SUOMELLAKIN MENISI PAREMMIN JOS EMME KANTAISI RAHOJAMME TALLINKIN JOHTAJILLE JA MUILLE ÄRIMEEHILLE JOTKA KIERRÄTTÄVÄT RAHOJAAN MUSTIEN TILIEN KAUTTA
SUOSI SUOMALAISTA
26
2144
Vastaukset
- FUKS
Virossa veroja on maksettu vain vähän aikaa. Neuvostoliitossa ei palkasta maksettu lainkaan tuloveroa. Ruplat tulivat puhtaana käteen. Se, mitä palkallaan voi ostaa olikin toinen juttu. Neuvostojärjestelmän ongelmanahan ei ollut rahan vaan tavaroiden ja palveluiden puute.
Keskitetysti johdetussa sosialistisessa systeemissä ei ollut yksityisiä yrityksiä, joten yritysverotustakaan ei voinut olla. Liikevaihtoveroa sekä polttoaine-, haittaja nautintoaineveroja ei neuvostovaltiossa tunnettu.
1990-luvun alun uudelleen itsenäistyneessä Virossa ei myöskään maksettu liiemmälti veroja. Kunnollista verolainsäädäntöä ei yksinkertaisesti ollut. Nuoren valtion piti rakentaa koko verotusjärjestelmänsä täysin tyhjästä.
Nykyään Virossa on EU-yhteensopivat verolait. Mutta näyttää kestävän yllättävän pitkään, ennen kuin valtion eri organisaatiot ovat kyllin kehittyneitä ja vahvoja pystyäkseen perimään kaikilta kansalaisiltaan ja maassa toimivilta yhtiöiltä lakien määräämät maksut.
Vaikka suurin osa virolaisyhtiöistä maksaa kuuliaisesti kaikki veronsa, on pimeiden palkkojen maksaminen vieläkin pienemmissä yhtiöissä varsin yleistä. Usein työntekijän verotettavaksi kuukausiansioksi merkitään vain lakisääteinen minimipalkka, 2 480 kruunua. Veroja maksetaan 300 kruunua, joten työntekijä saa puhtaana itselleen 2 180 kruunua eli ruhtinaalliset 139 euroa. Tällä summalla ei Virossakaan eletä kovin leveästi. Loppuosa palkasta maksetaan pimeästi.
Esimerkiksi tämän vuoden alussa virolaiset veroviranomaiset epäilivät lähes kahtakymmentä Virumaalla toimivaa yhtiötä pimeiden palkkojen maksamisesta. Annettujen verotietojen mukaan näissä firmoissa kaikki työntekijät saivat minimipalkkaa!
Pimeän palkan perusteluiksi kuulee usein väitteitä, että veroille ei saa vastinetta ja että rahat katoavat valtaapitävien taskuihin. Nykyään useimmat työntekijät kuitenkin ymmärtävät oikean palkan ilmoittamisen edut. Esimerkiksi eläke, sairausvakuutus, äitiysraha sekä pankkilainan saaminen määritellään verotettavan palkan perusteella.
Tiedetään myös, että koulutus, turvallisuus ja terveydenhoito ovat riippuvaisia valtion saamista verotuloista. Virossa veroaste on lisäksi sangen kohtuullinen. Palkansaajien tulovero on 26 prosenttia riippumatta palkan suuruudesta ja yritykset eivät maksa voitoistaan lainkaan veroja.
Veronkierto ja verorikokset vääristävät yritysten välistä kilpailua. Samalla toimialalla olevista yrityksistä menestyy paremmin se, joka ei maksa verojaan, koska pystyy tarjoamaan tuotteitaan edullisimmin. Joskus jopa rehellisesti maksunsa suorittavat yritykset pakotetaan valitsemaan konkurssin tai verokierron välillä. Se, maksetaanko lakisääteiset maksut vai ei, vaikuttaa yrityksen tekemään tulokseen niin merkittävästi.
