eräs pikku juttu

minuakin koulussa. Pojat pyrki joukolla lääppimään kun mä olin varhain kehittynyt. En kehdannut kenellekään kertoa, lopetin vaan koulun käynnin kesken. Kotona sentään oli turvallista olla ja löysin oman kullankin jo aika varhain ja hänen kanssaan olen ollut naimisissa jo 38 vuotta.Mutta koulukiusaamisesta jäi ikuiset arvet ja itsetunto on tosiaan välillä ihan hukassa.

..saattaa jossakin määrin niinkin olla. Itsekin olin koko kansakoluajan koulukiusattu. Olin hyvä oppilas ja "open lelli", kuten niin usein sain kuulla. Olin hiljainen ja "kiltti". Vaatteissa oli aina kasvunvaraa. Tässä joitakin, joiden vuoksi olin, ehkä, kiusattu. Se mitä siitä on seurannut omaan elämääni on, en missään tilanteessa siedä kiusaamista, en edes aikuisten takana puhumista. Se miten suhtaudun aikuisten "kiusaamiseen" pyrin tuomaan asian silleen fiksusti esille.
Kuitenkin koen, että itsetuntoni on aivan kuin muillakin ei mitenkään huono, pikemminkin hyvä. Tuo koluaikainen kiusaaminen jollakin tapaa on tullut aikuisiällä vahvuudeksi.
Huonoa itsetuntoa kokeva ihminen tarvitsee rinnalleen tsemppaavan ja tukevan kaverin.

Riippuu tapauksesta. Itse olin kansakoulun alaluokilla se kiusattu, mutta ymmärsin, miksi. Sanoivat minua omituiseksi, eli jokin persoonallisuudessani poikkesi muista. Olin sitä mieltä, etteivät koulukaverini oikein ymmärtäneet, miten typeriä olivat. En olisi itse voinut kiusata toisia ja jotainhan pitää kiusata. Ja reagoin myös toivotulla tavalla eli pahoitin mieleni, mutta myös "toivuin" nopeasti. Olin kiltti eikä minusta ollut tuhmaksi toisia kohtaan. En kuitenkaan ollut arka enkä ujo. Haaveilija pikemminkin.
Myöhemmin minusta sitten samoista syistä tulikin kaikkien kaveri ja erilaisuus olikin vahvuus...
Itsetunnossani ei mielestäni ole ollut koskaan mitään vikaa. En ole kokenut itseäni koskaan muita huonommaksi jos en paremmaksikaan.

jos isompana pääsee irti kierteestä, voi kasvaa tavallista "paremmaksi" ihmiseksi. Ilman positiivista palautetta ja tukea se voi olla tosi vaikeaa. Maailmassa on niin paljon heikkoja ihmisiä, jotka kokevat itsensä vahvoiksi vain muita polkiessaan.

Kertomistasi asioista selviytymiseen liittyy varmaan monia pieniä sankaritarinoita, jotka antavat paljon syitä ajatella itsestään positiivisesti. Pitää olla tosi vahva ihminen, jos siitä kaikesta on ilman apua edes jollain tapaa selvinnyt. Avun hakeminen ei ole myöhäistä vielä aikuisenakaan! Terapeutti voisi auttaa terveen itsetunnon rakentamisessa ja kiusaajista irti pääsemiseksi.

Ilman tervettä itsetuntoa on helppo uhri heikoille, ilkeille ihmisille kaikilla elämän osa-alueilla. Jotkut ovat avioituneetkin kiusaajan kanssa, joka sitten terrorisoi puolisonsa koko elämää ja riistää loputkin itsetunnosta.

Kun pääsee sinuiksi itsensä ja oman elämänsä kanssa, tuskin kukaan enää yrittäisikään kiusata. Ei ainakaan onnistuisi niin syvästi satuttamaan. Ihmiset ovat julmia, eikä elämä ole oikeudenmukainen, ja uhrit pääsevät roolistaan vain taistelemalla omasta puolestaan.

Toivottavasti ainakin sinä huomaat olevasi monella tavoin hyvä ihminen ja onnistut pääsemään irti roolistasi joko yksin tai ulkopuolisen avun tuella. Ehdotan, että pysähtyisit miettimään omia saavutuksiasi ja elämääsi. Uskon, että sinä olet yksi niistä "oman elämänsä sankareista", jotka eivät välitä pitää suurta ääntä itsestään ja saavutuksistaan.

Hyvää jatkoa ja parempaa tulevaa.

elämässä, koska heille on kehittynyt luja tahto ja sisu menestyä ja näyttää niille v....lle kiusaajille. Huono itsetunto voi ehkä olla, mutta itse olen saanut nöyryyttä ottaa vastaan sen minkä elämä suo. Kaikesta pitää oppia vain löytämään ne positiiviset puolet, jopa kiusatuksi tulemisesta.

Onneksi kotona ei ihan noin kodeltu, mutta piiskaa sain minäkin lapsena ja olin koulukiusattu. Ja kai siitä jäi se heikko itsetunto, joka kiusaa aina toisinaan yhä.
Mutta sain muistutuksen, jota en unohda, olin vaalinut eräästä kaunista muistoa, jota en ollut koskaan unohtanut, niitä ruusunpunaisia unelmia toisesta. Mutta hän muisti toisin: "kiusasit".
Mien sitä voikin, olla ilkeä juuri hänelle, jota eniten on rakastanut.

Jos pitää pelätä, että isä tappaa koko perheen. Se on jo niin syvältä, että toipuuko koko elämänsä aikana.

Tunnen hellyyttä sinua kohtaan, tuntematon. Toivoisin voivani pyyhkiä elämästäsi pahan pois.