Aikanaan tietokone piti uusia 2-3 vuoden välein. Yhden vuoden aikana lähes kaikki kaksinkertaistui; prosessorin kellotaajuus, muistin määrä, kiintolevyn koko jne. Eli jo pari vuotta vanhassa koneessa oli vain noin neljännes uusien nopeudesta ja tallennuskapasiteetista. Mutta tämä tuntuisi nyt muuttuneen?
Nykyinen tietokoneeni on jo yli 3,5 vuotta vanha. Pentium 2,4 GHz, muistia 512 Mt ja kiintolevyä 120 Gt. Ennenvanhaan se olisi tarkoittanut sitä, että viimeistään nyt pitäisi ostaa uusi kone, jossa noin 12 GHz prosessori, muistia 4 Gt ja kiintolevyä 1Tt. Mutta nytpä sellaista ei ole edes tarjolla!?!
Nykyisen koneeni saisi viimeisen päälle ajan tasalle pelkästän lisäämällä RAM-muistia nykyisestä puolesta gigasta yhteen tai kahteen. Prosessorin nopeus on edelleen ihan riittävä ja kiintolevylläkin on vielä pajon tyhjää. Mitä tämä nyt on??? Enpä taidakaan hankkia vielä yhtään mitään, veikkaisin pärjääväni nykyisellä koneellani vielä ainakin puolitoista vuotta, eli sen käyttöiäksi tulisi yli 5 vuotta. Miten tämä on mahdollista? Onko tietokoneiden kehitys todellakin pysähtynyt näin merkittävästi?
Kehitys pysähtynyt?
5
407
Vastaukset
- pjotr
tehokkaimmat prosessorit on yli 2kertaa nopeampia kuin tuo.Neliytimiset jopa 4 kertaa tietyissä sovelluksissa.
Tyypillinen keskusmuistin määrä uusissa koneissa 2Gt l. 4X tuo sinun.Kiintolevyistäkin myydyin lienee 320Gt tai enemmän .Tosin en tiedä mihin sitä tarvii vaikka itseltänikin löytyy tuon 320Gt:n lisäksi vielä 200Gt.
Suurin nopeuden muutos lienee tapahtunut näytönohjaimissa SLI/crossfire systeemit ovat vähintään 5X nopeampia kuin 3,5V sitten.
Kyllähän tuolla sinunkin koneella varmasti pärjää.Itsekin olisin hyvin pärjännyt AMD64 koneella vielä pari vuotta.
Tuli nyt vaan hankittua uusi.Vaihtavathan porukan hyvän ja toimivan autonkin uuten vaikkei niissäkään kehitys enää niin huima ole.Veikkaisin, että Geforce 8800GTX on vähintään 5 kertaa nopeampi kuin kortit 3,5 vuotta sitten..sellaisenaan..tai jos ei ole niin ainakin R600-kortit tulevat olemaan
Itsellä oli aikoinaan Athlon FX, mitä testasin 2,4GHz tasolla. Se oli varmastikin rajusti tehokkaampi kuin tuo Pentium4 2,4GHz. Nyt on Intel Core 2 DUO E6300, mikä toimii vakiona 1,86GHz tasolla. Sekin on vähintään rajusti tehokkaampi kuin tuo sinun Pentium4 2,4GHz; jos kahta raskasta ohjelmaa ajaa yhdenaikaisesti, niin erosta tulee RAJU.
Kuten jo huomaat, niin kellotaajuus ei ole ainut tekijä prosessoreissa. On muitakin tekijöitä millä nostaa prosessorin suorituskykyä kuin nostamalla kellotaajuuksia ja itseasiassa Intelin kellotaajuudet laskivat siirryttäessä Pentium4:stä Core2:een..eikö moista siirtoa olisi tullut jos tehot olisivat laskeneet.
Core2:ssa esim. välimuistin ja muistikaistan rakenne on mullistava verrattuna AMD:n nykyprossuihin ja varsinkin Pentium 4:ään. Toisin sanoen teho/MHz-suhde otti Intelillä aivan käsittämättömän hyppäyksen eteenpäin. Itse kellotin tuon 1,86GHz prossun 3,04GHz tasolle mikä on hyvin äänettömässä laitteessa. Lisäksi nyt prossu on sen ainakin kolme-neljä kertaa tehokkaampi kuin Pentium4 2,4GHz..jos ajetaan kahta ohjelmaa yhtäaikaisesti (tai vaihtoehtoisesti useampaa ydintä tukevaa ohjelmaa)), niin tehoero kasvaa vielä älyttömän paljon kun Pentium4 uuvahtaa kahdesta yhdenaikaisesta ohjelmasta, mutta Core 2 DUO:n suorituskyky ei juuri laske. C2D:ssä on nimittäin kaksi suoritinydintä, kun Pentium4:ssä (tuossa sinun mallissasi) on vain yksi.
Mainittakoon, että esim. Crysis ja Alan Wake nimiset pelit eivät enää käynnisty tuolla sinun prossullasi, koska ne on suunniteltu käyttämään vähintään kahta suoritinydintä.
---
Suositusmäärä muistin osalta on kasvanut 2Gt tasolle, nelinkertainen määrä kuin sinulla on. Lisäksi muisti on nopeampaa nykyään kuin tuolloin.
--
Kiintolevyllä on tilaa jos et esim. lataa netistä enempää tavaraa. Tuo 120Gt on tyypillinen määrä kannettavissa tietokoneissa nykyään, niissä kiintolevyt ovat fyysiseltä kooltaan aika paljon pienempiä kuin pöytäkoneissa.
Tietysti isoimmat kiintolevyt (normaalikäytössä) ovat 500-750GB. Nyt kuitenkin esim. Samsungin tapauksessa on huomattu ettei välttämättä koko ole ainut vaikuttava tekijä.. T133 ja edeltävät Samsungit olivat erittäin hiljaisia ja kävivät viileänä..mutteivät pärjänneet muille suorituskyvyssä, kun taas Seagate 7200.10- levyt olivat kyllä erittäin nopeita, mutta toisaalta äänekkäitä ja kävivät kuumana.
Nyt Samsungilta tuli T166-mallisto, mikä ei paljoa nostanut kiintolevykapasiteettia, mutta tehoissa se nousi kärkeen Seagate 7200.10:n edelle niukasti. Hyvää on se, että T166 käy kuitenkin viitisen astetta viileämpänä kuin Seagate 7200.10 ja ennenkaikkea ovat huomattavasti hiljaisempia.
Seagaten 7200.10:n saa toimimaan yhtä hiljaisena ja viileänä kuin Samsungin T166:t, mutta se onnistuu ostamalla sille 30€:n maksavan vaimennus/jäähy-järjestelmän..mitä T166 ei tarvitse. Tuo on pahempi juttu kun Samsungin T166 levyt maksavat jo ennen tuota selvästi vähemmän.
---
Et maininnut näytönohjaimia, joissa tehonlisäykset ovat menneet tuosta Pentium 4 ajoista lähtien kaikkein eniten eteenpäin. Vuonna 2003 kaikkein parasta oli ATi Radeon 9800XT..Vuonna 2006 parasta oli Geforce 8800GTX. Tehoero? 9800XT vastaa tehoiltaan kohtuullisesti Geforce 7300GT:tä, mikä oli kohtuullinen halpisnäytönohjain GF7-sukupolvessa. Esim. huippunäytönohjaimista Geforce 7950GX2 oli enemmän kuin pari kertaa tehokkaampi.
Nyt tuli seuraava sukupolvi ja Geforce 8800GTX murskaa Geforce 7950GX2:n. Resoluutioita ei välttis nosteta ylöspäin verrattaessa, mutta muut asetukset voi laittaa paljon korkeammalle.
Esim. Oblivion (tämän hetken raskaimpia pelejä) pyörii 8800GTX:llä 1900x1200 resolla 8xAA/16xAF tasolla kun 7950GX2:lla 1900x1200 reso on sopiva jos 0xAA/16xAF. Tosin ei tuossa kaikki: 8800GTX:llä jos on 16xAF niin kuva näyttää paremmalta kuin 16xAF 7950GX2:lla; sama homma olisi AA:n kohdalla. Jopa Radeonien High Quality AF jää laadussa jälkeen 8800-korttien normaali AF:n suhteen- yfygjyjj
Onko huippunopeasta näytönohjaimesta edes mitään hyötyä, kun vain surffailee netissä, lukee sähköpostia, käyttää toimistosovellutuksia, katselee digikuvia, pelaa pasianssia jne? Tai muistin lisäämisestä? Eipä taida olla.
Aikanaan ohjelmat ja käyttöjärjestelmät ja oheislaitteet kehittyivät niin nopeasti, että koneitakin piti uusia vähän väliä. Väittäisin tämän kehityksen vähän hidastuneen, joka on vaan hyvä. Kun ei Microsoftikaan ole moneen vuoteen julkaissut uutta käyttöjärjestelmää. No, kohtahan sellainen on taas tulossa ja päivitysrumba alkaa... yfygjyjj kirjoitti:
Onko huippunopeasta näytönohjaimesta edes mitään hyötyä, kun vain surffailee netissä, lukee sähköpostia, käyttää toimistosovellutuksia, katselee digikuvia, pelaa pasianssia jne? Tai muistin lisäämisestä? Eipä taida olla.
Aikanaan ohjelmat ja käyttöjärjestelmät ja oheislaitteet kehittyivät niin nopeasti, että koneitakin piti uusia vähän väliä. Väittäisin tämän kehityksen vähän hidastuneen, joka on vaan hyvä. Kun ei Microsoftikaan ole moneen vuoteen julkaissut uutta käyttöjärjestelmää. No, kohtahan sellainen on taas tulossa ja päivitysrumba alkaa...Kaikki riippuu käyttötarkoituksesta. Jos surffailee netissä, lukee sähköpostia, käyttää officea, kattelee kuvia ja pelaa pasianssia, niin silloin ei tee tehokkaammalla prossulla jne. mitään. Harvemmin nostavat ohjelmien vaatimustasoa ihan huvikseen.
Sitten jos esim. pelaat, tarvitset hyvän näytönohjaimen, jos esim. harrastat raskasta encoodaamista (esim. videoiden tiedostomuodon muuttamista jne.), isojen tiedostojen pakkaamista ja purkamista, renderöintiä..kaikennäköistä Raskasta, niin silloin tarvitset tehokkaan koneen.
Konetehot ovat menneet älyttömästi eteenpäin, kellotaajuudet eivät. Huippunäyttiksestä puheenollen: 8800GTS:n kellotaajuudet ovat pienemmät kuin edellisen sukupolven vastaavalla mallilla. Tästä huolimatta 8800GTS murskaa tehoilla edeltävät.
Prossut ovat menneet eteenpäin, Core 2 on itseasiassa isoin muutos prosessori rintamalla sitten..hmm.. ehkä 486 -> Pentium 1 [kaksinkertaisti teho/MHz suhteen]
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1235173Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303688No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241564- 411560
- 231451
- 141312
Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv301299- 281251