rv 41

joilla LA oli marraskuun puolella? Oon ensisynnyttäjä ja paikat olivat lääkärin mukaan jo kaksi viikkoa sitten hyvin kypsät. Kohdunkaulakanava oli jo silloin hävinnyt kokonaan ja sormelle auki ollut viikosta 36 lähtien. Kipeitä supistuksia tullut melkein kahden viikon ajan. Pää laskeutunut mutta ei kiinnittynyt. Liikkuu paljon. Tuntuu silti ettei omin avuin synny tai sitten jos syntyy, niin käyköhän miten nopeasti?

Onko muilla mennyt näin, kun ootte ensimmäistä odottaneet? Tai jos vielä muita marraskuulaisia, niin minkälaiset tuntemukset on?

Ei tässä mikään kiire synnyttämään ole vaikka ärsyttää miehen sukulaisten jatkuvat utelut. Ihmettelen vaan sitä, että miten näin pitkään kestää kun kerta paikat kypsät. Olin aina ajatellut, että kun kivut alkaa, niin pian synnytys.
5566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

syntyi viikolla 42,ja toinen 41 3.Esikoinen käynnistettiin ,toinen lähti itse.
Me toiset vaan odotamme pidempään.Viikonpäästä viimestään sinulla on vauva sylissä.

Ota nyt viimeset päivät rennosti ja lepää.Kohta alkaa touhu...
Onnea!!

Äänestä

täällä ollaan...mulla on koetettu käynnistää tabletilla ja oon ollu sairaalas nelisen päivää mutta sain palkaksi vain kipeitä supistuksia.
Huomenna menen takasin synnärille ja kait ne alkaa jotain suunnittelemaan...

Alkaa tässä jo olemaan aika lailla väsy kun ei saa nukutuksi näiltä supistuksilta. Verenpaine koholla (tänäänkin 158/101) ja turvotusta löytyy vaikka muille jakaa.

Toukka painaa alas kamalasti ja tuntuu et vessassa sais olla koko ajan. Alaselkä ja -maha on aivan kuin tulessa, karmeaa särkyä.

odottavan aika on tosiaan pitkä ja on tää rankkaa mennä "yli" näin pitkästi ja odotella. Rupeaa olemaan yliväsynyt olo.Mutta parhaista parhain palkinto odottaa... :)

Jaksamisia kaikille!koittakaa tosiaan levätä niin paljon kuin mahdollista!

Äänestä
  • No eihän sinulla ole mennyt vielä päivääkään yli normaalin.

    En ymmärrä, miksi ihmisille tulee heti kaueat tuskailut, jos ei synny laskettuna päivänä.

    Se laskettu aika on vain arvio, ei mikään sovittu takaraja.

    Äänestä

  • realniina kirjoitti:

    No eihän sinulla ole mennyt vielä päivääkään yli normaalin.

    En ymmärrä, miksi ihmisille tulee heti kaueat tuskailut, jos ei synny laskettuna päivänä.

    Se laskettu aika on vain arvio, ei mikään sovittu takaraja.

    tältä palstalta lisää haukkujia.. Siis enhän missään vaiheessa ole väittänyt, että olisi mennyt yli normaalin raskausajan. Enkä oo tuskaillut myöskään asiaa. Kiinnostipahan vaan tietää millaisia tilanteita muilla on, mutta nähtävästi kaikkien mielestä tuollaiset kysymykset eivät ole sallittuja.

    Äänestä

ensisynnyttäjä minäkin. Kohdunsuu on kiinni, hiukan kanava lyhentynyt... Vaavi ei oo ees ymmärtäny laskeutuu ja kiinnittyy... Sillontällön supistelee, mut ei mitenkään kipeesti. Alan oleen kans niin kypsä kaikkiin ihmisiin, on sellanen olo et alan kirkuun kun joku jatkuvasti kysyy et mikset oo vielä synnyttämässä...kai mä olisin jo jos se musta kiinni olis!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onko enää muita kirjoitti:

joilla LA oli marraskuun puolella? Oon ensisynnyttäjä ja paikat olivat lääkärin mukaan jo kaksi viikkoa sitten hyvin kypsät. Kohdunkaulakanava oli jo silloin hävinnyt kokonaan ja sormelle auki ollut viikosta 36 lähtien. Kipeitä supistuksia tullut melkein kahden viikon ajan. Pää laskeutunut mutta ei kiinnittynyt. Liikkuu paljon. Tuntuu silti ettei omin avuin synny tai sitten jos syntyy, niin käyköhän miten nopeasti?

Onko muilla mennyt näin, kun ootte ensimmäistä odottaneet? Tai jos vielä muita marraskuulaisia, niin minkälaiset tuntemukset on?

Ei tässä mikään kiire synnyttämään ole vaikka ärsyttää miehen sukulaisten jatkuvat utelut. Ihmettelen vaan sitä, että miten näin pitkään kestää kun kerta paikat kypsät. Olin aina ajatellut, että kun kivut alkaa, niin pian synnytys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu