Hei hei mikä mulla on?

mr. unhappy

Hei !

Toivon saavani asialliseen kysymykseen ASIALLISIA vastauksia.

Ongelmani on seuraavanlainen: ihastun todella nopeasti, mutta ihastukseni laantuu myös yhtä nopeasti! Ihastuin n. viikko sitten yhteen kundiin palavasti ja jo parin tapaamisen jälkeen olen kyllästynyt häneen täysin. Olen vittumainen, kun alan etsiä kaikkia mahdollisia vikoja tapaamista kundeistani alkuhuuman jälkeen. Jotenkin se jännitys katoaa. Olen avoimessa suhteessa yhden kundin kanssa, kohta yli puoli vuotta. En lainkaan tykkää hellyydestä hänen kanssaan - ainoastaan seksistä. Sitäkin hän saa minulta harvoin. Ongelmana on se, että haluan muita! Suurempi ongelma on se, että etsin ja etsin sitä täydellistä miestä, mutta kukaan ei ole täydellinen, ja kiinnostukseni lopahtaa! Tää on oikeesti älytöntä ja tunnen itseni kusipääksi, kun annan toisten rakastua itseeni ja itse kyllästyn parin tapaamiskerran jälkeen.

Haluaisin saada ihanaa seksiä joltain kundilta, mutta mitenkäs se onnistuu: ekoilla treffeillä jännitän paljon, enkä pysty rentoutumaan kunnolla seksin aikana. Sitten jo vähän ajan päästä kyllästynkin eikä seksikään kiinnosta! Aivan älytöntä. Mikäs tähän avuksi?? Miten löydän itselleni miehen, jonka kanssa voisin harrastaa rennosti ja kiihkeästi seksiä ilman estoja ja jännitystä, mutta silti täytyy olla se tietty jännite, jotta seksi on intohimoista! Ymmärrettehän... niin ja ongelmaan ei ole ratkaisu se, että harrastaisin kumppanini kanssa seksiä, sillä roolimme ovat jakautuneet liian selvästi seksissä - seksi on yksipuolista ja minua ällöttäisi seksi jos roolit vaihtuisivat. Tämä ehkä osasyynä siihen, että haluan niitä roolien vaihdoksia muiden kanssa. Johtunee siitäkin, että kumppanini on fyysisesti minua pienempi, poikamaisempi - pitäisi saada siis isoa mutta silti komeaa ja ei liian isoa miestä! ÄH! Huomaatteko miten vaikeasti ajattelen?!

12

1666

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuo viittaa tyypilliseen

      homoneuroosiin.

      Homoneuroosi on merkki tyypillisestä paremman etsimisestä ja kyvyttömyydestä tuntea mitään aitoja tunteita kehenkään. Paras ratkaisu on itsensä kiikkumaan vetämisen sijaan (sekin on yksi monista) jättää seurustelu niille, jotka sitä oikeasti haluaa ja ilmoittaa jokaisessa kontaktissa muihin, että etsii vain seksiä eikä muuta.

    • Ville67

      Ihastus ei ole sama kuin palava rakkaus.

      Käy läpi omat juttusi "ihastusten" kanssa, mutta älä anna merkkejä halustasi mihinkään suhteeseen. Kun tapaat todella kiinnostavan kundin, älä ryntää tyrkkynä kimppuun, anna aikaa itsellesi ja hänelle tutustua toisiinne - siis ilman seksiä.

      Et ehkä ole valmis parisuhteeseen - vielä. Tai sitä todellista oikeaa ei ole ollut. Usko pois, sekin hetki toteutuu jonain päivänä.....ja silloin myös historiasi joutuu päivänvaloon.

      Itse olin nuorempana samanlainen. Kolusin läpi kaikki mitä eteen sattui. Ystävänikin totesi sattuvasti ettei minulle mikään riitä. Sitten tapasin itseäni vanhemman miehen (1998) joka ei mitenkään ollut se unelmani, mutta hän oli jollain tavalla samalla aaltopituudella kanssani. Ensimmäisen yön jälkeen olin valmis dumppaamaan hänetkin, mutta jokin sanoi EI! Kiukuttelin ja olin vaikea, mutta hän sanoi ymmärtävänsä? Muutimme yhteen asumaan, mutta aloin heti pettämään häntä satunnaisten tuttavuusten kanssa. Vasta muutaman vuoden yhdessäolon jälkeen aloin havahtua tosiasiaan, että taidankin olla rakastunut ja haluan rakentaa elämääni hänen kanssaan. Siinä vaiheessa olin itse aika heikoilla, sillä "huoraamiseni" oli jo melkein vitsi ja bf:ni tiesi sen tasan tarkkaan. Kävimme läpi tuskalliset keskustelut ja kerroin hänelle kaikki suhteeni. Sovimme asian ja sain vain yhden rajoituksen - yksikin huoraus ja kaikki on loppu.

