Potalle ja unista

Nipatar

Poika 1v1kk. Ei vielä käy potalla.

Kysymys:
minkä ikäisenä te olette opettaneet lapsenne potalle? Mitkä perustaidot on osattava ennen kuin lapsella on edellytykset oppia potalle?

Omani ei vielä puhu kuin harvoin ja pari sanaa (äiti, lamppu jne.), niitäkin joutuu hokemalla hokemaan, että suostuu sanomaan. Ei osaa hakea, kun on kakka tai pissa tulossa. Ei ilmoita asiasta muutoin kuin vasta asiansa tehtyään, tulee hakemaan vaipanvaihtajaa. Kun olemme yrittäneet laittaa potalle pidättää, kunnes pääsee ylös. Heti kun ottaa pois potalta, päästää pissat tai kakat lattialle tai vaippaan. Toisin sanoen: pidättäminen kyllä onnistuu, mutta väärin päin.

Hyviä keinoja potalle opetteluun?

Toinen ongelma:

lapsi ei suostu valvomaan illalla yli klo 19, mutta herää aamulla 05.00-05.30 ja on sitten tajuttoman väsynyt ja kitisevä koko aamun aina päiväunille asti. Päiväunia nukkuu 1,5h kerran päivässä, siihenkin jouduttiin pakottamaan.

Ennen nukkui kahdesti päivässä 1,5h ja jouduimme väkisin vierottamaan toisista unista, koska alkoi heräilemään aamuyöllä täysin virkeänä. Nyt siis nukkuu muuten hyvin nykyisellä systeemillä, mutta aamuherääminen on aivan liian aikaisin. Ei siis pelkästään meidän vanhempien kannalta vaan ehdottomasti myös pojan itsensä.

Illalla valvottaminen ei kerta kaikkiaan onnistu. Joskus on vahingossa kaikesta tohinasta innostuneena valvonut kahdeksaan, mutta SIITÄ HUOLIMATTA herännyt aamuviideltä, vähän ennenkin viittä, eikä ole suostunut enää nukkumaan millään konstilla. Pahimmillaan herää klo 04.30 ja joudumme väkisin pitämään pinnasängyssä viiteen vaikkei suostu nukkumaan. Ei viitsitä nostaa ylös, koska oppii pian, että on normaalia leikkiä aamuyöllä.

Kysymys:
miten opettaa poika nukkumaan aamulla myöhempään?

Olen itse ollut aina aamuvirkku, pelkäänkin, että raskausaikani ylösnousut (heräsin ihan luonnostaan klo 04.-05.00 välillä) on jotenkin tehnyt pojastakin tuollaisen aamukukkuilijan. Voikohan se olla mahdollista? Nyt kuitenkin tarvitsemme unta! On saatava nukkua ainakin kuuteen-seitsemään, jotta jaksaisi tehdä illalla aikuisten töitä pojan nukkuessa. Nyt olemme jo seitsemältä illalla itsekin aivan puhki!

15

1284

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sop

      on tälläkin palstalla ollut,ja tulisia mielipiteitä. Monen suomalaisen lastenpsykiatrin ym.asiantuntijan mielestä alle vuoden ikäistä ei edes saisi alkaa väkisin patistamaan potalle, vasta kun kukin lapsi osoittaa vitse kiinnostust asiaan,ja osaa ilmaista hätänsä. Meillä poika 1,4v on vasta nyt aloittanut näyttämään etää on hätä,potalla istuminen ei tosin kiinnosta muutamaa sekuntia kauempaa.pari kertaa on pissa onnistuttu saalistamaan pottaan,ei muuta.Itse en ota asiasta stressiä,kesällä on ehkä helpompi paneutua asiaan kun voi olla paremmin ilman vaippaa.Toive olisi että jos 3v olisi täysin kuiva,eli ei yövaippaakaan.Älä ota stressiä asiasta,vaikka varmasti saat muunlaisiakin kommentteja esim.että yksivuotiaan täytyisi osata jo käydä isolla pytyllä ym.

