kaupustelijat

millähän asioilla nää ovelta ovelle kaupustelijat mahtaa olla?onks muilla käynny ulk.maalaisia kaupustelijoita?
61201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

pesäpallomailalla.

Äänestä

Kesällä kävi useitakin ulkolaisia kaupustelijoita,
joilla oli monella joitakin tauluja tai piirroksia mukanaan.
Käsinkirjitetun lapun ne tyrkkäs ensimmäisenä kouraan, ja siinä luki kaupustelijan olevan
esim. puolalainen opiskelija, jonka lapsi sairastaa syöpää, ja näillä piirroksilla hän rahoittaa lapsen syöpähoidot.

Minä en ikinä edes vilkaissut piirroksia, vaan sanoin heti, etten tällä kertaa ole kiinnostunut niistä.

Koppavasti ottivat lapun kädestäni ja lähtivät!!
Eikä ainakaan samat myyjät ole toiste tulleet.

Äänestä
  • Muutama vuosi sitten meille tuli kaksi eri myyjää puolen tunnin välein. Molemmilla sama tarina ja samat tavarat jopa se kartonkilappu oli sama. Siinä vaiheessa mulla kiehahti ja ilmoitin että soitan poliisille.Tuli siinä myyjälle melkoinen hoppu poistua paikalta. Soitin sitten poliisille ja sain sen verran infoa että, joltakin vastaavalta kauppiaalta oli löytnyt meidän asuin alueelta piirretty kartta jossa oli merkattu kaikki talot jossa on koira.

    Äänestä

  • Soitin poliisit kirjoitti:

    Muutama vuosi sitten meille tuli kaksi eri myyjää puolen tunnin välein. Molemmilla sama tarina ja samat tavarat jopa se kartonkilappu oli sama. Siinä vaiheessa mulla kiehahti ja ilmoitin että soitan poliisille.Tuli siinä myyjälle melkoinen hoppu poistua paikalta. Soitin sitten poliisille ja sain sen verran infoa että, joltakin vastaavalta kauppiaalta oli löytnyt meidän asuin alueelta piirretty kartta jossa oli merkattu kaikki talot jossa on koira.

    viime viikolla. Hän halusi myydä ohuelle puulle maalattuja kissannaamoja ym. värikkäitä kuvia a) 15 euroa. En ostanut.
    Hänellä oli pieni paperilappu jossa kerottiin hänen olevan puolalainen opiskelija.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietoa? kirjoitti:

millähän asioilla nää ovelta ovelle kaupustelijat mahtaa olla?onks muilla käynny ulk.maalaisia kaupustelijoita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu