvat joita ei oikeesti tekonsa vaivaa, ei niitä kiinnosta tälläsillä palstoilla asiasta jauhaa eikä sen kummemmin sitä mielessään enää vatvo.

        Luulottele sinä, onneksi minä tiedän..

      • epämurhis

        Tuota, mistäs sinä tiedät ettei äitisi ole tehnyt aborttia? Vain siksi kun luulet niin..? No, etsi syntymätodistuksesi käsiisi ja katso siitä, onko mamille käyny vahinkoja aikasemmin...

        En ole huoranpenikka, äitini on ihan tavallinen nainen joka ei seksistä ole maksua koskaan ottanut. En myöskään ole minkäänlainen sosiopaatti, tunnevammanen enkä murhaaja, koska murhaajat istuvat useimmiten vankilassa. Jouduin kyllä psykiatrin juttusille silloin aborttia ennen ja jälkeen (tai psykologin) ja hän totesi että minä olen ikäisekseni harvinaisen järkevä ja tasapainoinen tyttö.

        Minä en ole siis itse abortista iloinen, vaan olen iloinen siitä että minä saan jatkaa omaa elämääni. Koska minulla on oikeus päättää mitä minun ruummiilleni tapahtuu.

      • voe voe.

        no jos yhtään luit noita muita viestejä ketjusta niin tietäsit. Ei oo aborttia tehny, ei. Monta lapsettomuushoitoo kylläki.

        Mistäs tiedät ettei äiti ole maksua ottanut, oot kysyny vai?

        Joo, ohan se ihan normaalia tulla ilkkuun, leuhkiin ja provoileen aborteillaan juu.
        Kumma kyllä, kunnioitan enemmän adoption kuin abortin valinnutta, olkoonkin muuten kuinka järkevä ja tasapainoinen.

        Elämä ei olisi jatkunut adoption jälkeen?
        No, taas pelastu maailma empatiakyvyttömyyttä ja äärimmäistä itsekkyyttä aiheuttavien geenien jatkumolta...toivottavasti aina jatkossakin.

      • epämurhis
        voe voe. kirjoitti:

        Mn elämä olisi katkennut 9 kuukaudeksi, se on nuorelta aika paljon pois, oletko miettinyt sitä? Vaikka jos olisin halunnut luopua ajastani maan päällä ja kaikesta hauskasta niin olisin kyllä antanut lapsen adoptoitavaksi, mutta koska minun elämä on minun elämä enkä luovu minkään takia omista hauskoista kokemuksistani niin päädyin aborttiin.

        Nuoria ollaan niin vähän aikaa, aikuisia ja vanhoja kerkee olla sitte aikuisina ja vanhoina.

      • 9kk vs. 100v.

        ja joku menetti kenties 100 vuoden elämän siinä kun sinä et voinut luopua mieliteoistasi 9 kuukaudeks.

      • Mutta
        9kk vs. 100v. kirjoitti:

        ja joku menetti kenties 100 vuoden elämän siinä kun sinä et voinut luopua mieliteoistasi 9 kuukaudeks.

        Ymmärrätkö sinä että se ei ole pois sun elämästä vaan mun?

      • keneltä pois??
        Mutta kirjoitti:

        Ymmärrätkö sinä että se ei ole pois sun elämästä vaan mun?

        Eiköhän se kuule ole tasan poijes siltä kenet siinä on murhattu!!!

      • epämurhis
        keneltä pois?? kirjoitti:

        Eiköhän se kuule ole tasan poijes siltä kenet siinä on murhattu!!!

        kenet siinä on murhattu? joku joka syö ja nukkuu ja tuntee ja näkee?

      • Nii-i.
        epämurhis kirjoitti:

        kenet siinä on murhattu? joku joka syö ja nukkuu ja tuntee ja näkee?

        Se pikku IHMINEN joka on kehittymässä sellaseks.

    • Moraali on moraali

      Natsi-Saksassa juutalaisten murhaaminen oli laillista. Lakia ei voida koskaan ottaa moraalin ohjenuoraksi. Lain pitäisi olla minimistandardi jonka mukaan elämä olisi siedettävää, mutta aina ei näin ole, kuten esim. diktatuureissa. Tuolloin lakia vastaan toimivat eliminoidaan nopeasti.

      Lain avulla ei voida siis määritellä sitä, kuka on murhaaja ja kuka ei ole. Vastaus löytyy moraalifilosofiasta, jonka perusteella voidaan löytää erilaisia nyansseja ja tulkintoja. Pisimmälle menevät murhamääritelmät liittyvät jopa hyttysen tappoon. On siis olemassa ihmisiä joiden mielestä jopa hyttysen tappaminen on murha. Bakteereita ja viruksia ilmeisesti saavat tiukimmatkin tappaa.