    • deli76

      Minkälainen päiväruutiini teillä on? Mihin aikaan ulos, milloin päikkärit,lounas,välipala etc.? Jos lapsi nukkuu 19-5, hän nukkuu 10tunnin yöunet, ja teoriassa onkin aika mahdotonta että hän aamulla olisi vielä väsynyt, varsinkaan jos nukkuu vielä 1,5tunnin päikkärit lisäksi. Taitaa nappula vain olla aamukärttyisää tyyppiä;-)

      Saat varmaankin muuttaa koko päiväjärjestystä ja ulkoiluaikoja jotta uusi unirytmi löytyy. Hyviä neuvoja saat helpommin jos ensin kerrot vähän lähemmin päiväjärjestyksestänne.

      • Alkuperäinen kirjoittaja

        Olisin aivan samaa mieltä tuosta aamukärttyisyydestä, mutta kun ei tuo illallakaan suostu valvomaan ja aamulla kitisee PÄIVÄUNIIN SAAKKA! Voisiko vaan olla kyllästynyt? Kun siivoan tai touhuan jotain muuta aktiivisesti, lapsi ei kitise ollenkaan, joten epäilen, että on kyse kyllästymisestä. Jospa siis poikani ei olekaan aamukärttyinen vaan päinvastoin: aamu -aktiivinen, kuten normaalisti minäkin. Eli kaipaa aamuisin kaikkein eniten aktiviteetteja. No, päivärutiinit menevät näin:

        Klo 05.00 herääminen ja aamupala.

        Klo 06.30 aamulenkki.

        Klo 08.00 välipala ja sisällä oleskelua, joko poika touhottaa mukanani kotiaskareissa tai kitisee vieressä kiukkuisena, kun yritän tehdä käsitöitä tai hoitaa asioita netissä tai kirjoittaa. Rauhoittuu vasta, kun nousen ylös ja alan touhuamaan jotain.

        Klo 11.00-12.00 lämmin ruoka, jonka jälkeen melko tasan 12.00 päiväunille.

        Klo 13.30 juon kahvin pojan herättyä, sitten käymme joko toisella lenkillä, ulkoilemme muuten tai kelistä riippuen olemme sisällä. Leikimme tässä välissä aika paljon, kun poika on virkeä ja hyvällä tuulella.

        Klo 15.00 pojan välipala

        Klo 16.00 lähdemme joka päivä kaupungille, ostoksille ja muille asioille ja viivymme n. 2h.

        Klo 18.00 valmistamme iltapalaa, normaaleita kodin rutiineja jne. Kylpypäivä on joka toinen pv, joten tässä välissä myös kylvetään ja käydään saunassa jos siltä tuntuu. Pojan isä leikkii ja touhuaa lapsen kanssa paljon iltaisin. Itse hoidan muut askareet.

        Seitsemältä laitetaan jätkä nukkumaan.

        Ongelmamme päivisin on, että poika on nähtävästi paljon aktiivisempi ja toimeliaampi kuin arvasimmekaan, eikä hänellä ole sisaruksia, joiden kanssa leikkiä, yksin leikkiminen ei myöskään luonnistu, joten on koko ajan roikkumassa lahkeissa. Kun oli perhepäivähoitajalla vähän yli kuukauden minunkin ollessa töissä, ongelmaa ei ollut, koska oli koko ajan lapsia, joiden perässä temmeltää.

        MUTTA pääongelmani siis on tämä unirytmi. Kuinka saisin poikani opetettua toiseen rytmiin, kun ei jaksa ollenkaan illalla valvoa ja vaikka onnistuisikin valvomaan vähän pidempään, ei suostu aamulla nukkumaan. Päiväunista luopuminen tai niiden vähentäminen ei tule kuuloonkaan! Aina jos herää puolta tuntiakaan aikaisemmin, on kiukkuinen kuin ampiainen, eikä näytä löytävän puhtia koko loppu päivänä! Voisiko kuitenkin päiväunien siirtäminen myöhempään ajankohtaan auttaa pikkumiestä valvomaan vähän myöhempään illalla ja siten jollain tapaa muuttaa myös aamuheräämisiä?

      • deli76
        Alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

        Tuo aamupäivä ennen päikkäreitä on todella pitkä! Kokeile että tarjoat aamulenkin jälkeen heti lämpimän aterian ja tunge napero aamupäikkäreille jo 9-aikaan.(ja aamulenkki ilman rattaita puistoon niin kuluu paljon energiaa ja voimia) Kun herää 10.30, syötte välipalaa, leikitte sisällä hetken ja menette uudestaan ulos, vaikka keinujen kautta kauppaan etc. Tällä ruutiinilla hän mitä todennäköisesti nukahtaa toistamiseen puoli neljän,neljän aikaan, sen jälkeen kun olette syöneet päivällistä.Tällä ruutiinilla hän ei taatusti nukahda yöunille vielä seitsemältä!Ja jos sitä iltaa haluatte vielä venyttää niin menkää iltakävelylle ennen kylpyä ja yöunia.

