Jäissä

Olen vuosia veneillyt vanhalla Hallperin räsyllä, josta iso purje repesi muutama vuosi sitten. Tänä syksynä hajosi sitten vielä konekin eikä ollut kovin suurta intoa lähteä kunnostamaan 70-luvun venettä. Löytyi kuitenkin hyvä tilaisuus vaihtaa vanha Hallperi huomattavasti tilavampaan ja uudempaan Trollö-veneeseen. Vene on tarkoitus pitää ympäri vuoden vedessä. Onko kenelläkään kokemusta, aiheuttako jäissä talvehtiminen vaurioita sementistä valmistetulle veneelle?
5786
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pursiseuroista Sinbad on se, jossa näyttäisi olevan eniten jäissä talvehtivia veneitä. Luulisi löytyvän käytännön tietoa ja asiantuntemusta.

Äänestä

Älä kuule osta betonipaattia, älä. Niitä kasvaa tuolla pitkin poikin Poria jätetavarana joita Porin kaupunki on kärrännyt katikselle sen mitä pystyy.

Jos kumminkin ostat, niin ainakin katso että se ei ole Heikolan tekemä. Se mies osaa suunnitella veneitä - ja hyviä, MUTTA sitä ei saa päästää 100m lähemmäs työmaata. Sutta tekee minkä kehuu, vaikka sanoo olevansa ammattimies veistämisen alalla. Se on kyllä vain hänen oma mielipide.

Tosi kuitenkin on, että mies tietää alasta ja materialista paljon - ehkäpä eniten varmaan Suomessa - mutta veneitä se ei osaa valmistaa. Eiu kertakaikkiaan.

Äänestä
  • Heikkola?

    Onx se veistäjä, vai tartteex sannoo liippaaja?
    Jos sil o jääny runkoi ylimääräsii niin tiäkkö myyx se niit halval, ettei kaatikselle tarttis viä.

    Eix ne betonkipaatit oo jotai ferrobetonkia? mitälie sit tarkottaakaa?

    Äänestä

aika huono ratkaisu? kun kuivana se pölisee hyvin paljon ja taas märkänä ja kosteutta saaneena kovettuu.

Huomattavasti parempi olis varmaan hyvin tehty
betonivene.

Millainen halperri sinulla on?
myytkö sen ja millä hintaa?
entäs se kone mikä merkki ja mikä vika siihen tuli?

Äänestä
  • Ei pelkää jäitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pakkanen kirjoitti:

Olen vuosia veneillyt vanhalla Hallperin räsyllä, josta iso purje repesi muutama vuosi sitten. Tänä syksynä hajosi sitten vielä konekin eikä ollut kovin suurta intoa lähteä kunnostamaan 70-luvun venettä. Löytyi kuitenkin hyvä tilaisuus vaihtaa vanha Hallperi huomattavasti tilavampaan ja uudempaan Trollö-veneeseen. Vene on tarkoitus pitää ympäri vuoden vedessä. Onko kenelläkään kokemusta, aiheuttako jäissä talvehtiminen vaurioita sementistä valmistetulle veneelle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu