Omaisten huoli

Ei se ole ylilyöntiä, vaan epätietoisuutta!

Omaisille ei kerrota riittävän selkeästi SELKOKIELELLÄ mikä on sairaan läheisen tila.

Kun on epätietoinen mitä tapahtuu on sen seurauksena ahdistumista ja suoranaista hätääkin. Mikäli omaisille kyllin selkeästi (ymmärrettävästi) selvitetään missä mennään, on huomattavasti helpompi olla.

Ei voi yleistää mitään. Joskus näkee omaisia, jotka ylireagoivat voimakkaasti, syitä tähän voivat olla:

Median antama kuva, että hoitoa pitää vaatia ja mitään ei saa jos ei pää punaosena huuda.

Tiedon puute. Totuus on, että aina ei suoralta kädeltä edes tiedetä, missä vika ja tämä voi johtaa "salailun" tuntuun, koska kukaan ei halua laukoa ennen aikojaan tietoa, joka ei ole varmaa. Ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan.

Persoonallisuus. Jotkut ovat herkempiä.

Suvun väliset suhteet. Toisissa suvuissa koko suku sairastaa, toiset ovat etäämpiä.

Tuntemattoman pelko. Sairaalamaailma on joillekkin hyvin pelottava ja pelko purkautuu ylireagointeina.

Resurssien puute. Omainen tietää, mitä potilas olisi itse tehnyt ja miten omainen itse tekisi potilaan hyväksi ja hoitaja voi valita toisen tyylin ehtiäkseen avustaa myös muita potilaita parhaansa mukaan. Silloin omainen helposti näkee hoidon huonompana.

Suurin osa omaisista on fiksuja ja mukavia, tavallisia ihmisiä siinä missä hoitajatkin. Heidän kanssaan on mukava puhua ja saada lisää tietoa esim. potilaan toivomuksista ym. Olen kuitenkin törmännyt myös omaiseen, joka haukkui hoitajaa "vitun huoraksi" ja se on mielestäni kamalaa. Potilaan tunteenpurkaukset voi laittaa sairauden piikkiin ja hyväksyä, mutta omaisen huorittelun yli on vaikea päästä. Siksi toivoisi, ettei omaisilta joutuisi kokemaan mitään räikeitä ylireagointeja. Niiden lokeroimiseen, kun ei ole muuta tilaa, kuin ajatella omaisenkin olevan hullu.

aika paljon kuulee turhaa huolta ja syytöstä, pari esimerkkiä tosielämästä omaiselta:

"ette ole katertoineet miestäni, hänestä on tullut sekava ja pissa ilmeisesti noussut päähän" (pissa tuli ilman virtsatulehdukselle altistavaa katetrointia ja sekavuus johtui kipulääkkeestä, joka sitten lopetettiin)

"selän murtumaa ja kipua pahentanut, kun ei ole ollut nestelistaa ja ette ole juottaneet tarpeeksi" (potilas kykeni juomaan itse, nestelistaan ei ollut tarvetta)

"lääkärin olisi pitänyt määrätä antilooppikuuri (=antibiootti), koska kuumetta omaisella". Tulehdusarvot olivat potilaalla normaalit, antibiootit eivät pure kuumeeseen, jos ei tulehdusta.

"Omaistani pitää kävelyttää 3-4x päivässä" Kuntoutus on tärkeää, mutta tässä tapauksessa suuri lonkkaleikkaus taustalla, ei varauslupaa jalalle. Omainen ei tätä ymmärtänyt, aikoi tehdä kanteen. Olisimme tehneet hoitovirheen hänen mukaansa toimimalla, lonkka ei olisi tod.näk. parantunut, vaan jäänyt virheasentoon.

"Siirrätte huoneesta toiseen, jos ei omainen saa omaa huonetta, vien hänet muualle." Sairaalassa/laitoksessa ei valitettavasti voi antaa omaa huonetta jokaiselle, vaan tilanteen mukaan edetään. Esim. leikkaus- ja ripulipotilasta ei mielellään samaan huoneeseen. Jos tulee uusi potilas, on hänelle paikka läydyttävä.

Tässä pari esimerkkiä. Ymmärrän omaisten huolen ja välittämistähän se on omasta tärkeästä omaisesta. Omaisia on monenlaisia ( kuten meitä hoitajiakin), osa on oikein asiallisia ja kyselee omaisensa asioista normaaliin sävyyn. On niitäkin, jotka tulevat sellaisella asenteella, että huutavat, nimittelevät hoitajia, uhkailevat, mikään ei ole hyvin- on annettu ruokaa milloin liikaa milloin liian vähän. Tämä on yllättävän yleistä.

Joku omainen voi tulla viereen katsomaan ja neuvomaan, miten syöttää ja pukea jne. Hänhän voisi tehdä sen itsekin? Olen tehnyt työtä 10 vuotta, osaan kyllä pukea potilaan ilman neuvoja:)

Jotkut vaativat hoitajilta kaikenlaista mahdotonta ja käyvät antamassa käskyjä, jopa ihan mahdottomia käskyjä.... Joillakin asenne on sellainen, että netistä luetaan sairauksista tai muusta, ymmärretään väärin ja luullaan tietävänsä kaikesta kaikki. Itselläni on isä vakavasti sairas, myös äidillä syöpä todettu vasta. Ei tulisi mieleenikään mennä henkilökunnalle huutamaan, vaan asiat voi selvittää normaaliin tapaankin.

Tottakai omainen ajattelee potilaasta eri tavalla, on aivan eri tavalla huolissaan, koska on enemmän tunteet pelissä. Me hoitajat ajattelemme monesti ammatillisessa suhteessa ja emme tunne aina pitilaan elämänhistoriaa, emme ole kovin kiintyneitä potilaaseen jne. Omainen voi olla myös tärkeä tiedonantaja, jos potilas ei itse kykene puhumaan. Omaisia tulisi kuunnella enenmmän. Meillä onneksi huomioidaan omaisia aika hyvin. On raskas paikka aina omaiselle, kun läheinen sairastuu vakavasti tai kuolee.

Kaikilla hoitajillakaanhan ei riitä ymmärrystä esim. surevaa omaista kohtaan. Joku saattaa ajatella, että potilas on jo niin vanha ja sairaskin, että joutaakin kuolla. Jokainenhan me kuollaan joskus, muttei noin voi mielestäni ajatella. Ei luopuminen omaiselle ole koskaan helppoa, ei se katso ikää, koska on tuttu ja rakas ihminen kyseessä, omainen elää silloin tunteiden kautta.

Suru, shokki tai normaali asiasta huolestuminen ja läheisestä välittäminen ei ole ylireagointia, vaan normaalia. Jos tapahtuu vaikkapa suuri hoitovirhe, mistä koituu potilaalle suurta elinikäistä haittaa, on ymmärrettävää, että omainen ottaa asian puheeksi ja vie eteenpäin.

Ja on maisia jotka kuvittelee,että heidän omainen on ainut.Heidän omaisen luona pitäisi olla hoitajan koko ajan, muille ihan sama.Jotku omaiset menee mukaan sekavan omaisensa juttuihin.Jos potilas soittaa kelloa kahden minuutin välein(meillä yksi sellainen potilas) eikä muista,että on käynyt pissalla justiin,pitäisi omaisen mielestä aina käyttää pissalla kuitenkin.Ei voi yli sataa kertaa neljän tunnin aikana kädä potilaan luona,jolla ei hengenhätää ole.