Meitä MTV uuteen upeaan kanavapakettiin tyytymättömiä on varmaan monia.
Ensinnäkin sapettaa kun ihka aluksi annettiin kaikessa markkinoinnissa ymmärtää, että kaikki neljä kanavaa näkyvät sekä antenni- että kaapeliverkossa. No, niinhän ei ole. Itse käytän antennipakettia, joten MTV Leffa ja MTV Fakta jäävät näkemättä. MTV Juniorin piirrettyjäkään en ihan kauheesti katso ja MTV MAxin ohjelmatarjonta alittaa minkä tahansa sille asetetun riman.
Toiseksi ohjelmatarjonta on nii..n syvältä. Maxilta tulee joka-ikinen ilta niitä samoja ohjelmia eli sota-dokkareita tai jotakin Real Miami Vice-skeidaa... Hei halloo, kuka kaipaa enää 2000-luvulla 1-2 tunnnin Prime Timessä MUSTA-VALKO-OHJELMAA?
En oikeasti voi sanoa Maikkarin kanavapaketista MITÄÄN hyvää...
Anyway, soitin PlusTV:lle valittaakseni asiasta. Siellä neuvottiin ottamaan yhteyttä suoraan Maikkarille. Mutta ainakin itselleni oli todella vaikeaa löytää oikeaa henkilöä vastaamaan asiaan. Lopulta löysin henkilön: MTV median maksu-tv -liiketoiminnasta vastaava apulaisjohtaja on Juha Mustonen ([email protected]). Hänelle sitten vaan sähköpostia, kun on syytä valittaa.
Omalta kohdaltani tuo valituksen tekeminen kannatti, sillä sain -50% hyvitystä kanavapaketin hinnasta! Lisäksi mainittakoon, että Plus`TV:llä myönnettiin avoimesti Maikkarin kanavapaketti-markkinoinnissaan tapahtunut harhaanjohtavuus ja se, että PusTV:oon on tullut ihan riittävästi valituksia...
MTV Kanavapaketti
7
1052
Vastaukset
- tein myös
Mä tein valituksen suoraan kuluttajavirastto. Siellähän seurataan tätä mainontaa ihan ammatinpuolesta. En kuulamma oo ainoo joka on valittanut. Sitt tekniset ongelmat vielä kaupan päälle.
eli osoite on: www.kuluttajavirasto.fi - arveltaja
Minulle oli alusta asti selvää mitä tulee näkymään antenniverkossa ja mitä kaapelissa. Aika vähän on tilattu tuote kiinnostanut etukäteen, jos ei tuota huomannut.
Sitä paitsi, formuloiden takiahan tuo tuli hankittua, muu ohjelmatarjonta on täysin sivuseikka ja korkeintaan plussaa, jos jotain katsottavaa löytyy. Tuossa tuo Late Night Poker tosin pyörii taustalla tälläkin hetkellä.- tiesin tasan
tarkkaan mitä tilasin kaapeliin.Mutta en arvannut mtv:n laittavan näin keskeneräistä soopaa jakoon.Tilasin vain faktan takia,muu ei kiinnosta,nyt on sitten kanava täynnä uusintoja uusinnoiden perään.Lopetan tilauksen,surkea tekele.
- tilalle..
tiesin tasan kirjoitti:
tarkkaan mitä tilasin kaapeliin.Mutta en arvannut mtv:n laittavan näin keskeneräistä soopaa jakoon.Tilasin vain faktan takia,muu ei kiinnosta,nyt on sitten kanava täynnä uusintoja uusinnoiden perään.Lopetan tilauksen,surkea tekele.
>Tilasin vain faktan takia,muu ei kiinnosta,
jos kerran olet kaapelissa, niin tilaa discovery-paketti. hinta on suunnilleen sama kuin maikkarin paketissa, mutta saat oliko se 4 vai 5 kanavaa. suurelta osin suomeksi tekstitettynäkin.
discoveryn ärsyttävä puoli on jatkuvat mainoskatkot, joten viasatin history ja explorer ovat siltä kannalta parempia. mutta ne edellyttää koko viasat-paketin tilaamista. - vielä...
tilalle.. kirjoitti:
>Tilasin vain faktan takia,muu ei kiinnosta,
jos kerran olet kaapelissa, niin tilaa discovery-paketti. hinta on suunnilleen sama kuin maikkarin paketissa, mutta saat oliko se 4 vai 5 kanavaa. suurelta osin suomeksi tekstitettynäkin.
discoveryn ärsyttävä puoli on jatkuvat mainoskatkot, joten viasatin history ja explorer ovat siltä kannalta parempia. mutta ne edellyttää koko viasat-paketin tilaamista.kyllä se Discovery uusii niitä samoja ohjelmia aivan samalla tahdilla kuin Maikkarin paketti, turha odottaa että koko ajan pyörisi "uutta ohjelmaa". Itse lopetin Discovery paketin yli puoli vuotta sitten ja kun kaverilla vilkaisin kanavia niin samat ohjelmat siellä edelleen pyörivät...
- Arjupe
Lisäksi nuo kanavat jumittavat boksin. Olen laittanut myös viestin kuluttajavirastoon ja maikkarille harhaanjohtavasta markkinoinnista. Kuluttajalle ei kerrota kanavapaketin toimimattomuudesta. Toivottavasti asiaan puututaan, laskua en kyllä aio maksaa.
- 50% takaisin
Maxista maksaneille on todellakin syytä antaa puolet rahasta takaisin , koska nyttenkin marraskuu uusitaan joulukuussa.
Alla kirjeeni maxille.
###
Hei,
Mikäs juttu tämä on nyt , että Max lähettää uusintoja ainakin seuraavat 2 viikkoa.
Ainakin seuraavat ohjelmat tulevat uusintana , joita itse seuraan:
- Kalastus ja metsästys
- Floyd Välimerellä
- Mechannibals
- Kalastusta Länsi-Australiassa
- Monster Machines
Tämä tarkoittaa sitä , ettei minun tarvitse kääntää ainankaan seuraavaan kahteen viikkoon Maxin puolelle.
#####
Hei
MTV3 on näiden kanavien sisällönvastaava, joten meillä ei ole asiaan vaikutusvaltaa, mutta palautteen lähetämme toki eteenpäin. Maksukanavien ideahan on kuitenkin kyseinen, että ohjelmia lähetetään uusintoina, jotta ihmiset voisivat katsella niitä silloin, kun se heille parhaiten aikataulullisesti sopii eli näitä kanavia ei voikaan verrata maksuttomiin kanaviin.
#####
Hei,
Tämä on hyvä tietää , että 12kk aikana tulee ainoastaan 6kk uutta ohjelmaa. Ymmärrän sen , että ohjelmat uusitaan päivällä , mutta että koko kuukauden ohjelma uusitaan seuraavana kuuna myös ilta ajanjaksolla.
Eli nythän marraskuun ohjelmat uusitaan sellaisenaan joulukussa.
Tällänäkymin uutta ohjelmaa tuleekin sitten vasta tammikuussa.
3kk kanavapäällikkökortilla saakin tässä tapauksessa vain 2kk uutta katsottavaa.
Tämä jo yksinään vahvistaa päätöstäni , että en ala jatkossa ostamaan palveluanne.
#####
Hei
Mutta kuten jo sanoin, näissä asioissa kannattaa olla kanavan tuottajaan MTV3:een yhteydessä. Me emme voi muuttaa kanavien ohjelmaa sen enempää kuin tekään, paitsi yrittää vaikuttaa siihen antamalla palautetta. Siksi en voi myöskään sanoa sen tarkemmin, miksi näin toimitaan ja uusintoja lähetetään niin paljon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760