        Olen huomannut tuolla tarhassa että ne 1-2vuotiaat, jotka nousevat seitsemän aikoihin ovat todella loppu aamupäivällä jo ennen lounasta klo 11. Toisinsanoen se päikkäritarve siellä aamupäivällä jo muutaman tunnin hereillä olon jälkeen on todella tärkeä.Muuten alkaa kitinät!

      • sop
        deli76 kirjoitti:

        poika nukkui samalla lailla kuin teillä pari kuukautta sitten,joskin vähän enemmän n.13-14 h/vrk mikä lienee reilu vuotiaan unentarve. Nyt kun olemme siirtäneet pojan oman lastensänkyyn pinnasängystä ei hän malttanut enään nukahtaa seitsemän aikaan vaan 2o.30-21 ja nukkuu jopa yhdeksään asti.Lisäksi vielä parin tunnin päikkärit 12-14. Annan toisen lämpimän ruuan viiden aikaan ja puuron ja maidon 20 aikaan..ja taatusti on vatsa pitkään täynnä. Teidän pitäisi vain saada rytmiä hivutettua myöhäisempään,että saisitte nukkua edes seitsemään.Tuntuu luksukselta nyt nukkua yli kahdeksaan kun aiemmin pikkumies ylhäällä ennen kuutta.Tsemppiä!

      • Tsip
        Alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

        Olisin aivan samaa mieltä tuosta aamukärttyisyydestä, mutta kun ei tuo illallakaan suostu valvomaan ja aamulla kitisee PÄIVÄUNIIN SAAKKA! Voisiko vaan olla kyllästynyt? Kun siivoan tai touhuan jotain muuta aktiivisesti, lapsi ei kitise ollenkaan, joten epäilen, että on kyse kyllästymisestä. Jospa siis poikani ei olekaan aamukärttyinen vaan päinvastoin: aamu -aktiivinen, kuten normaalisti minäkin. Eli kaipaa aamuisin kaikkein eniten aktiviteetteja. No, päivärutiinit menevät näin:

        Klo 05.00 herääminen ja aamupala.

        Klo 06.30 aamulenkki.

        Klo 08.00 välipala ja sisällä oleskelua, joko poika touhottaa mukanani kotiaskareissa tai kitisee vieressä kiukkuisena, kun yritän tehdä käsitöitä tai hoitaa asioita netissä tai kirjoittaa. Rauhoittuu vasta, kun nousen ylös ja alan touhuamaan jotain.

        Klo 11.00-12.00 lämmin ruoka, jonka jälkeen melko tasan 12.00 päiväunille.

        Klo 13.30 juon kahvin pojan herättyä, sitten käymme joko toisella lenkillä, ulkoilemme muuten tai kelistä riippuen olemme sisällä. Leikimme tässä välissä aika paljon, kun poika on virkeä ja hyvällä tuulella.

        Klo 15.00 pojan välipala

        Klo 16.00 lähdemme joka päivä kaupungille, ostoksille ja muille asioille ja viivymme n. 2h.

        Klo 18.00 valmistamme iltapalaa, normaaleita kodin rutiineja jne. Kylpypäivä on joka toinen pv, joten tässä välissä myös kylvetään ja käydään saunassa jos siltä tuntuu. Pojan isä leikkii ja touhuaa lapsen kanssa paljon iltaisin. Itse hoidan muut askareet.

        Seitsemältä laitetaan jätkä nukkumaan.

        Ongelmamme päivisin on, että poika on nähtävästi paljon aktiivisempi ja toimeliaampi kuin arvasimmekaan, eikä hänellä ole sisaruksia, joiden kanssa leikkiä, yksin leikkiminen ei myöskään luonnistu, joten on koko ajan roikkumassa lahkeissa. Kun oli perhepäivähoitajalla vähän yli kuukauden minunkin ollessa töissä, ongelmaa ei ollut, koska oli koko ajan lapsia, joiden perässä temmeltää.

        MUTTA pääongelmani siis on tämä unirytmi. Kuinka saisin poikani opetettua toiseen rytmiin, kun ei jaksa ollenkaan illalla valvoa ja vaikka onnistuisikin valvomaan vähän pidempään, ei suostu aamulla nukkumaan. Päiväunista luopuminen tai niiden vähentäminen ei tule kuuloonkaan! Aina jos herää puolta tuntiakaan aikaisemmin, on kiukkuinen kuin ampiainen, eikä näytä löytävän puhtia koko loppu päivänä! Voisiko kuitenkin päiväunien siirtäminen myöhempään ajankohtaan auttaa pikkumiestä valvomaan vähän myöhempään illalla ja siten jollain tapaa muuttaa myös aamuheräämisiä?

        Syökö siis vain yhden lämpimän ruuan päivässä? Silloin epäilen,että herää aikaisin aamulla nälkään...Toisekseen,tuon ikäiselle 7h valvominen ennen päikkäreitä on hurjan paljon...

      • Alk.per.
        Tsip kirjoitti:

        Syökö siis vain yhden lämpimän ruuan päivässä? Silloin epäilen,että herää aikaisin aamulla nälkään...Toisekseen,tuon ikäiselle 7h valvominen ennen päikkäreitä on hurjan paljon...

        Syö illalla puuroa. Ei mahdu puuro jos syöttää lounaan ja päivällisen, jotain keittoa on kyllä ajateltu, että korvaisi kasvissosekeitolla tai jollain yhden välipalan. Nälästä ei aamulla ole kyse. Tahtoisi leikkiä ennen aamupalaakin ja aamupalan syöttäminen on aina yhtä tappelua, kun ei malttaisi suutaan avata, on niin meno päällä koko ajan.

        Päiväunista: kaksien päiväunien nukkuminen aiemmin teki sen, että yöllä oli TODELLA levoton. Vasta, kun poistimme toiset päikkärit, alkoi poika nukkua yönsä heräämättä. Eli aiemmat yöheräämiset johtuivat liiasta nukkumisesta. Niin, ja aamulla ei suostu nukkumaan, vaikka kitiseekin koko ajan. Eli aamukitinät johtuvat mitä suurimmalla todennäköisyydellä siitä, ettei tiedä mihin energiaansa käyttäisi. Ei siis kitise jos minä olen koko ajan liikkeessä ja touhuan jotain. Se vaan, etten itse millään jaksa olla koko päivää liikkeessä vain, jotta poika saisi juosta nilkoissa touhujani katsomassa.

      • Alk.peräinen
        sop kirjoitti:

        poika nukkui samalla lailla kuin teillä pari kuukautta sitten,joskin vähän enemmän n.13-14 h/vrk mikä lienee reilu vuotiaan unentarve. Nyt kun olemme siirtäneet pojan oman lastensänkyyn pinnasängystä ei hän malttanut enään nukahtaa seitsemän aikaan vaan 2o.30-21 ja nukkuu jopa yhdeksään asti.Lisäksi vielä parin tunnin päikkärit 12-14. Annan toisen lämpimän ruuan viiden aikaan ja puuron ja maidon 20 aikaan..ja taatusti on vatsa pitkään täynnä. Teidän pitäisi vain saada rytmiä hivutettua myöhäisempään,että saisitte nukkua edes seitsemään.Tuntuu luksukselta nyt nukkua yli kahdeksaan kun aiemmin pikkumies ylhäällä ennen kuutta.Tsemppiä!

        Tuota minäkin olen ajatellut, että pitäisi jotenkin saada päikkäritkin myöhempään, mutta kun ei se millään tunnu onnistuvan! Ei tuo vaan suostu aamulla nukkumaan saati illalla valvomaan. Päiväunia voisimme jotenkin siirtää, mutta jos valvotan päivällä, tarkoittaa se sitä, että jos herää viideltä, on matka päiväuniin vielä pidempi! Eilen illalla saimme muuten pojan valvomaan kahdeksaan asti, mutta heräsi tasan 04.45 eikä suostunut enää nukkumaan millään.

        No, täytyy toivoa, että meillä käy samalla tavalla kuin teilläkin. Että loksahtaa tämä rytmi luonnollisella tavalla terveempään suuntaan.

    • kiire..

      vielä potalle. Tarkkaile tilannetta äläkä tee asiasta numeroa.

      Omani oppi kyllä tuossa vaiheessa kuivaksi (tyttö), mutta se meni ihan luonnollista kautta, kun päiväunilta nostin potalle kuivin vaipoin ja heti hiffas jutun.

      Älä kuitenkaan usko näitä "kaikki ajallaan" juttuja, vaan hyvä pitään hommaa yllä, ettei ihan kolmivuotiaaksi veny juttu.

      Ihmettelen päivärytmiänne. Miksi ihmeessä nousette VIIDELTÄ. Sehän on yötä vielä? Meneekö mies noin aikaisin töihin vai mistä on kyse?

      • Alk.peräin.

        Nousemme viideltä, koska poika pakottaa silloin ylös. Ei vaan suostu nukkumaan, vaikka pitäisimme kuinka puoliväkisin pinnasängyssä. Eilen illalla saimme valvotettua väkipakolla kahdeksaan ja toivoimme, että pidentäisi aamu -unia, mutta ei. Nukkui tajuttoman levottomasti koko yön ja heräsi, kuinka ollakaan, 04.45.

        Kiitos potta -kommentista!

      • deli76
        Alk.peräin. kirjoitti:

        Oletko kokeillut jotain niinkin yksinkertaista aamulla että kun poika herää viideltä heität hänelle tuttipullossa velliä ja muutaman lelun sänkyyn ja painut itse omaan sänkyyn jatkamaan unia? Meillä venytettiin aamuvirkun yöunia tällä tavalla aikoinaan...Tyttö leikki pinnasängyssä, joi vellinsä ja nukkui sitten pari tuntia lisää...

        ei ole helppoja juttuja nämä unirytmien muutokset,ja vain kokeilemalla eri juttuja ne yleesä löytyvät, ne uudet systeemit jotka toimii.Ja se mikä ei toiminut pari viikkoa sitten voi toimiakkin hyvin nyt. Ja joskus tulee sellaisia kausia ettei mikään auta, on vain äitinä sopeuduttava nappulan rytmiin. (ja salaa rukoilla parempia aikoja...)

        Tsemppiä ja voimia, ja toivon mukaan jatkossa pidempiä unia sinulle!

        Ei tuo enää tuttipullosta osaa mitään juoda, mutta joo, jotain samanlaista kyllä olen yrittänyt. Tein vähän aikaa sitten niin, että kävin paikalla, annoin lelun ja lähdin pois. Aikansa oli ihan rauhassa, mutta sitten alkoi huuto, eikä lopettanut ennen kun menin ja nostin pois. Alan jo tyytyä asiaan. Pitää vaan jaksaa. Pitää muuttaa omaa asennettaan. Sitä paitsi, poistuisiko se väsymys pitkillä unilla? Tuskin. Löytäisin vain itse syyn valvoa yöllä. Hitto! Että onkin pitänyt siirtää pojalleen huonot unenlahjat! Kiitos sinulle, että viitsit vaivautua miettimään ongelmiamme. Hyvää jatkoa teillekin!

    • maijak

      Minä en ota kantaa siihen, milloin potalle PITÄISI opetella - eiköhän sen ratkaise jokainen perhe itse. Ennen kouluikää nyt ehkä kuitenkin ;)

      Olen kuitenkin sitä mieltä, että ei kuivaksi oppiminen välttämättä ole sellainen taito, joka olisi mahdollista oppia vasta jossain tietyssä iässä. Lapset ovat erilaisia, mutta kyllä lapset ovat myös hyvin oppivaisia. Ennen vanhaan opittiin kuivaksi tosi nuorena, koska vaipat olivat surkeita. Oli kätevämpää niin. Eivätkä lapset tietysti ole noista ajoista "hitaammiksi" muuttuneet.

      Meillä aloitettiin pottatreenit heti seitsenkuisena, kun lapsi osasi istua. "Treenaaminen" tarkoitti sitä, että potalla käytiin aina ruokailun jälkeen ja vaipanvaihdon yhteydessä. Onnistuneesta istunnosta tuli kehuja, "epäonnistuneesta" ei tietysti mitään (haukkuja siis ainakaan). Aika nopeasti opin itse huomaamaan, milloin lapsella oli kakkahätä, joten kakkavaipat jäivät ekana pois.

      Kun tuli kesä, lapsi oli n. 1v1kk ja kokenut pottailija. Jätimme kesällä vaipan pois aina kuin mahdollista. Potalla käytiin ahkeraan, siis myös varmuuden vuoksi. Kalsaripyykkiä tuli toki kans. Sitten poitsu oppi pissaamaan ulkona seisten, nukkumaan päiväunet kuivana (tätä ei voi oikein opettaa, mutta selvästi pidätyskyky oli parantunut vähitellen) ja loppukesällä pyytämään potalle. Päivävaipat jäivät pois 1v5kk ja nyt 1v8kk meillä on jätetty myös yövaipat pois.

      En tietysti tarkoita, että pikkuvauva pitäisi laittaa potalle, jos hän sitä kovasti vastustelee. Olen kuitenkin aika varma, että meillä pottailu opittiin noin hyvin siksi, että aloitimme ajoissa. Kertaakaan (!!!) potalle menemisestä ei ole tullut riitaa. Pikemminkin päinvastoin - meillä potalla saa nimittäin leikkiä, joten lapsi viihtyy siellä välillä liiankin kanssa :)

      En tarkoita sitäkään, että jos lapsi ei seitsenkuisena mene potalle, kaikki on jo liian myöhäistä ;) Pikemminkin haluaisin kannustaa, että pottatreeneihin vain - mieluusti leikin voimalla. Vuosikas ei ole liian nuori oppimaan kuivaksi. Vaipoista pääseminen on kuulkaas iso säästö ja mieletön helpotus! :)

    • Äitin mietteitä

      Vastailen jotain kokemuksesta...Omieni tuttavieni kokemusten perusteella sanoisin, että älä kiirehdi potalle! Useimmilla tuntemillani aikaisin pottatouhut aloittaneilla on tullut asiassa melkoista takapakkia (taantuminen, ulosteiden panttaus -> suoliston ongelmat, pissan pidättäminen jne..), joten helpommalla pääset kun siirrät asian ihan rauhassa ajankohtaan, kun lapsi on yli 2v. Sitten yleensä oppii asian pian. Toivottavasti maltat!

      Puheesta: mielestäni on ihan normaalia, että 1-v puhuu yksittäisiä sanoja. Eikös se ihan näin menekin?? Sehän on hienoa, että oma 1-vuotiaasi osaa ilmoittaa, että vaippa pitäisi vaihtaa! Tosi mahtavaa! Toivottavasti osaat iloita siitä, lapsen ei todella tarvi vielä "osata" muuta.

      Nukkumisesta..Voisitko millään ajatella, että ottaisit lapsen kainaloosi kun herää aamuyöstä? Ehkäpä nukahtaisi kuitenkin vielä uudestaan kun pääsee äidin kainaloon. Jospa hän herääkin vain katselemaan, onko äiti tallessa..? Sängystä pois nostettaessa ei kannata laittaa valoja tai puhua mitään, nostaa vain rauhallisesti viereen ja silitellä ja tarvittaessa vain tuumata hiljaa "nyt nukutaan, hsssh.." :) Jos ei millään nukahda uudestaan viereen, niin sitten olen kyllä aikaisten aamupäikkäreitten ja iltapäiväpäikkäreitten kannalla. Toivottavasti asia ratkeaa nopsaan ja saatte kaikki unta enemmän.

      Yritä ottaa rennosti ja saada levättyä, hanki vaikka lapsenhoitoapua. Kun olet virkeä, osaat ottaa rennommin. Anna lapsen olla vielä pieni, sillä sitähän hän vielä on...Vähän päälle vuoden vasta. Tsemppiä!

    • .......

      Sinun täytyisi pidentää iltaa pikkuhiljaa. Vaikka valvotat lastasi pidempään, herää hän varmaankin totuttuun aikaan ensi kerrat, mutta pikkuhiljaa unien pituus menee taas kohdilleen, ja saatte nukkua pidempään. Ensin esim. viikon yrität nukuttaa 0,5-1h myöhemmin kuin. norm. ja tästä hiljalleen aina myöhempään kun on tottunut.
      Meillä tyttö heräsi yhdessä vaiheessa aina 7.ltä ( Minusta tuntui jo tuo varhaiselta) ja kun muutettiin iltarytmiä, niin nykyään nukkuu 8.30-9

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe