Tinnityksen voimistuminen

Mariluu

...Ja taas siis aiheesta tinnituksen pahentuminen. Haluaisin kuitenkin kuulla, onko mahdollista että sään vaihtelu pahentaa tinniä ja onko se sitten helpottanut ajan myötä? Eli onko mitään mahdollisuuksia, että palautuisi samalle tasolle, kuin aiemmin oli. Stressi ja väsyneisyys ovatkin jo tiedossa olevia asioita eli vaikuttavat tinnin voimistumiseen.

Ja toinen kysymys, peittääkö kuulokoje tosiaan tinniääntä? Kokemuksia? Näin kuulontutkija minulle kertoi.

Minulla siis kuulon alenema ja tinnitusta ollut useita vuosia suht vaimeana ja olen sen kanssa hyvin elänyt. Mutta viime viikolla tinnitys voimistui ja, kuten tääläkin monella, hermot ovat olleet kireällä ja keskittymiskyky tosi alhainen. Välillä on tuntunut tosi ahdistuneeltakin!

Opinkohan tämänkin kanssa elämään, niin ettei se vaikuta jokapäiväiseen elämiseen näin?

6

1142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Columella

      Minulla tinnitus on jatkunut parikymmentä vuotta vaihdellen itse keksimälläni asteikolla 1-3. Viime aikoina on tapahtunut sellaisia voimistumisia ettei asteikko ole riittänyt. Kuitenkin paluu entiseen on joskus tapahtunut jopa samana yönä. Pari yötä sitten näin unta silakoiden paistamisesta, ja heräsin valtavaan tinnitukseen. Nyt suhina on taas ykköstasoa, vaimeaa. Uskon esim hartiajännitysten vaikuttavan paljon. Toinen asia, johon olen suunnannut epäilyä on mahdollinen jano.Jos nukkuu nestevajauksessa saattaa herätessään kokea isompaa tinnitusta

    • Ripe
    • epätoivoinen ,.,.,

      myös tinnituksen paheneminen, noin kolme viikkoa sitten alkoi ennen lievä tinnitus voimistumaan niin että tälläkin hetkellä toisessa korvassa viheltää koko ajan, itselläni löytyi korvatulehdus, tosin voi olla että tämä ei liity korvatulehdukseen mitenkään. Kolme päivää on ollut tuon kolmen viikoa ajan entisen laista tinnitusta joka ei haittaa, kovasti tosiaan kiinnostaisi, onko tähän mitään apua olemassa, yritän vain ajatella että pahemminkin voisi asiat olla, täytyy vaan yrittää tsempata, mutta välillä tinnitus vie kaiken keskittymiskyvyn, ja olen onnellinen siitä että minulla makuuasennossa tämä tuntuu vaimenevan. Tulin tänne palstalle , koska halusin näin tavata kohtalotovereitani.

      • Mariluu

        Tiedä sitä sitten, että mistä johtuu, mutta hyvinkin voisi tosiaan johtua huonosta ruokavaliosta. Nyt varsinkin, kun tämä vinkuminen on pahentunut, niin en ole jaksanut mitään tehdä ja ruokahaluakaan ei ole. Vaikka alunperinhän tämä melusta on tullut.

        Kuitenkin tuntuu nyt jo vähän paremmalta. Kai mä tästä sittenkin selviän, vaikka ahdistaa välillä tosi pahasti. Juttelu auttaa tosi paljon. Ja olen nyt ruvennut totuttautumaan ajatukseen, että kuulokojeen varmasti tulen tarvitsemaan ja oikeastaan jo haluaisinkin sellaisen, että keskustelutilanteissa pärjäisin paremmin.

        Haluaisinkin tietää, että miten paljon kuulokoje on muuttanut elämää muilla? En vain osaa yhtään kuvitella, millaista kuulokojeen kanssa oleminen on. Ja onko se tosiaan joillakin peittänyt tinnitusta?

        Kiitos vielä vastauksista ja yritetään jatkaa elämää!


      • -mikko-
        Mariluu kirjoitti:

        Tiedä sitä sitten, että mistä johtuu, mutta hyvinkin voisi tosiaan johtua huonosta ruokavaliosta. Nyt varsinkin, kun tämä vinkuminen on pahentunut, niin en ole jaksanut mitään tehdä ja ruokahaluakaan ei ole. Vaikka alunperinhän tämä melusta on tullut.

        Kuitenkin tuntuu nyt jo vähän paremmalta. Kai mä tästä sittenkin selviän, vaikka ahdistaa välillä tosi pahasti. Juttelu auttaa tosi paljon. Ja olen nyt ruvennut totuttautumaan ajatukseen, että kuulokojeen varmasti tulen tarvitsemaan ja oikeastaan jo haluaisinkin sellaisen, että keskustelutilanteissa pärjäisin paremmin.

        Haluaisinkin tietää, että miten paljon kuulokoje on muuttanut elämää muilla? En vain osaa yhtään kuvitella, millaista kuulokojeen kanssa oleminen on. Ja onko se tosiaan joillakin peittänyt tinnitusta?

        Kiitos vielä vastauksista ja yritetään jatkaa elämää!

        Minulla tinnitus on pahentunut kovasta melusta, vaikka oli tulpat korvissa. Ei auta kuin välttää kaikkia meluisia paikkoja vastaisuudessa ja toivoa että se vielä lievenee.

        Fyysinen rasitus voimistaa sitä myös. Liittyykö sitten verenpaineen nousuun, niskalihasten jännitykseen vai kumpaankin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9126
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7846
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5503
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2316
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2076
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1717
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1659
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1396
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      439
      1332
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1199
    Aihe