Bisset poikatyttöjä?

nytkin:)

Olin mukana sekä tyttöjen että poikien leikeissä, ihastuin sekä tyttöihin että poikiin. Pukeutuminen oli myös välillä tyttömäistä(hameet ja mekot tosin eivät edes lapsena kiehtoneet paljoa) ja välillä poikamaisen rempseää. Tykkäsin leikkiä myös kotista niin, että olin isä tai joku muu miespuolinen. Barbeilla leikittäessä leikin mieluusti miesbarbeilla ja tunsin helposti samaistuvani niihin!

Nykyään myös, lähellä 30. ikävuottani, olen edelleen tällainen naisellisuuden ja miehekkyyden yhteensulautuma :)

Kun olin tyttö, meiltä oli pihalla iso porukka tyttöjä ja poikia ja siinä leikittiin ja pelattiin hyvin erilaisia leikkejä ja pelejä. Eipä taidettu katsoa, olivatko ne tyttöjen vai poikien.

Minä leikin koti-leikkejä ja nukeilla myös mielelläni, mutta puissa kiipeilyt ja sieltä puuta taivuttamalla tai oksia pitkin alas hurauttaminen oli myös jännää...

Tytöksi olen aina itseni mieltänyt ja olen naisellinen. Olin tyttönä ihastunut vain poikiin(lapsena ja nuorena en tyttöihin).

Aina olen pitänyt monenlaisesta tekemisestä, mikä ainakin perinteisesti on ollut enemmän miesten puuhia. En ole sen antanut naiseuttani mitenkään häiritä.Joskus olen kuitenkin miettinyt, mistä se kertoo. Ehkei mistään minun kohdallani.

niin tyttömäinen kuin olla ja voi.. Nuket, barbiet, mekot ja prinsessaleikit olivat tämän neidin arkipäivää :) Mies ja perhe niitä pieniä unelmia, silloin.

"tyttötyttö". Ja olen vieläkin ihan naismainen nainen. :-)

olen aina ollut tyttömäinen tyttö .lapsena leikin aina barbeilla ja prinessaleikkejä ."poikien´leikit ja pelit" kuten jalkopallo eivät ole koskaan kiinnostaneet. olen yhä naisellinen kaunotar ja kouluni prinsessa . vaikka olekin naisellinen miesmäiset naiset ei vät kiinosta vaan naiselliset

Aina vedin miesrooleja leikeissä, paitsi yhden pojan kanssa, siinä leikissä mentiin ihmissuhderooleja...
Pienenä olin myös länkkärissä ja inkkarissa se ainoa tyttö, jonka kunniaksi jäi inkkarin rooli. Kerran itkin isälle että pojilla on nallipyssyt ja mulla ei... Isi veisti puusta kiväärin eikä mitään nallipyssyä ja jopa oli pojat kade :-).
Nykyään arkeen kuuluu olla se joka hälytetään apuun jos esim. auto keittää, huolimatta siitä että perheessä on mies. Mies katsoo lapsia sillä aikaa kun me akat tuijotellaan konepellin alle... Eli joo, aika poikamainen.

Poikatyttö oon aina ollu ja varmasti tuun aina olemaan. Pienenä leikin enemmän aina poikien leikkejä, majojen rakenteluajne x) Pitkä tukka oli ekaluokkaan asti, siitä asti ollu lyhyt.. Hameen mulle sai päälle vielä riparijuhliin mutta ei enää... xD sillai :)

... laitakaupungin kylässä en ulkoisesti erottunut muista tytöistä mitenkään. Pukeuduin kuten muutkin ja olin mekossa tai hameessa pitkine letteineni ja suurine silmineni kuin nukke jota ihasteltiin. Sisäisesti olin enemmän villi poikatyttö, oli myös vaihe, jolloin olisin ollut mieluummin poika. Kaikki kylän tytöt leikimme sotaa ja pelasimme jalkapalloa, rakensimme majoja ja pukeuduimme välillä hienoiksi leideiksi ja pidimme kutsuja. Mieluummin olin kyllä leikeissä isä tai Tarzan, Jane en halunnut olla koskaan, se oli sellainen avuton, jota piti jonkun tulla aina pelastamaan... Nukkeja emme hirveästi hoivailleet enää kouluiässä mutta minulla olikin pikkuveli, ihan oikea vauva hoivattavana.
Tietääkseni vain minä ihastuin myös tyttöihin, vaikka jotain kokeiluja muutaman kylän tytön kanssa olikin...
Eli jälkeenpäin on helppo nähdä, että biseksuaali olen ollut koko ikäni, lapsena sisäinen bi-maailma oli ihan luonnollista, murrosiässä se jotenkin piti työntää taka-alalle. Nykyään kokee taas itsensä ehjäksi, kuten lapsena.