Onkohan Tallinnan viinakaupat auki tapaninpäivänä?
Viinakaupat auki?
5
1115
Vastaukset
- ON on
Muutama
- koko joulun
Sataman Rimi on auki joka päivä koko joulunajan. Aattona muistaakseni 9-19 (tai 20), 25. ja 26. päivä auki 10-21 (tai 22). Noin suurinpiirtein.
- ekanomisti
myös tapaninpäivänä tallinnaan hakemaan käyttöviinoja. Kaksi ihmistä saa tuotua 3-3,5 kuukauden kulutuksen edestä. Oluen olen aikapäiviä sitten jättänyt pois ostoksista.
Neljä reissua vuodessa riittää, niin ei tarvi alkon ovea avata ollenkaan.
On kahdet kärryt ja kaksi pyörämatkalaukkua.
Viikottainen alkoholin kulutus ei juurikaan vaihtele, viikolla kolmena, neljänä iltana napistellaan ja perjantaina kaksistaan otetaan enemmän, lauantaina on yleensä vieraita, silloin voi syntyä enemmän kulutushuippua.
Olen laskenut, että yli tuhannen euron säästöt saa näin syntymään vuodessa. - netistä
http://www.rimi.ee/index.php?page=334
siis auki aina 9-23 http://www.rimi.ee/index.php?page=334
myös /www.prismamarket.ee/kontaktandmed.php?lang=fin
http://www.prismamarket.ee/teenindusajad.php?lang=fin
- hähä
just ite etsin aukiolo aikoja huomisellle un itsekkin olen lähdössä. Suurin osa isoista kauppakeskuksista on auki. muttta esimerkiksi superalko ja osa muista viinakaupoista ei ole auki. mutta ruokakaupoista saa samat juomat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770