Viro on muuttunut viimeisen viidentoista vuoden aikana paljon. Koko yhteiskunta on kehittynyt uskomattoman nopeasti. Nyt kun Viro on ponnistellut itsensä eurooppalaisen yhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi, olisi aika saada yhteiskunnan vapaamatkustajat myös ruotuun. Kaikille tasapuoliset mahdollisuudet takaavan hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen ei onnistu, jos kaikki eivät osallistu yhteisiin talkoisiin.- TSOT TSOT
ABJA-PALUOJA. Maanantaina virkaan astuva Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves, 52, haluaa luoda yhteisrintamaa uuden Euroopan maiden välille ja viedä Viroa kohti Euroopan unionin ydintä.
"EU:n uudet jäsenmaat ovat olleet melko heikkoja. Uusien jäsenvaltioiden älyllinen panos on heikko", Ilves sanoo presidentin virkaan astumisen ja europarlamentaarikon työn lopettamisen välissä kotonaan Abja-Paluojassa Etelä-Virossa.
"Tahdon kovasti, että Viro olisi aktiivisempi tekijä EU:ssa", hän sanoo. Sama koskee koko uutta Eurooppaa.
Ilveksellä on vahva tausta kansainvälisessä politiikassa. Hän on Viron pitkäaikaisin ulkoministeri, sitä ennen hän työskenteli suurlähettiläänä Yhdysvalloissa. Siellä hän on myös kasvanut ja kouluttautunut.
Suositun poliitikon mielestä valtion kassaa pitäisi kasvattaa, jos virolaiset haluavat eurooppalaista sosiaali-, terveys- ja koulutusjärjestelmää.
Eli veroja pitäisi nostaa. Viron presidentti ei kuitenkaan päätä veroista, ja ensi vuonna virolaisten tasaveroprosentti laskee 22:een. Veroprosentti on laskenut prosenttiyksikön vuosivauhtia.
Ilves sanoo ihailevansa Suomea Pohjoisen ulottuvuuden idean tuomisesta EU:hun, mutta käytännön toteutukseen hän on pettynyt.
"Kaikki meni Venäjälle viimeistä senttiä myöten", hän sanoo. "Kun Pohjoisesta ulottuvuudesta sovittiin 1999, sen piti hyödyttää kaikkia alueen valtioita." Ilves puhuisi "Pohjoisen" sijaan mieluummin "Itämeren ulottuvuudesta".
Ulkoministerinä Ilves ajoi Viroa pohjoismaiden joukkoon. "Puhuin kulttuurisesta kuuluvuudesta, en poliittisesta", presidentti korjaa.
Suomea ja Viroa erottaa nykyisin myös sotilasliitto Nato. Ilves ei aio houkutella Suomea jäseneksi. "Jokainen valtio päättää itse, mitä haluaa. Turvallisuuspoliittisesti olisi hyödyllistä, jos koko Itämeren alue kuuluisi Natoon", hän sanoo.
Haastattelu kokonaisuudessaan sunnuntain Helsingin Sanomissa - Hoaks City
Ihmettelen ettei nykyään ole yhä sama systeemi.
Valtio voisi ottaa omansa jo ennen
käteen jäävää !
Kenen etu on tämä uusi systeemi ?
- -nainen-
Tähän sanoisin, että Suomi on itse hinnoittanut itsensä "ulos" monessa palveluissa.
Esimerkkinä vaikka se, että Suomessa maksavat silmälasit 10 kertaa enemmän, kuin Virossa. Silmälääkärilläkäynti maksaa Virossa 50 kr ja Suomessa 76 €.
Hammashoito on myös paljon edullisempaa Virossa, kuin Suomessa. Esim. leukaperäröntgen maksaa Suomessa 210 € ja Tallinnassa vastaava 104 kr.