      Siihen loppui mun irtoelämä. Nyt jo 8 vuotta seurustelleena tuntuu hyvältä ja tunnen kasvaneeni ihmisenä oikeaan suuntaan. Silti huomaan edelleen käyväni mahdollisuuksia läpi......entä jos

      • Näin on

        Jospa sitten tsemppaisit jatkossakin.


    • Näin on

      Ekoilla treffeillä seksiä?

      Ehkä kannattaisi etsiä rakkautta ja sitä kautta löydät sen täydellisen seksin. Seksi on vaan seksiä, mutta kun on tunne side niin se jatkuu ikuisesti. Ja nimenomaan roolienvaihto tulee sen myötä mielekkääksi, että haluat myös toiselle hyvää koska rakastat häntä.

    • tiedän tunteen.

      ongelma on normaali. minulla on käynyt monasti samoin, ja oon ajatellut jotta jos "tykkään" jostakin niin tutustun sitten paremmin ja vasta myöhemmin edes harkitsen seurustelua.

    • selibaatti rulaa

      Tyypillinen homoprobleema. Probleemasta pääset kun lakkaat homostelemasta. Niin minäkin tein ja elämä luistaa jo paremmin. Enää ei tee edes mieli miestä. Yksinolemiseen tottuu..

    • Hän (m)

      Olet aito tosihomo, seksin kyllästämä yltä ja päältä. Hyväksi julma kohtalosi, kai tiedät että "elämäsi" loppuu aika pian 30-vuotispäivän jälkeen...

    • Hei...

      Sulla on mania ihan selvästi. Kannattaisko tehdä asialle jotain?

    • vaan...

      Positiivista tässä viestissä on se, että ilmeisesti tiedät itsekkin toimivasi väärin ja haluaisit toimia toisin. Oletko miettinyt mikä tämän voisi aiheuttaa? Alitajuntainen pelko jätetyksi tulemisesta? Heikko itsetunto? Haluaisit kuitenkin itsellesi miehen, mutta käänytät itsesi heitä vastaan. Kuten sanoit kukaan ei ole täydellinen ja jos sulle se täydellinen löytyy, niin oletko sinä sitten täydellinen hänelle? Sun pitäis nyt pysähtyä miettimään.

    • Jotenkin...
    • Dr.Phil76

      Selvästikkin vika on sinussa itsessäsi. Minulle tuli sellainen kuva, että pelkäät jotain ja se voisi olla vaikka hylätyksi tuleminen.

      Et kertonut oletko viellä kaapissa? Monilla kaapihomilla on tuolaisia ongelmia ja pelkoa luottaa toisiin. Kun minä olin kaapissa, niin en antanut itselleni lupaa ihastua/rakastua koska pelkäsin sen ajavan mut ulos kaapista ja sehän oli pelottavaa ja sittenhän sitä alkoi etsiä vikoja ihastuksista, mutta se oli lopulta se mikä mut ajoi ulos, siis se etten jaksanut sitä kylmää ja yksinäistä elämää.

      Olet avoimessa suhteessa ja puhut hänestä kumppanina, mutta silti jotenkin tämä toinen on "ällöttävä"! Ihan selvää tunteiden tukahduttamista ja syiden etsimistä älyttömistä asioista!

      Nyt jätkä pysähdy hieman miettimään voitko elää noin lopun ikääsi? Toivottavasti, et päädy kiikkumaan, niinkuin joku varoitti senkin mahdollisuuden olevan.

      Kaikkea hyvää ja paljon rakkautta sulle tulevaan. Asiat voi viellä kääntyä hyvin jos niin haluat:)

    • fantasia

      ettet vaan sittenkin ole HETERO. Ehkä olet käsittänyt itsesi väärin.

      Minä heterona saan kyllä hirviän kiiman aikaiseksi ajattelemalla seksiä suurikullisen kundin kanssa, mutta tiedän sen olevan seksuaalifantasia jonka en edes toivo toteutuvan...

      Ettei ny olis hormonit sotkenut kunnolla tunne-elämän ja seksuaalifantasiat keskenään?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9126
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7846
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5503
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2316
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2076
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1717
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1659
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1396
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      439
      1332
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1199
    Aihe