Ei tämä ole kuin vain toteamus, ei kysymys, ei oikeastaan muutakaan.
Totean vain että hitonmoinen oravanpyörä tuo onkin. Ne jotka joukolla siirtyi digiin, tietämättään aikaansaivat sen että yritys jos toinenkin, jopa valtakuntamme ulkopuolella, meni konkurssiin tai vähintäänkin laittoi lapun luukulle. Se sai aikaan sen että lisää porukkaa siirtyi digiin, joka taas ruokki lisää konkursseja ja luultavasti käykin niin että kohta ei enää löydy juurikaan firmoja jotka kehittäisi enää filmejä. Onhan se ymmärrettävää että jostain se leipä on saatava ja koska jokainen voi pistää pystyyn firman joka vain tulostaa digikuvia paperille, niin niitähän onkin syntynyt kuin sieniä sateella. Vaan kaikki eivät voi kehittää filmejä. Asiakkaan kannalta asia on ymmärrettävä myös, eihän asiakas voi jäädä odottelemaan että uskaltaisko vielä kuvata filmille ja hups! Se viimeinen lajissaan onkin mennyt manan majoille.
Tämä vain tällainen miete. Ei mikään vastalause digille, itsekin siirryn kohta siihen ja alempana olevien tapausten johdosta se vain vahvistaa päätöstäni. Olipahan vain yksi huomio, kommentti mitä täällä tapahtuu valokuvauksen maailmassa, millainen murros on meneillään.
Lumipalloefekti, digi niittää
5
462
Vastaukset
- Lopuksi
Kun Emppi tulee on kaikki kamerattomia ja kuvattomia.
No mistäs tuosta. Päästäänhän taas uutta keksimään.
Ne, jotka kitumaan jää.- mietiskelyä
kehitys kehittyy, sanovat tosiviisaat. Nuoruudessani laskin laskuja laskutikulla, onneksi en enää. Paukuttelin sähkökirjotuskoneella ja korjailin ja ostelin nauhoja. Nyt sama tietsikalla .
Filmiaikana oli huoli hopean loppumisesta mv-filmeissä ja papereissakin ja vähennettiinhän sitä sävyjen kustannuksella. Ja hinnat nousi koko ajan. Ja valokuvaus oli napin painamista kun ei muuta voinut värikuville tehdä. Kallistakin hakea se pussukka, jossa oli nippu vaikka minkätasosta kuvaa.
Niin upean kivaa kuin harrastus oli tuolloinkin, niin en palaisi siihen aikaan takaisin. Tämä digiaika on halvempaa, mukavampaa, luovempaa, nopeampaa, parempaa.
Mutta olisi toki hienoa, että filmiaikakin pysyisi elossa, sillä välillä voisi kuvata filmiäkin.
Kannan huolta siitäkin, että nykyään ei enää kirjoiteta käsin oikeastaan mitään, omasta käsialastani en saa selvää itsekään. On mennyt niin vaikeaksi kynän käsittely. Mutta se onkin toinen juttu. - Capa
Kuuleppas "emppi", oon kuvannu vuosia sotaa enkä oo vähään aikaan tyhmempää ajatusta kuullut - että pitäisi kameratkin suojata ydinräjähdyksen varalta..?
Mitä todellisuutta oikein elät?
- Harmitus.
Että tullut vuosien varrella opeteltua ammattimaiseksi kuvankäsittelijäksi Ihan reprokamera ajoista alkaen. Ja net helvetin kallilla ajan oloon ostetut Photoshop bibliat ja kurseilla istutut viikot...
=työtön kuvankäsittelijä. - ...
,,niin nykyisin ei millään löydä kunnon puisia poukkukärryn rattaita hevoskärryyn.
Elämä on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1377189Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1265005L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa684382TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153503Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242311Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3021809Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241716Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91619- 671495
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581458