tää nyt tälle palstalle.. Elikäs tahtoisin teiltä viisaammilta jotain kommenttia.
Erosimme miesystäväni kanssa hiljattain,olimme olleet yli 2v yhdessä. Tämä tuli minulle aivan yllätyksenä joten shokki oli sen mukainen. Luulin että suhteessamme on kaikki kunnossa. No,nyt asioita mietittyäni oon huomannu joitain pielessä olleita asioita jotka olis ollu helposti korjattavissa. Nyttemmin olen tilittänyt tuntojani hänelle mutta en ole saanut häneltä vielä kunnon vastauksia koska hänellä itsellään on ajatukset sekaisin. Ja hänen elämässään on muitakin murheita jotka vievät hänen energiaansa eli hän ei osaa keskittyä nyt mihinkään.
Minun pitää ilmeisesti antaa hänelle vain aikaa. Olen ilmaissut hänelle että itse olisin valmis yrittämään uudelleen,olen itse sitä mieltä että parisuhteessa joutuu tekemään töitä,mikään suhde ei ole helppo. Ihmisen luonnetta ei pysty muuttamaan mutta joitain tapoja pystyy muokkaamaan kun ne tiedostaa. Ainahan itse ei huomaa tiettyjä juttuja mutta niistä pitäisikin sanoa toiselle eikä vain haudata niitä sisälleen.
Ja tässä tapauksessa meillä kummallakin olisi paljon petrattavaa.
Kysyisin teiltä miehiltä että kuinka yleistä on se että te mietitte asioita omassa päässänne sanomatta kumppanille mitään? Sen oon huomannu että tällä tavalla tulee helposti väärinkäsityksiäkin kun ei kysytä suoraan että mitä sinä tarkoitat. Entä teettekö useinkin hätiköityjä ratkaisuja parisuhteen lopettamisessa,kuuntelematta toista osapuolta?
Olen myös sitä mieltä ettei vastarakastunut olo kestä ikuisuuksia,välillä tulee kausia ettei olekaan niin rakastunut toiseen. Ei kai tämä ole peruste suhteen lopettamiselle? Kyllä minäkin huomasin että alun huuma oli kadonnut mutta pidin sitä normaalina,itsellä rakastuminen oli muuttunut rakastamiseksi.
Ja koska vielä itse elättelen toiveita että suhteemme voisi jossain vaiheessa jatkua uudelta pohjalta niin kysyisin kuinka vaikeista jutuista parisuhteessa te olette selviytyneet tekemällä töitä asian eteen?
Erosimme miesystäväni kanssa hiljattain,olimme olleet yli 2v yhdessä. Tämä tuli minulle aivan yllätyksenä joten shokki oli sen mukainen. Luulin että suhteessamme on kaikki kunnossa. No,nyt asioita mietittyäni oon huomannu joitain pielessä olleita asioita jotka olis ollu helposti korjattavissa. Nyttemmin olen tilittänyt tuntojani hänelle mutta en ole saanut häneltä vielä kunnon vastauksia koska hänellä itsellään on ajatukset sekaisin. Ja hänen elämässään on muitakin murheita jotka vievät hänen energiaansa eli hän ei osaa keskittyä nyt mihinkään.
Minun pitää ilmeisesti antaa hänelle vain aikaa. Olen ilmaissut hänelle että itse olisin valmis yrittämään uudelleen,olen itse sitä mieltä että parisuhteessa joutuu tekemään töitä,mikään suhde ei ole helppo. Ihmisen luonnetta ei pysty muuttamaan mutta joitain tapoja pystyy muokkaamaan kun ne tiedostaa. Ainahan itse ei huomaa tiettyjä juttuja mutta niistä pitäisikin sanoa toiselle eikä vain haudata niitä sisälleen.
Ja tässä tapauksessa meillä kummallakin olisi paljon petrattavaa.
Kysyisin teiltä miehiltä että kuinka yleistä on se että te mietitte asioita omassa päässänne sanomatta kumppanille mitään? Sen oon huomannu että tällä tavalla tulee helposti väärinkäsityksiäkin kun ei kysytä suoraan että mitä sinä tarkoitat. Entä teettekö useinkin hätiköityjä ratkaisuja parisuhteen lopettamisessa,kuuntelematta toista osapuolta?
Olen myös sitä mieltä ettei vastarakastunut olo kestä ikuisuuksia,välillä tulee kausia ettei olekaan niin rakastunut toiseen. Ei kai tämä ole peruste suhteen lopettamiselle? Kyllä minäkin huomasin että alun huuma oli kadonnut mutta pidin sitä normaalina,itsellä rakastuminen oli muuttunut rakastamiseksi.
Ja koska vielä itse elättelen toiveita että suhteemme voisi jossain vaiheessa jatkua uudelta pohjalta niin kysyisin kuinka vaikeista jutuista parisuhteessa te olette selviytyneet tekemällä töitä asian eteen?
Vastaukset 1
Vanhimmat
vastarakastunut olo kestä ikuisuuksia. Itseasiassa sanotaan sen kestävän noin kaksi vuotta. Mietin lukemaani ja sitä mitä neuvoja voisin sinulle nyt antaa. Itse olen vanhempi ja ollut tosi kauan parisuhteessa, joten jotain varmaan tiedän siitäkin. Ei ole aina helppoa ollut ja kriisejäkin on ollut. Todella pahojakin. Kuitenkin on selvitty aina selville vesille. Jokainen parisuhde on kuitenkin erilainen.Olin itse vain seitsemäntoista ja tulin raskaaksi ja kahdeksantoista vuotiaana sain ekan lapsen. Meillä ei siis ollut yhtään kahdenkeskistä aikaa alkuaikoina ja elämä pyöri koko ajan lapsen ympärillä. Kaikenlaista tapahtui vuosien mittaan. Taisin aikuistua vasta vuosien saatossa mieheni kanssa, vaikka meillä olikin lapsi. Nyt on jo lapsenlapsiakin ja elellään kahdenkesken ja nyt meillä on aika hyvin kaikki asiat.
Neuvoisin sinua nyt unohtamaan hetkeksi ne teidän väliset ongelmat, joista haluaisit keskustella. Sillä niinkuin sanoit hänellä olevan muitakin huolia(työ?) ja hän ei nyt jaksa keskittyä niihin. Kuuntele nyt hänen huoliaan, keskity niihin ja tue häntä kuunnellen ja neuvoen. Silloin hän huomaa, että välität hänestä kuitenkin vielä. Ja kun hänen muut huolensa selviää, hän taas huomaa sinutkin paremmmin ja voitte keskittyä toisiinne. Rakkaus on juuri toisen tukemista ja välittämistä huolien keskellä. Niin myötä- ja vastamäissäkin..Ilot seuraa sitten perässä.