Nostan tämän erikseen,

sillä joku tekopyhä

oli kirjoittanut toiseen ketjuun suurin piirtein, kuinka lapsille pitää olla hyvä myös muulloinkin kuin jouluna... Sossu talks?

Sossu hei, suurin osa teistä on samanlaisia kusipäitä perheille MYÖS jouluna!

8

260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sijareiden puolella?

      Sama tuo, totuus on kuitenkin ylläoleva.

      • järjettömiä ilkeilijöitä,

        että ei heillä ole mitään todellista sanottavaa, eikä mitään tuntemusta niistä tilanteista, joita arvostelevat.

        Perheellä - jota ei sossukaan syytä väärästä rahan käytöstä - ei ole varaa maksaa jotain tiettyä laskua. Jos siitä kirjoittaa tänne, oli vähän aikaa sitten joku älypää kommentoinut, että 'kohta äidit pitäisi syöttääkin sängyn pohjalle, tehkää itsekin asioiden eteen jotakin'.

        Tuollainen lausahdus on aivan suhteeton tuon asian kohdalla kun puhutaan todellisesta köyhyydestä ja siitä, että vanhempi on varmasti käyttänyt kaikki käytettävissä olevat keinot tilanteen korjaamiseksi. Tuollainen kirjoittaja on joko äitejä neuroottisesti vihaava isä-palstalainen, ammatinharjoittamistaan puolustava ymmärtämätön sijari tai ihan täysin ulkopuolinen ilkeilijä, jolla ei ole pienintäkään kokemusta vastaavassa tilanteessa elämisestä.

      • tuolta lakikeskustelu-
        järjettömiä ilkeilijöitä, kirjoitti:

        ketjusta:

        "Avohuolto on viime vuosina jäänyt pitkälti sosiaalityöntekijöiden varaan. Esimerkiksi kotipalveluissa painopiste on väestön ikääntymisen myötä siirtynyt vanhuspalveluihin, eivätkä uupuneet vanhemmat useinkaan saa apua, ennen kuin tilanne on mennyt todella vakavaksi. Avohuolto ei voi kuitenkaan toimia pelkästään sosiaalityöntekijöiden varassa, vaan lapset ja perheet tarvitsevat hyvin monenlaisia palveluita.

        Nykyisenkin lain mukaan kuntien järjestämän avohuollon pitäisi tukea lapsia ja perheitä muun muassa kasvatusneuvolan tarjoamalla ohjauksella ja terapialla, lomien ja harrastusten tukemisella, tukihenkilön tai perheen järjestämisellä ja kuntoutusjaksoilla, joilla perheen elämänhallinta palautetaan raiteilleen.

        Valitettavasti avohuollon toiminnassa on suuria alueellisia vaihteluita, mikä näkyy suurina ja edelleen kasvavina huostaanottolukuina. Lakiesitykseen olisi odottanut tarkempaa selvitystä siitä, miten kuntien velvoitteiden toteutumista jatkossa seurataan."

      • Miten kuntien rahan-
        tuolta lakikeskustelu- kirjoitti:

        käyttöä valvotaan uuden lain toteutumisen jälkeen kun ei sitä ole valvottu riittävästi tähänkään asti?

        Mitäs jos kansalaisilla olisi mahdollisuus äänestää myös kuntien budjeteista? Varmaan tuollaisesta vaatimuksesta nousisi suuri huuto, miten kallista äänestyksen järjestäminen olisi.

        Mutta kallista on asioitten hoitamatta jättäminenkin, ainakin lapsiperheiden kohdalla! Siinä kaivetaan pohjaa tulevien veronmaksajien jalkojen alta, nyt hoitamatta jääneet asiat kostautuvat kymmenkertaisina kuluina tulevaisuudessa, mitä osan lapsista ja nuorista syrjäytymisestä aiheutuu.

        Mutta eihän riittävää avohuollon tukea tärkeänä pidetä, tärkeitä ovat vain penis-tulkinnat lasten piirustuksissa, joilla yritetään epätoivoisesti todistaa vanhempien kyvyttömyyttä lastensa kasvattamiseen.

      • urpoja, jotka
        Miten kuntien rahan- kirjoitti:

        ovat kovin kiusaantuneita etenkin siitä, kun lapset jossakin vaiheessa tulevat tietoiseksi sukupuolestaan ja siitä, kuinka he poikkeavat vastakkaisesta sukupuolesta. Pojilla on lisäksi tiettyyn ikään tullessa kehitykseen liittyen itsensä koskettelua. Se ei kuitenkaan ole SILLÄ TAVALLA seksuaalista kuin mitä aikuiset sen aikuisiässä käsittävät.
        Vanhemmat akat ovat nolona ja ilmeisesti heitä kalvaa jokin todella pahasti kun lapsi sen kummemmin niitä asioita ajattelematta (kun ei niistä mitään tiedäkään) räplää itseään.

        Mistä lie on sellaisilla koppuroilla kyse, kun ovat kauhuissaan (omista haluistaan?)? Jokainen mies varmaan tietää itseään räplänneen. Joissakin lapsen kehityksestä kertovissa kirjoissakin kehoitetaan olemaan esittämättä liikaa huomiota ja kieltämistä lapsen tuossa kehitysvaiheessa sillä kyse on todellakin kehitykseen liityvästä asiasta.
        Eikä se kaivelu ole sellaista kuin mitä äijät isona tekee.
        Olisi kiva tietää, mitä miehet voivat asiasta sanoa...

      • kunnallisvaaleissa
        Miten kuntien rahan- kirjoitti:

        käyttöä valvotaan uuden lain toteutumisen jälkeen kun ei sitä ole valvottu riittävästi tähänkään asti?

        Mitäs jos kansalaisilla olisi mahdollisuus äänestää myös kuntien budjeteista? Varmaan tuollaisesta vaatimuksesta nousisi suuri huuto, miten kallista äänestyksen järjestäminen olisi.

        Mutta kallista on asioitten hoitamatta jättäminenkin, ainakin lapsiperheiden kohdalla! Siinä kaivetaan pohjaa tulevien veronmaksajien jalkojen alta, nyt hoitamatta jääneet asiat kostautuvat kymmenkertaisina kuluina tulevaisuudessa, mitä osan lapsista ja nuorista syrjäytymisestä aiheutuu.

        Mutta eihän riittävää avohuollon tukea tärkeänä pidetä, tärkeitä ovat vain penis-tulkinnat lasten piirustuksissa, joilla yritetään epätoivoisesti todistaa vanhempien kyvyttömyyttä lastensa kasvattamiseen.

        "äänestää" näistä kuntien budjeteista.

        Ja kun äänestää ns. omaa kunnallisvaaliehdokasta, kannattaa olla myös näin vaalikausien välillä aktiivinen oman edustajansa suuntaan....

        "Mitäs jos kansalaisilla olisi mahdollisuus äänestää myös kuntien budjeteista? Varmaan tuollaisesta vaatimuksesta nousisi suuri huuto, miten kallista äänestyksen järjestäminen olisi."

      • kertaa ovat asiat
        kunnallisvaaleissa kirjoitti:

        "äänestää" näistä kuntien budjeteista.

        Ja kun äänestää ns. omaa kunnallisvaaliehdokasta, kannattaa olla myös näin vaalikausien välillä aktiivinen oman edustajansa suuntaan....

        "Mitäs jos kansalaisilla olisi mahdollisuus äänestää myös kuntien budjeteista? Varmaan tuollaisesta vaatimuksesta nousisi suuri huuto, miten kallista äänestyksen järjestäminen olisi."

        paremmaksi muuttuneet?
        Aivan, jostain syystä mitään ei tapahdu. SDP kusettaa ja tappaa köyhiä, Keskusta lupailee paskaa etenkin eläkeläisille ja Kokoomus kusettaa lopulta yrittäjiä.

        Idiootit muuttavat kaikki kaltaisekseen... Eduskunnassa.

      • sosiaalityöntekijä
        järjettömiä ilkeilijöitä, kirjoitti:

        että ei heillä ole mitään todellista sanottavaa, eikä mitään tuntemusta niistä tilanteista, joita arvostelevat.

        Perheellä - jota ei sossukaan syytä väärästä rahan käytöstä - ei ole varaa maksaa jotain tiettyä laskua. Jos siitä kirjoittaa tänne, oli vähän aikaa sitten joku älypää kommentoinut, että 'kohta äidit pitäisi syöttääkin sängyn pohjalle, tehkää itsekin asioiden eteen jotakin'.

        Tuollainen lausahdus on aivan suhteeton tuon asian kohdalla kun puhutaan todellisesta köyhyydestä ja siitä, että vanhempi on varmasti käyttänyt kaikki käytettävissä olevat keinot tilanteen korjaamiseksi. Tuollainen kirjoittaja on joko äitejä neuroottisesti vihaava isä-palstalainen, ammatinharjoittamistaan puolustava ymmärtämätön sijari tai ihan täysin ulkopuolinen ilkeilijä, jolla ei ole pienintäkään kokemusta vastaavassa tilanteessa elämisestä.

        nuo kommentit ovat heille opetettu asenne, samoin ne kaikki pedo-ja vastaavat jutut jotka heidät opetetaan kirjaamaan papereihin (osa salakielellä jonka tuomari kyllä tuntee) ne perustelut joilla saa tahtonsa läpi, ja huostan jatkumaan tasan niin kauan kuin sosku tuntee siitä tyydytystä...joskus päästävät onkun vapaaksi vain osoitaaksenn jälleen valtaansa. olen entinen sossu kyllä tiedän nämä asiat!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe