Moi
Onko kukaan käynyt 2/3päivän Senegalin retkellä? Siis Tjäreborgin järjestämällä? Millainen kokemus on ollut? Meillä on reissu edessä tammikuussa :)
Onko kukaan tehnyt omia retkiä/pyöräretkiä lähiluontoon tai onko kukaan ollut kalastajien mukana?
Tuo Gambian luonto kutsuu niin armottomasti että täytyy ottaa kaikki irti mitä saa :) Tietysti täyden järjen kanssa :)
Senegalin retki/luontomatkailu
4
826
Vastaukset
- Arska
Moi!
Gambia kokonaisuudessaan on luontoretki. Lintuja on paljon ihan hotellialueilla.
Hotellien edessä on oppailla opastuskeskuksia ja he järjestävät retken minne vaan. Hinnat on näkyvissä taulussa. Ja sopia voi tarpeen mukaan.
Jokainen paikallinen tuppautuu oppaaaksi!
Kävimme viikon Senegalin kiertomatkalla. Suuri osa päiväajasta oli linja-autossa istumista.
Lauttamatka Banjulista Barraan on aika rankka, lautan odotus kestää pitkään ja matka liki tunnin.
Mitään suuria eläimiä ei näkynyt pahkasikoja lukuunottamatta.
Matkatoimistojen matkat on aika kalliita. Vaihtakaa rahat hotellissa tai Forexissa.
Ystävällinen ja iloinen maa.- vasta palanneet
Palattiin viikko sitten kahden viikon Gambian matkalta - ihan loistoreissu kun köyhän maan ensijärkytyksesta toivuttiin. Osallistuttiin Tjäreborgin järjestämälle 2 pv Senegalin reissulle ja se oli kyllä monipuolinen ja hintansa väärti (88,-/henki). Reissu oli skandinaavinen, meitä oli 17 henkeä ja opas oli paikallinen Kalle, mukava, tietäväinen ja selkeää englantia puhuva. Lauttarannassa Banjulissa voi joutua odottamaan lauttaa ja itse lauttamatka kestää n. 45 min. Lauttoja ajaa kuitenkin non-stoppina ja menomatkalla meidän ryhmä pääsi toiseen lauttaan - odottelua rannalla oli kai noin 30-60 min. Ensimmäinen lautta, joka lähti, oli ihan tupaten täynnä, mutta tämä toinen aika väljä ja päästiin yläkannelle istumaan, josta oli hyvät ja kiinnostavat näkymät. Ei ollenkaan rasittavaa mielestäni. Retkellä vierailtiin yhdessä paikallisperheessä, jota varten kerättiin pieni kolehti, joilla rahoilla oppaamme osti tuliaisiksi ruokatarpeita, kynttilöitä, tulitikkuja jne. Olihan mielenkiintoinen vierailu. Senegalissa oli jokiristeily - menkää ehdottomasti vierailemaan jokivarren kylässä, jota ehdotetaan - me ei menty, kun joku vastusti ja vieläkin harmittaa :(. Illallisen jälkeen oli loistavia paikallisia tansseja ja musiikkia ulkona pimeässä "teatterissa". Toisena päivänä vierailtiin luonnonpuistossa, jossa meidän ryhmä näki sarvikuonoja, antilooppeja, apinoita, villisikoja. Myös on mahdollista nähdä virtahepoja ja kirahveja, mutta niitä me ei nähty. Rahaa vaihdettiin Senegaliin 50 euroa/2 henkeä ja se riitti hyvin ja takaisin vaihdettavaksikin jäi. Hotellin lähellä on joitain puu- ym. käsityökauppiaita, joissa rahaa voi kuluttaa, mutta eipä juuri muuta. Muuten rahanvaihto Gambiaa varten kannattaa tehdä vasta paikan päällä, Forexin kurssi oli 14.11. 32,8947, paikan päällä vaihtopisteissä 34-35,000. Eli sadalla eurolla sai 3500 dalasia. Hotellissa emme vaihtaneet. Rahat kannattaa laskea heti vaihtopisteessä, pari kertaa sattui "erehdys", puuttui 50 tai 100 dalasia ja kuulin että oli jollekin sattunut hotellissakin. Tahallista vai tahatonta, mutta silti - tarkistuslaskenta kannattaa. Muita retkiä me emme tehneet Tjäreborgin kanssa. Hotellien ulkopuolella on virallisia paikallisoppaita, jotka ovat asiantuntevia ja tulevat hiukan halvemmaksikin kuin matkatoimiston palvelut. Lisäksi kannatimme näitä paikallisia senkin takia, että hyöty menee ainakin osittain paikallisten hyväksi ja edistää maan ja ihmisten oloja pieneltä osaltaan. Myös omin päin voi kulkea vaikkapa keltaisilla takseilla - hinta neuvoteltava etukäteen ja maksu jälkikäteen.
- av-ain
vasta palanneet kirjoitti:

Minkäläinen on hotelli, jossa yövytään Senegalin retkellä? Entäpä ruoat, joita tarjotaan? :)
- maaliskuussa
Minkälaiset hotellit olivat kirtomatkalla ja monessako hotellissa yövyttiin matkan aikana,entä ruoka,sehän on täyshoidolla.Onko hintansa väärtti.Kiitos etukäteen vastauksista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399126Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737846Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605503William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542316Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62076Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821717Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191659Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921396Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4391332Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801199