Tiedän, että tämä on aivan mielettömän säälittävää. Mutta kun olen aivan hukassa. Kaikki, mihin olen uskonut, on romahtanut muutaman viikon sisällä. En tiedä enää mistään mitään. En tiedä, mitä teen, mitä ajattelen, mikä olen.
Olen tottunut olemaan yksin, eikä se ole ollut niin kamalan uuri pala. Nyt tntuu, että en voi olla enää yksin. Tuntuu siltä kuin koko tuo suuri ihmismassa olisi yhtä, ja vain minä sen ulkopuolela kummastelemassa, vailla tukiverkkoa. Olen väsynyt. Haluaisin jo eläköityä. Voisiko kukaan auttaa minua mitenkään?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.