Oikeammin se "rosvo" on kyllä täällä kotimaassa.- panaraamipildi
pitäisi jokaisella olla hampaista panoraamakuva tunnistamista varten. Sen olen otattanut Virossa. http://www.citymed.ee/index.php?id=98
Mistäs muuten löytyisi Suomen ao hinnasto ? - heesau
>Tähän sanoisin, että Suomi on itse hinnoittanut
>itsensä "ulos" monessa palveluissa.
>Esimerkkinä vaikka se, että Suomessa maksavat
>silmälasit 10 kertaa enemmän, kuin Virossa.
>Silmälääkärilläkäynti maksaa Virossa 50 kr ja
>Suomessa 76 €.
>Hammashoito on myös paljon edullisempaa Virossa,
>kuin Suomessa. Esim. leukaperäröntgen maksaa
>Suomessa 210 € ja Tallinnassa vastaava 104 kr.
Puutuit todella kahteen tärkeään asiaan. Eikö kukaan voi tehdä mitään?
On todella kamalaa että asiat ovat näin.
Kiitos viestistäsi. - tsot tsot
hintaero johtuu myös palkkatason eroista
nälkäpalkalla saa halvempia hintoja
oletko valmis pudottamaan oman palkkasi neljännekseen jos hintataso putoaa viron tasolle eli 66 % suomen hinnoista keskimäärin ? - Virolaista
Hammaslääkäriä tai muuta terveyspalvelua?Tai siis uskallatko käyttää? Juu --ei ole parempaa-turha väittää..tai no tikun voisivat vetäistä jos sellaisen sattuisi vaikka kätöseen saada. Kallista on se myönnetään...Jos sanot lääkärille "päivää!" on vastaus:se on sitten 100€
- -nainen-
Virolaista kirjoitti:
Hammaslääkäriä tai muuta terveyspalvelua?Tai siis uskallatko käyttää? Juu --ei ole parempaa-turha väittää..tai no tikun voisivat vetäistä jos sellaisen sattuisi vaikka kätöseen saada. Kallista on se myönnetään...Jos sanot lääkärille "päivää!" on vastaus:se on sitten 100€
Virolainen lääkärikoulutus on hyvin korkeatasoista. Ja Suomessakin on paljon suomalaisia lääkäreitä, jotka ovat koulutuksensa Tartossa saaneet. Eli vastaukseni on, että kyllä käyttäisin. Useampi ystäväni on myös käynyt hammashoidossa Tallinnassa. Suomen Kela jopa korvaa hoidosta osan, kuittia vastaan. Omakohtaisia kokemuksia minulla on silmälääkärin palveluista. Hoito oli erinomaista. Erikoislääkärillä käynti maksoi ainoastaan 50 kr.
- pojalle!
Virolaista kirjoitti:
Hammaslääkäriä tai muuta terveyspalvelua?Tai siis uskallatko käyttää? Juu --ei ole parempaa-turha väittää..tai no tikun voisivat vetäistä jos sellaisen sattuisi vaikka kätöseen saada. Kallista on se myönnetään...Jos sanot lääkärille "päivää!" on vastaus:se on sitten 100€
Kyllä olen käyttänyt Virolaisia lääkäripalveluja ja hyväksi todennut.Hihastako raapaisit 100 ekua.
viitsit naurattaa.Käy kokeilemassa palveluita ei tarvi arvailla ja perättömiä vielä kirjoittaa.
- Virossakin matkaileva
...moukkien vuoksi Suomessa on tylsää ja ahdistavaa, että täältä on pakko päästä välillä pois: esim. Viroon.
- juuhtiinsa
teeppä niin, et näkemiin vaan
- paskaa jauhat
juuhtiinsa kirjoitti:
teeppä niin, et näkemiin vaan
mee teroittamaan vaikka heinäseipäitä.
Mitä tommosia kommentteja saatana älykääpiö viittit kirjoittaa?
Älä vaan ala nussimaan äitiäs, tai ihan sama mulle. - Nimetön
viro kulttuurin kehto ????
- joopa joo
Nimetön kirjoitti:
viro kulttuurin kehto ????