      Omasta mielestäni ihmisvauvan tappaminen kohtuun on murha jonka valtio sallii, kyse on elämänprosessin katkaisemisesta. Jo 500 grammaa painava lapsi voi jäädä henkiin jos syntyy tähän pahaan maailmaan. Tällainen periaatteessa vielä abortoitava vauva tuntee jo kipua ja yksinäisyyttä jos joutuu laiminlyönnin kohteeksi.

      Joskus abortoidut vauvat eivät kuole heti, vaan muutamien minuuttien kuluessa kohdusta ulosoton jälkeen. Periaatteessa noita vauvoja osattaisiin vielä auttaa, mutta mitään ei tehdä, koska LAIN mukaan heitä ei ole edes olemassa. Määritteleekö laki siis sen, kuka on olemassa ja kuka ei? Jos minulla ei olisi henkilötunnusta, olisinko silti olemassa? Kyseessä ei siis ole kauhuelokuva, valitettavasti.

    • ....fire...

      ja niin se veri kuohahtaa,ettei vihaltansa eteensä näe,oi sanan voimaa kuinka saa kuolevaisen taipumaan ja veden muuttumaan kuraksi...

    • nuorena

      Huomasin olevani raskaana 2 viikkoa 18-vuotis syntymäpäiväni jälkeen. Olin siihen asti ajatellut, että vahingon sattuessa pitäisin lapsen. 18-vuotiaana kuitenkin tulin raskaaksi. Olin lukiossa, ilman ammattia, ilmaan minkäänlaista toimentuloa opintotukea lukuun ottamatta. Raskauteni selvittyä minulle, olin onneni kukkuloilla. Se tuntui todella upealta, vaikka onneani varjosti tieto siitä, että lasta en voi pitää. Poikaystäväni vaati minua tekemään abortin, samoin isäni, kun kuulivat asiasta. Abortti oli myös oma ratkaisuni. En ollut valmis äidiksi.
      Olen itse rikkinäisestä perheestä enkä halua missään nimessä samaa lapselleni.
      Kun päivä koitti ja kirjauduin sisälle sairaalaan, olin aivan rikki. Abortti sujui hyvin, ilman ongelmia.Kun heräsin nukutuksesta, itkin ja huusin suruani. Koko matkan kotiin itkin hiljaa.

      Nyt jokunen vuosi myöhemmin, olen löytänyt paikkani maailmassa. Etsin sitä ympäri maailmaa ja vihdoin monen vuoden jälkeen tunsin tulleeni kotiin. Löysin kumppanin, johon luottaa. Jonka kanssa kulkea elämän ylä-ja alamäet. Nyt ensimmäistä kertaa tunnen olevani valmis ottamaan vastuuta pienestä ihmisestä, lapsesta, jälkikasvustani.

      Tekemääni aborttia en kadu. Se tuntui pahalta, hirveältä, kamalalta, surulliselta, mutta se oli ainoa oikea vaihtoehto silloin. Toivon valtavasti, että se ei ole vienyt minulta kykyä saada lapsia myöhemmin. Olen todella pahoillani syntymättömän lapseni puolesta, enkä tekisi sitä enää koskaan uudestaan.

      • sinisiipi

        Tällä palstalla moni vetoaa siihen, että sikiön tappaminen on moraalisesti sama asia kuin jos kanan tappaisi. Näiden abortin puolustajien mielestä sinulla ei siis ollut mitään syytä suruun ja syyllisyyteen.

        Omasta mielestäni suru ja syyllisyys ovat merkki inhimillisyydestä, siitä että sinulla on tunteva sydän, jolla voit rakastaa itseäsi ja muita. Vaikka kovin kevein perustein ei naisen minun mielestäni toimia jumalana ja valita lapsista ne jotka suostuu synnyttämään ja ne joita ei suostu synnyttämään = abortoi.Jokainen lapsi on yksilö, toista samanlaista ei tule.

        Jokatapauksessa tärkeintä on että olet päässyt asian yli ja kenties tämä uusi lapsi saa osakseen sen rakkauden , josta se ensimmäinen lapsi jäi erittäin rankasti vaille.

        Onnellista äitiyttä sinulle.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      5
      2732
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2571
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      14
      2276
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      45
      1870
    5. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1453
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1443
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      176
      1155
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      101
      1144
    9. Persu ajoi autoa

      Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1
      Perussuomalaiset
      20
      1053
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      81
      948
    Aihe