Kirjoittelen jospa oireeni kuullostavat jollekulle tutulta. Selailin aiempia keskusteluja, enkä oikeastaan löytänyt niistä omiin oireisiini riittävän vastaavaa tapausta, yhtäläisyyksiä olisi moneenkin vaivaan kyllä.
Ainakin viitisen vuotta olen kärsinyt talvisin kasvoihini ilmaantuvista kutisevista läikistä. Myös samaan aikaan alkaa päänahkani hilseillä voimakkaasti. Kumpaakaan vaivaa ei ilmene kesäisin ja jopa muutaman viikon etelänmatka keskellä talvea parantaa tilannetta heti huomattavasti.
Laikut ovat suht pieniä, erityisen ärtyneitä ja punaisia suihkun jälkeen. Yleensä ne kuitenkin laskevat muutaman tunnin sisällä (etten nyt varmaan ehdi niitä lääkärille näyttämään) mutta toisinaan sitten saattavat olla tulehtuneen näköiset päivän tai kaksi.
Talven edetessä pidemmälle laikut eivät sitten enää suihkun jälkeen täysin katoakaan, vaan kun ärtynyt punoitus laskee jää tilalle valkoiset, kutiavat ja hilseilevät alueet.
Olen kokeillut vuosien varrella erilaisia pesuaineita, perusrasvoja jne. mutta mikään ei tunnu auttavan. Nizoral helpottaa päänahan hilseilyä, mutta ei vie naaman laikkuja pois.
Laikkuja näiden vuosien kuluessa ei ole ilmaantunut kuin 1 tai 2 sattumaa muualle kuin kasvoihin. Kevään tullen sekä laikku- että hilse ongelma jälleen poistuu kokonaan palatakseen seuraavana talvena uudestaan.
Ihotautilääkärillä olen kerran käynyt toisen vaivan takia ja silloin yritin kysellä/kertoa tästäkin vaivasta, mutta eipä siitä kovin paljon saatu juttua aikaan kun homma ei ollut silloin akuutti (lääkäri siis vilkaisi naamaani eikä nähnyt mitään) >:I
Kuullostaako kenellekään tutulta? Mistähän voisi olla kyse?
kutisevat laikut kasvoissa
3
1410
Vastaukset
- näitä
Kokeile hydrokortison voiteita tai avene-tuotesarjaa. Molempia saa apteekista. Tosin noita kortisonivoiteita ei kai kannata ainakaan pitkän aikaa kasvojen alueella käyttää. Kärsin itsekin joskus samanlaisista laikuista ja nuo ovat ainakin minulla auttaneet.
- Tipsu
Minulla on myös ollut noita laikkuja. Lähinnä reisissä ja käsivarsissa. Minulle on todettu atooppinen iho ja kyseessä lienee siihen liittyvä ilmiö. Tänä talvena minulla on myös päänahka kutissut ja tullut hilsettä. Itse rasvaan ihoa perusvoiteilla ja joskus kortisonivoiteilla. Olen kuullut, että muillakin atoopikoilla näitä laikkuja on. Atooppinen iho on herkkä vuodenaikojen vaihtelulle ja oireilee usein talvella, keväällä tai syksyllä.
- jenny123456
sulla on taliköhnä eli seborrooinen ekseema. siihen auttaa mm. käsiendesinfiointiaineena käytettävä etanoli saa apteekeista mm käsidesi nimellä, sekä ihotautilääkärin määräämä antibiootti alkuhoitona. kannattaa eka ottaa se antibiootti ja sit vasta hoitaa muuten. rasvaat usein ja ÄLÄ käytä kortisonia, koska voit olla sille allerginen, minun mieheni ainakin oli ja pahensi.
mun mieheltä laikattiin tukka pois ja sit käsidesiä päähänkin. taudin aihauttaa tavalliset hiivat joita kaikkien iholla on mutta sinä olet niille allerginen. siks talirauhaset sekoo. jos valkoista hilsettä on kovasti, sen voi yrittää vaikka naamakuorinta-aineella saada pois ennen rasvausta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399140Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737873Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605547William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542334Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62079Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821729Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191664Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921413Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381348Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt61206