Niin se Suomi muuttuu sitten entistä tylymmäksi maaksi, kun vaan te juntit jäätte jäljelle!
- Nimetön
joopa joo kirjoitti:
Niin se Suomi muuttuu sitten entistä tylymmäksi maaksi, kun vaan te juntit jäätte jäljelle!
sinulta....
- tulosten tarkastaja
Nimetön kirjoitti:
sinulta....
Tais osua? Koskiko kovaakin?
Ampujalle 10 pistettä.
- KOTIKOMUNISTI !
Päässyt taas lomalle ? Kun taas hilluu täällä keskustelu palstalla.Mitä yhteistä on viestilläsi Viron matkailun kanssa ? Kirjoittele sinne noita toteamuksiasi minne luulet niiden kuuluvan ei ainakaan tälle palstalle.
- jo ulkomaisille !
Ei siksi kannata suosia, vaan sinne missä on vielä edullisempaa tuotetta kuin meillä
- tatseria Suomeen
PUDOTETAAN PALKAT NELJÄNNEKSEEN !!
TYÖTTÖMYYSKORVAUS VAIN 6 KK JA 100 EUROA
EI ANSIOSIDONNAISTA PÄIVÄRAHAA
SAIRAUSAJALTA EI PALKKAA
EI LOMALTAPALUURAHOJA
EI TYÖELÄKETTÄ VAIN KANSANELÄKE 3 PORTAISENA !!!
SIINÄ SUOMALAISILLE VIRON MALLIA
KAIKKI TURHAT TUET JA SOSIAALIAVUSTUKSET POIS
ETENKIN TOIMEENTULOTUKI JA ASUNTOTUKI !!
KYLLÄ HINNAT JA VERO LASKEVAT !!!- We are # your numero
Suomen hyvinvointi on vientituote !
Ei rikollisuutta - ei korruptiota ! - kuplantunnistaja
We are # your numero kirjoitti:
Suomen hyvinvointi on vientituote !
Ei rikollisuutta - ei korruptiota !Suomen hyvinvointiyhteiskunta on pelkkä kupla: pitenevät sairaalajonot (pian on priorisoitava jotkut sairaudet pois hoidettavaien joukosta), suurenevat koululuokat, pitenevät koulumatkat, surkea vanhusten hoito....
Valtio sen sijaan voi hyvin - siis hyvinvointiVALTIO. - tosi on
kuplantunnistaja kirjoitti:
Suomen hyvinvointiyhteiskunta on pelkkä kupla: pitenevät sairaalajonot (pian on priorisoitava jotkut sairaudet pois hoidettavaien joukosta), suurenevat koululuokat, pitenevät koulumatkat, surkea vanhusten hoito....
Valtio sen sijaan voi hyvin - siis hyvinvointiVALTIO.ja henkisesti vieläkin köyhempia ! Herrat Hesassa höpöttää ja kansa lytyssä köpöttää.
- kannatan
Viron mallia häviäis nää jatkuvat urputtajat näiltä palstoiltakin,kun ei sossu maksais niille
netin ylläpitokuluja.
Eivätkä pääsis kattoo yhteiskunnan varoilla millaista Virossa on.
Perustetaan uusi aktiivinen ja toimiva puolue asiaa viemään eteenpäin. - 3. ratikan sossu
kannatan kirjoitti:
Viron mallia häviäis nää jatkuvat urputtajat näiltä palstoiltakin,kun ei sossu maksais niille
netin ylläpitokuluja.
Eivätkä pääsis kattoo yhteiskunnan varoilla millaista Virossa on.
Perustetaan uusi aktiivinen ja toimiva puolue asiaa viemään eteenpäin.kun alapäästä valuu ulos kossu !
- täällä
suomessa haluaisi tehdä viron mallin mukaan 12 tuntista työpäivää,kun nytkin pitäis saada kaikki ilmaiseksi,tekemättä mitään!!
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872