Kaki oli saanut kakkiaisvirustartunnan.
Kakkiaisvirustartunta ei ole hengenvaarallinen. Se sairastuttaa yleensä vain miehiä. Joistain naisten saamista virustartunnoista on alustavasti raportoitu, mutta tällä hetkellä naisten riskille sairastua kakkiaisvirukseen ei ole olemassa tieteellistä näyttöä. Odotamme mielenkiinnolla jatkotutkimuksia. Kakkiaisvirus vaikuttaa lähes yksinomaan aivoissa käyttäytymistä säätelevän hermojärjestelmän tasolla. Kakkiaisvirus vaikuttaa siten että aikaisemmin hyväkäytöksisestä, kohteliaasta ja huomaavaisesta mieshenkilöstä tulee yllättäen rivo, törkeä ja perverssi. Tämä usein järkyttää läheisiä.
Kakkiaisvirus aiheuttaa asianomaisen mieshenkilön ruokotonta ja rivoa kielenkäyttöä, sekä usein naisiin, ja toisinaan myös lapsiin, miehiin tai jopa vanhuksiin, eläimiin ja kuolleisiin kohdistuvaa perverssiä seksuaalista häiriköintiä. On kerrottu jopa pyyheliinaan ja meloniin kohdistuneesta seksuaalisesta häirinnästä.
Kakkiaisvirus vaikuttaa usein estoja poistavasti samankaltaisesti kuin dementia, poikkeuksena, että kakkiaisvirus-sairaudessa aivojen toimintapiste "valuu" päästä nivuksiin, vaikuttaen älyllisiin tomintoihin heikentäen ne ifantiiliasteelle.
Kuulija havaitsee tämän kakkiaisviruksen sairastuttaman henkilön suusta toistuvasti kuuluvina seksuaalisiin toimintoihin ja/tai -elimiin liittyvinä äänekkäinä lauseina, joita usein välittömästi seuraa kakimainen käkätys.
Kuulijan yleisin itsessään havaitsema tunnereaktio tähän on 1 potensiin 1000 asteikolla kohoava, aina kiehumapisteeseen asti nouseva inhotus ja ärtymys.
Kaki on aloittanut sairauden hoitoon kuuluvan lääkityksen, ja paranemisennuste on hyvä. Arviolta noin puolen vuoden päästä Kaki on jälleen oma ihana itsensä. Tällä hetkellä Kaki on virustartuntavaaran vuoksi eristyshoidossa. Lähiomaisille on tiedotettu asiasta.
Teidän
_________
DR.Doktor
Kaki oli sairastunut
DR. Doktor
2
2085
Vastaukset
- Sulla on stalkkeri
Vittu jos mä ssn sut kiikkiin niin ; et arvaa mitätapahtuu...
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
--
--
Ei oikeesti mitään, musta ei oo stalkkariksi, ja mä elän omaa elämää.- kun en tiedä
Mikä on stalkkari?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399140Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737873Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605547William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542334Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62079Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821729Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191664Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921413Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381348Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt61206