Olen alkanut yrittäjäksi työllistääkseni itseni. olin ollut työttömänä kolme vuotta välillä kyllä omaehtoista opiskelua, että olisin selvinnyt terveiden kirjoissa.
Ei ole helppoa olla kotona työttömänä, vaikka joka kuukausi tulee peruspäiväraha (27,95€-verot)ja sillä pitää selvitä tyttären kanssa kaikista maksuista.Tietysti kuitenkin vielä halukas tekemään töitä että tuntisi itsensä ihmiseksi ja olisi jokin tarkoitus elämällä. Ei ole kivaa kuunneltavaa kun tytär tutkii jääkaappia jossa on kuivanneita leivänkannikoita ja tietysti kaapissa kauraryynejä joista voi keittää veteen KAURAPUUROA josta nimenomaan juuri teini-ikäiset nuoret pitää syödä.Vielä kahdenkuukaudenkin jälkeen menen odottamaan "sydän" toivoa täynnä että tulisi asiakas ja saisin edes sen verran tuloja että suoriutuisin tilanvuokrasta.Odoteltuani aamusta iltaan saapumatonta asiakasta tuntuu kuin happi katoaisi keuhkoistani ja maailma pyörii silmissäni minä yritän näyttää edes peruslukemaa työtovereilleni jotka työskentelee viereisessä tilassa kun viimeisillä henkisillä voimavaroillani yritän raahautua ovesta ulos etteivät huomaisi pohjatonta tuskaani mikä kuristaa kurkkuani.Mietin kuinka selviydyn kun kohtaan tyttäreni joka odottaa äitiään kotiin jonka pitäisi tuoda hänelle lämpöä, turvallisuutta,rajoja ja RUOKAA.Minunko niitä pitäisi antaa vaikka haluaisin juosta kauas metsään ja ulvoa tuskasta ja pettymyksestä että vaikka kuinka yrittäisin olla selkärankainen ja luotettava hyvä äiti.Tätä on jatkunut nyt pari kuukautta,eikö ihmisellä ole oikeutta saada edes päätään kallistaa tyynylle iltaisin ilman että kaikki huolet ja murheet raastavat mielessä ja toivottomuus nakertaa kehoa niin sisältä kuin ulkoakin ja toivottomuuden taakka iskee sinut maahan, josta jonakin hetkenä sinä et enää jaksa nousta. Ohitan kotimatkallani kioskin jonka pihassa on ständi jossa eräs lehti kertoo kuinka suuret optiot eräs yhtiö on maksanut pääjohtajalleen, kumpa tämä johtaja edes tuntisi tämän kivun jota tunnen kun pitkän päivän olen hermostuksissani jyrsinyt kynteni vereslihalle sydämeni lisäksi. Nim.Olemattomin kynsin ja hampain kiinni elämän syrjässä.
Ei ole helppoa olla kotona työttömänä, vaikka joka kuukausi tulee peruspäiväraha (27,95€-verot)ja sillä pitää selvitä tyttären kanssa kaikista maksuista.Tietysti kuitenkin vielä halukas tekemään töitä että tuntisi itsensä ihmiseksi ja olisi jokin tarkoitus elämällä. Ei ole kivaa kuunneltavaa kun tytär tutkii jääkaappia jossa on kuivanneita leivänkannikoita ja tietysti kaapissa kauraryynejä joista voi keittää veteen KAURAPUUROA josta nimenomaan juuri teini-ikäiset nuoret pitää syödä.Vielä kahdenkuukaudenkin jälkeen menen odottamaan "sydän" toivoa täynnä että tulisi asiakas ja saisin edes sen verran tuloja että suoriutuisin tilanvuokrasta.Odoteltuani aamusta iltaan saapumatonta asiakasta tuntuu kuin happi katoaisi keuhkoistani ja maailma pyörii silmissäni minä yritän näyttää edes peruslukemaa työtovereilleni jotka työskentelee viereisessä tilassa kun viimeisillä henkisillä voimavaroillani yritän raahautua ovesta ulos etteivät huomaisi pohjatonta tuskaani mikä kuristaa kurkkuani.Mietin kuinka selviydyn kun kohtaan tyttäreni joka odottaa äitiään kotiin jonka pitäisi tuoda hänelle lämpöä, turvallisuutta,rajoja ja RUOKAA.Minunko niitä pitäisi antaa vaikka haluaisin juosta kauas metsään ja ulvoa tuskasta ja pettymyksestä että vaikka kuinka yrittäisin olla selkärankainen ja luotettava hyvä äiti.Tätä on jatkunut nyt pari kuukautta,eikö ihmisellä ole oikeutta saada edes päätään kallistaa tyynylle iltaisin ilman että kaikki huolet ja murheet raastavat mielessä ja toivottomuus nakertaa kehoa niin sisältä kuin ulkoakin ja toivottomuuden taakka iskee sinut maahan, josta jonakin hetkenä sinä et enää jaksa nousta. Ohitan kotimatkallani kioskin jonka pihassa on ständi jossa eräs lehti kertoo kuinka suuret optiot eräs yhtiö on maksanut pääjohtajalleen, kumpa tämä johtaja edes tuntisi tämän kivun jota tunnen kun pitkän päivän olen hermostuksissani jyrsinyt kynteni vereslihalle sydämeni lisäksi. Nim.Olemattomin kynsin ja hampain kiinni elämän syrjässä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tunnistan hyvin tuskasi. Samantapaisen elämänvaiheen jo taakseni tosi jättänneenä, kirjoituksesi kirpaisee.
Tärkeintä on kuitenkin että sinä tyttäresi äitinä pysyt eheänä ja jaksat, se on ainoa tapa jolla voit turvata tyttäresi tulevaisuuden.
Omalla kohdallani kävi niin, että kun vihdoin oli totuus kohdattava oli jo helppo luopua kaikesta siitä epäolennaisesta pupusta jolla oli kuvitellut olevan suurtakin merkitystä omassa elämässä. Tarkoitan nyt juuri sitä itse-itsensä työllistämis-soopasta jota minullekin mm. työvoimantaholta aikanaan paasattiin.
Totta on että joskus nämä pien yritykset ihan oikeasti onnistuvatkin, mutta ei aina.
Yhteiskunnan taholta ollaan kyllä mielellään painostamassa jos jonkin moiseen yrittäjyyteen, mutta kukaan ei todellakaan tue jos yritys epäonnistuu. Tässä onkin iso alue korjattavaksi jos kuvitellaan, että yrittäjyys ihan oikeasti työllistäisi.
Jos verrataan tuota peruspäivärahaa ja epävakaata yrittäjyyttä, niin onhan tuo päiväraha kuitenkin varma tulo joskin vähäinen.
Omalta yrittäjyysajltani ei tosin jäänyt tuotakaan summaa palkkaa.
Jos omat tukiverkot eivät ole tarpeeksi vahvat pitämään pinnalla ainakin muutamaa ensimmäistä yrittäjyys vuotta, on turha kiusata itseään tai läheisiään muutaman hapannaamaisen kaikkitietävän nilkin takia.
Oma ja läheisen fyysinen ja henkinen terveys on niin arvokas asia, että niitä ei kannata kenenkään uhrata.
Rohkeutta ja voimia. Minkä alan yrittäjä olet?
Voisitko muuttaa toimenkuvaa/lisätä siihen
jotain erityispalvelua?