Hyvä muistaa
1. Tavoitteena on aina ensi sijassa terveys. Kilot karisevat tai pituuspaino muuttuu entistä terveellisempien elämäntapojen myötä.
2. Kasvikset ja hedelmät ovat erinomainen apu painonhallinnassa, sillä ne sisältävät vähän energiaa mutta paljon vitamiineja ja hivenaineita. Valikoima on läpi vuoden niin laaja, että jokaiselle löytyy maistuvia vaihtoehtoja. Totuttelu opettaa pitämään uusista mauista.
3. Viisi kasvis- tai hedelmäannosta päivässä on suositettu määrä. Annoskoko on helppo muistaa: yksi annos on lapsen nyrkin kokoinen.
4. Värisääntö kertoo, että joka päivä on tärkeää saada mahdollisimman monen värisiä kasviksia, hedelmiä ja marjoja vihreästä siniseen ja keltaisesta punaiseen. Lisää tietoa www.terveyttakasviksilla.fi.
5. Säännöllinen ateriarytmi ja perheen yhteiset ateriat auttavat välttämään epäterveellistä napostelua.
6. On viisasta opetella lukemaan kaupassa tavaraselosteita.
7. Liikunta ei yksin riitä laihduttamaan. Se auttaa kuitenkin pitämään painon kurissa. Tunti päivässä on hyvä tavoite. Oman lajin löytyminen helpottaa liikkumista. Missä lapsi on hyvä, mistä pitää? Mitä tarjottavaa paikkakunnan urheiluseuroilla on?
8. Television katselu, tietokoneen käyttö ja videopelien pelaaminen on tärkeä rajoittaa kahteen tuntiin päivässä.
Tekstin on Lääkäriseura Duodecimin Käypä hoito -suosituksesta muokannut toimittaja Tellervo Aho, ja sen ovat tarkistaneet LT, dosentti, lastenendokrinologian erikoislääkäri Matti Salo Tampereen yliopistollisesta keskussairaalasta ja erikoislääkäri Jorma Komulainen Kuopion yliopistollisen keskussairaalan lastenklinikasta.
Aina ei ole tarpeen laihduttaa; riittää että paino pysyy samana, kun pituutta tulee lisää
Painoindeksi 20-24 on tavoittelemisen arvoinen. Silloin ei kukaan ole liian lihava eikä laiha (siis on normaalipainoinen). Liika laihuuskaan ei oo terveellistä. Mallia ei kannata ottaa malleilta tai liian laihoilta julkkiksilta.
Lihavuudesta
3
349
Vastaukset
- fgfk
muuten hyvin kirjoitettu viesti, tosin tuota painoindeksiä ei kannata katsoa liian tarkasti. Itse olen 185cm ja 90kg eli menee indeksin mukaan lihavuuden puolelle vaikka tosiasiassa en ole edes tukeva.
- SmileFace
Esimerkiksi Me Naiset -verkkosivuilla määritellään normaalipaino välillä 19-27.
http://www.menaiset.fi/content/view/44/101/
Sivuilla painoindeksi.fi normaalipaino taasen on 20-25.
http://www.painoindeksi.fi/laskuri.htm
Painoindeksi voi olla kohonnut myös lihaksikkuuden takia; varsinkin kehonrakentajien lihasmassa on niin suuri, että painoindeksin käytölle ei ole perusteita. Jos kuitenkin lihaksikkaan henkilön vatsan ympärysmitta on suuri muuhun vartaloon verrattuna, silloin jo painoindeksiluokassa "lievä lihavuus" voi olla kyse lihavuudesta. Alipainoisuus on päinvastaisissa tilanteissa mahdollista.
Ei todellakaan kannata liian tarkasti katsella painoindeksiä. Painoindeksiä tulkittaessa on otettava huomioon henkilön ruumiinrakenne, lihasmassa ja ikä. Painoindeksiä ei voida soveltaa kasvuiässä oleviin. - Sipuliheikki
Niin että haista paska!!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455140Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1221635Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151459Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501386- 141195
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4110081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?28799