ERITYISONGELMAT

eli omakohtaisesti huomannut, ettei puhuitani
osata joko tulkita oikein tai sitten vika on
siinä, etten osaa itse kertoa tarpeeksi selkeästi
vaivoistani? Sitten toinen vaikuttava asia on
ihmisen oma olemus, vaatetus ja ruumiin elekieli, jotka hoitaja voi tulkita väärin. Kaikista yrityksistäni tuoda pahaa oloa, masennusta ja
ahdistustani olen saanut osakseni huonoa palvelua
eli asioitani ei oteta vakavasti! Lääkitystä saa
helposti ja jopa liikaakin, mutta ns. keskustelu-
avusta ei tule mitään, kun ongelmiani vähätellään.
Millähän mittarilla hoitaja pystyy itsekunkin sisäistä pahaa oloa mittaamaan ja sen perusteella tehdä johtopäätöksiä ketä kannattaa hoitaa ja ketä ei? Tarkoitus lienee päästä eroon potilaasta
nopeasti eroon, vaikka lopputulos voi olla itsemurha!

Mielenterveyden hoidossa keskitytään liiaksi vanhanaikaiseen laitostyyppisen sulkemiseen ja lääkkeillä oireiden taltuttamiseen kuin todelliseen ongelmien syy ja seuraus jatkumoon. Moni ongelmahan juontaa juurensa mm. syrjäytmisestä ja tai ahdistuksesta. Asian näin ollen hullun leima, laitokseen sulkeminen taikka lääkityksessä pitäminen on pitkälti vain teennäisiä huomionosoituksia toisten ongelmia kohtaan ja toimia, jotka itsessään aiheuttavat lisää oireilua ja tätähän hyväksi käytetään paljolti hoitohenkilökunnan työllistämiseen ja potilaiden kierrättämiseen laitos ja avohoidon välillä. Mikäli ongelmaan paneuduttaisiin, niin jokaiselle oireilevalle annettaisiin ne samat "oikeudet" kuin muillekkin, eli normaalia työ, parisuhde ja vapaa-ajan elämää. Hoitohenkilökunnan näkökannasta jatsottuna hankalimmaksi ryhmäksi muodostautuneet "sairaudentunnottomat ja hoidoista kieltäytyvät" saattavatkin löytää oikotien onneen jatkaessaan normaalia ihmiselämää turhienkin hoitojen jälkeen.

Juuri tulleen paikallislehden lööpissä vieraileva psykaiatri arvioi, että maassamme on 30.000 sosiaalisista syistä työkyvytöntä, jotka eivät pääse eläkkeelle. Syy eläkkeelle pääsyyn saattaisi löytyä esim. psyykkisistä syistä ja että tulisi jopa kunnalle edukkaaksi päästää eläkkeelle kuin pitää työttömänä. Kyseinen luovutusmentaliteetti niin eläkkeelle hamuilevien kuin arvoita tekevien osalta on hyvä esimerkki siitä, ettei yhteiskunta ole valmis kantamaan työttömyyden taloudellista taakkaa ja eläkkeelle hameilevien osalta, ettei olla valmiita pyllistämään likimain tarkoitusperättömälle psykiatrialle. Hyvänä tyyppiesimerkkinä pitäisin entistä naapuriani, joka kertaalleen piti esitelmää siitä, että on psyykkisten oireiden vuoksi sairaseläkkeellä ja toisinaan hankkii pienellä puuhastelulla vain lisäansioita. Sama mies on nyttemmin näyttäytynyt työhaalareissaan ja työajonevossaan likimain vuoden. Hänenkin kohdalla paras vaihtoehto todellakin olisi ollut pysytellä normaaliin tapaan työttömänä ja vaikka tavanomaisella sairaslomalla kuin väliaikaisesti jättäytyä eläkkeelle. Kuntien ja yhteiskunnan pitää kantaa jopa se taloudellinen lasti aina siihen asti, että ihminen saa esim. tavanomaisen työelämän. Näillä menetelmillä yhdenkään kykeneväisen elämä ei tunne välinpitämättömyydestä aiheutuneita notkahduksia edes sen vuoksi, että joku sosiaalityöntekijä taikka lanttumaakari haluaisi työllistää itseään ja että tulisi todella edukkaaksi heittää ihminen niin pian kuin mahdollista pois työvoimatoimistojen hömppäkurssituksilta takaisin aivan tavanomaiseen työelämään.