näin kolme vuotta sitten kummallisen unen, jossa kävelin jotain pitkää tietä pitkin missä molemmin puolin oli peltoa. Sitten näin auton, ja auton päällä istui kolme miestä, jotka polttelivat, Kohta kumminkin auto lähti ajamaan minua päin. Tietenkin peljästyin ja yritin lähteä juoksemaan mutta jalkani eivät liikkuneet, juuri ennen kuin auto osui minuun kuulin että minun nimeäni kutsuttiin. SITTEN HERÄSIN. viikkoa myöhemmin meillä kävi kolme miestä joista kaikki polttivat tupakkaa, sitten veljeni lähti ajamaan pelto autoaan, jä jäin auton alle mutta pelastuin täpärästi. Olikohan tämä enne uni?.
outo uni
miso
1100
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
varmasti oli.