naiselta

Tänään on näemmä päivä, jona minun on pakko purkaa tuntemuksiani sinuun, edes tänne.

Sinä saat minut vapisemaan. Hellyydestä, ilosta, ihastuksesta, halusta, kaikesta. Haluaisin osoittaa tunteeni sinulle kaikin mahdollisin tavoin; sinusta on tullut niin tärkeä ihminen minulle etten itsekään sitä aina ymmärrä.

Eilen, kun seisoit hetken rinnallani, löysin tyvenen tästä elämäni myrskyn silmästä. Olisin halunnut jäädä siihen iäksi, antaa jokaisen soluni keskittyä sinun läsnäolosi tuntemiseen. Kun lähdit vierestäni sulin kuin hiekkalinna aaltoihin ja palasin taas tuuleen ja tuiverrukseen.

Minä toivon sinulle sydämestäni kaikkea hyvää ja näkemisiin taas loppuviikosta. Sitä ainakin toivon. Ihanaa kun olet olemassa.
4676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tänään on samanlainen epätietoisuuden päivä kuin niin monena päivänä tätä päivää aiemmin.

Et eilenkään seisonut vierelläni, et suonut edes vilahdustakaan itsestäsi. Kasvava epätietoisuus ja rinnassa polttava tuska lisääntyy päivittäin. Jokainen ohikiitävä tunti lisää raastavaa tunnetta siitä, että se tietoisuus on pian kohdattava, jossa on pakko havahtua huomaamaan, ettei sinua ole lainkaan olemassa. Että kaikki on vain riutuneen sydämen luomaa toiveunta.

Pienen pieni toivon kipinä pitää yllä haavetta sinusta, mutta realiteettien raskas kuorma on hiljalleen tukahduttamassa tämän kipinän palovoiman. Hitaasti kytevä kipinä on yhä kiihtyvällä tahdilla hiipumassa. Pelkään jo, että se sammuu tuota pikaa ja jäljelle ei jää edes savua ilman tulta.

Sydämeni viimeinen huuto soi enää vaimeana kuiskauksena käheästi tummuvalle taivaalle. Tunnen ja tiedän kohtaavani totuuden, olen jäämässä varjoksi yön hämäriin. Ilman lohtua, ilman toivoa kulkemaan ilman sinua, sinua, jota sydämeni on haikallut niin pitkään, että se on kuluttanut minut loppuun.

Silmäni kirkastuvat hetkeksi vain huomaamaan, että sinua ei ollut.

Nyt lyyhistyn taakkani alle, puristaen tiukasti rintaani kuin suojellakseni sammuvaa kipinää - turhaan.

Voi kunpa olisit ollut olemassa.

Äänestä

Miksi ihmeessä sinä tänne kirjoitat, kun haluaisin nimenomaan, että kertoisit minulle nuo tuntemuksesi.

harmittaa...

Äänestä
  • Mäpäs kirjoitin, lällällää, mut arvaa mitä sain takaisin, viestin tyyliin: ilmoja pidelly. :(
    Olis edes vastannu suoraan että kiva homma mutta ei tunnu samalta, että fiksu olisit jos työntäisit ne tuntemukset syrjään.
    Nyt mä sit en saa ihmistä mielestäni millään eikä sitäkään nähtävästi kiinnostanu.

    Äänestä

seisoin vierelläsi, vaikka asiat joista puhuimme olivat kaikkea muuta mitä tunteideni puolesta olisin sinulle tahtonut sanoa, jouduin pidättelemään itseäni etten olisi suudellut sinua varoittamatta ,)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miehelle kirjoitti:

Tänään on näemmä päivä, jona minun on pakko purkaa tuntemuksiani sinuun, edes tänne.

Sinä saat minut vapisemaan. Hellyydestä, ilosta, ihastuksesta, halusta, kaikesta. Haluaisin osoittaa tunteeni sinulle kaikin mahdollisin tavoin; sinusta on tullut niin tärkeä ihminen minulle etten itsekään sitä aina ymmärrä.

Eilen, kun seisoit hetken rinnallani, löysin tyvenen tästä elämäni myrskyn silmästä. Olisin halunnut jäädä siihen iäksi, antaa jokaisen soluni keskittyä sinun läsnäolosi tuntemiseen. Kun lähdit vierestäni sulin kuin hiekkalinna aaltoihin ja palasin taas tuuleen ja tuiverrukseen.

Minä toivon sinulle sydämestäni kaikkea hyvää ja näkemisiin taas loppuviikosta. Sitä ainakin toivon. Ihanaa kun olet olemassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu