Heippa kulta!

En voinu lähtee sanomatta heippa sulle,vaikkei se ehkä enää sulle paljoo merkkaakkaan,mutta
mulle kyllä.
Viimenen keskustelu 23.11.,sen jälkeen täysi hiljaisuus,mitä tapahtu? Luulin sen olleen uusi
alku,en ymmärrä.
Välillä uskottelin,etten enää halua sitä mitä ennen,mutta eihän se niin oo,kaikki on ennallaan.
Kai se hiljasuus vaan tuntu niin pahalta.Kunpa olis osattu puhua oikeella lailla,mutta ei osattu.
Olit parasta,mitä mulle on tapahtunu nyt vanhana
ollessa,ne kaikki ihanat,mielettömät tunteet,en
tiennyt sellasista mitään,kiitos,että sait mut ne tunteen.Ikävä,joka tuntu ruumiillisena kipuna,
niin kauan,että voimat loppu,en jaksanutkaan.
Silloin toivoin,että oltais voitu puhua.
Puoleentoista viikkoon mahtuu paljon,yllättävän
paljon.Mutta sitäkään en antais pois,se vaan osotti,kuinka tärkee olit.Sulla on ollu yhtä vaikeeta,tiedän,ja joskus mietin,miks me jouduttiin tää läpikäymään,näin rajut tunteet.
Koskaan tunteeni sua kohtaan ei oo kuitenkaan kääntyny negatiiviselle puolelle,eikä käänny.
Et ehkä koskaan lue tätä,en tiedä ootko täällä ollenkaan enää,mutta halusin tän sulle sanoo,
ees kirjottaa,kun kellekkään en voi puhua.
Heippa kulta,kaikkee hyvää sulle.