Moi!

syömishäiriöistä. Sekä anorexiasta että bulimiasta.
Voisin sanoa että olin tuhon oma.
En voinut elää ilman oksentamista...ilman itseni tuhoamista.
Hoitoja oli kokeiltu jos jonkin laista, osastoja, terapiaa, lääkitystä.
Olin päättänyt jo tappaa itseni, että se loppuisi.
Tarpeeksi monta vuotta meni sairaana.

Tulin kuitenkin vahingossa raskaaksi (elimistöni rääkkämisestä huolimatta)
Se muutti kaiken!
Oli pakko ajatella muitakin kuin itseään. Halusin että saan terveen lapsen.
Suit sait en kyllä parantunut.
Olin alipainon puolella kun tulin raskaaksi, ja kasvava vatsa ahdisti välillä valtavasti.Alussa paino nousikin aika paljon kun aloin syömään säännöllisesti.
Joskus sorruin ostamaan litran jäätelöä ja oksentamaan sen.
Mutta sillä ei ollut enää mitään tehoa...ei se poistanut eikä lisännyt ahdistusta.

Nyt lapsi on yli 2vuotias. Lähes ongelmaton olen edelleen. Joskus vuosi sitten olen kokeillut ahmimista (litra jäätelöä,)sitten oksentamaan.
Mutta se vaan tuntuu järjettömältä.

Nykyään syön suht. normaalisti. Ainakin yhden lämpimän aterian päivässä, aamupalaa välilpalaa..
Iltapalaa harvoin, koska tykkään herkutella joka ilta :(
Ja huom. olen normaalipainon alarajoilla!! Vaikka herkuttelenkin usein.
En olisi uskonut ikinä sairaana ollessani että voisin syödä näinkin paljon makeeta lihomatta (kop.kop. koputan puuta)
Ja kyllä on parempi elämä kuin sairasvuosina!
Sitä en sano, ettenkö joskus vielä voisi sairastuakin.
Elämä on suurin piirtein hallinnassa. Ja jos alkaa mennä pieleen, haen apua mielummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Ja säännöllinen masennuslääkitys on taannut sen ettei ihan pohjalle edes pääse vajoamaan.
Elämä ei ole TODELLAKAAN ollut ruusuilla tanssimista syömishäiriöstä parantumisen jälkeenkään,MUTTA OSAAN JA PYSTYN HALLITSEMAAN ELÄMÄÄ MUULLA KUIN RUOALLA JA ITSENI TUHOAMISELLA!!!

Toivon päättäväistä paranemista kohtalotovereille.