Vuoropuhelua Loimaan Lehdessä

ulkoloimaalainen

Olen muuttanut pois Loimaalta 17 vuotta sitten, mutta kasvanut ja käynyt kouluni Loimaalla. Luen edelleen Loimaan Lehteä ja se onkin lähes ainoa yhteyteni entiseen kotikaupunkiini.

Viime aikoina olen (ajoittain jopa pienellä huvittuneisuudella) seurannut Loimaan Lehdessä käytävää Vainio-Huiku -vuoropuhelua ja olen vähitellen alkanut ihmettelemään, että

- mistä tuossa keskustelussa oikein on perimmiltään kyse?

- miksi aikuiset ihmiset käyvät noin laajaa keskustelua keskenään lehden palstalla?

- miksi lehden päätoimittaja "alentuu" moiseen vuoropuheluun oman lehtensä palstalla?

Ottamatta kantaa varsinaiseen asiaan tai varsinaisiin asioihin (joita tuntuu aina putkahtavan lisää) ihmettelen vain, että aikuiset ihmiset jaksavat moista...

Loimaan Lehden lukijana alkaa minun kärsivällisyyteni riittää. Maksanko siitä, että isot pojat saavat jutella lehden palstalla sivukaupalla?

Muita...?

9

982

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tasosta ja tavoitteista

      Onko Loimaan Lehdellä mielestäsi jokin laajemnpi tavoite? Päätoimittaja on ollut yli kolme vuotta ja lehden sisältö on kutakuinkin samaa Heinon ja Pohjolaisen toimintaan verrattuna.
      Itse luulen, että vanha omistajakaarti pelkäsi uudistuksia ja vierasti kaikkea uutta loimaalaisittanin. Siihen suostuivat päätoimittajat. Toimittajilla siinä lehdessä tuskin on kunnianhimoa, tai omia pyrkimyksiä. Paitsi yhdellä juuri alakirjoituksissa käsiteltyihin suojeluskuntaan ja metsästämiseen.
      Ketoset katsovat vain viivan alapuolen tuottoa. Sisältö kunhan ei aivan kommunistiseksi mene, niin hyvin pyyhkii.

      • ja kemiaa

        Tarkoitan vuorikemiaa, anaallista kemiaa ja joukkoviestintä kemiaa. Kyllä on nyt niin älyllistä ..kemiaa..


    • tavaraa

      Ne kaikki Turunsanoman lehdet ovat paskoja!

    • ei kirjoittelu ole tasapuol...

      Tässä Vainio vastaan kaupunki olisi paljon suurempaankin kirjoitteluun ainesta. Vainio ei voinut kyhätä kokoon kaikkea sitä sontaa, mitä Loimaan hallinnossa on ollut neljän vuoden aikana. Jatkuvat oikeudenkäynnit virka-asioista, päätöksien laittomuuksista, eläkkeistä, virkamiesten erottamisista jne. Osanhan Vaino on oikeuksissa voittanutkin. Sellaisesta pitää kirjoittaa. Miksi ei LL kirjoita Kopusta, kaupunginhallituksesta ja valtuustosta, joka nämä kaikki siunaa? Siksi ilmeisesti, että on konsernin johdossa henkilö, jotka istuu kaupungin päätösten takana. Sekin on voima, jota Huikun pitää pelätä. Ei Loimaan Lehden näkemys Vainio-Kopu-kaupunki kiistaryppääseen ole oikeudenmukainen.

    • ei lääk. tied. diag.

      Kokemusperäinen diag. syntyperäinen loimaalainen on liikkuva aneemisuuden habitus.

    • sinä tirkistelet

      Loimaalainen tirkistelee lehtensäkin kautta, vaikka olisi hevonhelkutissa.

    • ½1 kuukautta myöhemmin

      Onko muutosta parempaan, vai huonompaan?

      • ei mainittavampaa

        Nyt puskee 12 sivuisia läpysköjä. Samat aiheet kuin viime vuoden tammikuussa.


    • samaa junnausta

      Tämän 23.1. lehti jatkaa menneiden vuosikymmenien tunkkapölyn keräämistä päälleen. Päätoimittaja kukkoilee entisen kaupunginjohtajan kanssa typerässä väittelyssä "pitääkö-tarvitseeko tai haluttaako Loimaan Lehteä tehdä jotakin?" Enempihän kysymys on mihin loimaan Lehti pystyy, vaikka koko toimittajakaarti otsa rypyssä pyrkisikin tekemään jotakin.
      Olihan sitten saatu se viikon pakollinen peuranteurastuskin paikalleen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      126
      8897
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      145
      5374
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      33
      3825
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      131
      3585
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2634
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1906
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      358
      1562
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      98
      1557
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      71
      1410
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1376
    Aihe