Haapavedellä ja lähikunnissa keskustan kannatus on siinä 80%:in luokkaa. Miksi lähes kaikki ihmiset tällä alueella äänestää keskustaa?
Eikö uskalleta olla erilaisia vai mistä johtuu? Vai ajaako Keskusta parhaiten tämän alueen etuja? Itse ajattelen että ei uskalleta olla erilaisia, pelätään leimautumista ja on turvallisempaa äänestää samaa kuin muut.
Itse en ole sitoutunut mihinkään puolueeseen ja äänestän joka kerta sitä puoluetta / edustajaa joka pystyy parhaiten vastaamaan minun tarpeisiin. Eikö demokratia ole juuri sitä, että äänestetään sitä jonka uskotaa parhaiten ajavan meidän etuja.
Joskus tuntuu siltä, että Kansanedustajat ovat vain "napinpainoautomaatteja". Puolue päättää mikä on puolueen linja ja vaikka edustajalla olisi eriävä mielipide, niin puoluekuri pitää huolen siitä että porukasta ei lipsuta.
Miksi kaikki äänestää samaa puoluetta
21
575
Vastaukset
- tapahtumassa
suuri muutos.
Vasurit on lisäämässä kannatustaan puolella.
Asiaa on selvitetty ABC-kerhoissa.
Jotka ovat äärettömän luotettavia. - minäkin olen
äänestänyt ainakin neljää eri puoluetta ,mutta nyt aijon äänestää keskustaa vastaa parhaiten omia ajatuksia ja tarpeita.
- ajoissa. Vasureille
äänet,
ei konna-kepuleille!!! - kepulit kummoon
ajoissa. Vasureille kirjoitti:
äänet,
ei konna-kepuleille!!!sannoo mun muija.
- ihmettä
puoluetta täällä muuta voisi äänestää, jos haluaa asiallista asioiden hoitoa ja sitä, että asiat etenee. Muut ryhmät ovat niin pieniä ja hajanaisia, että ne eivät saa mitään aikaiseksi ja sitten ryhtyvät vaan jarrumiehiksi kaikelle kehitykselle. Jos olisikin toinen asiallinen vaihtoehto, mutta ei todellakaan ole.
- on näreet
Pysytään vain asialinjalla änestetään keskustaa.
- tosiasioita
aktiiviset ja toimeliaat vasurit on Haapaveden kehitykselle ollu tärkeä tekijä.
Monilla alueilla:
-terveydenhoidossa
-koulutuksessa
-elinkeinoissa jne
terv. vasureihin siirtynyt kepuli. - on paljon
tosiasioita kirjoitti:
aktiiviset ja toimeliaat vasurit on Haapaveden kehitykselle ollu tärkeä tekijä.
Monilla alueilla:
-terveydenhoidossa
-koulutuksessa
-elinkeinoissa jne
terv. vasureihin siirtynyt kepuli.enemmän jotka olemme tehneet juuri päinvastoin, kyllä keskusta on asialinjalla, kannatus kasvaa.
- vasemmisto...
tosiasioita kirjoitti:
aktiiviset ja toimeliaat vasurit on Haapaveden kehitykselle ollu tärkeä tekijä.
Monilla alueilla:
-terveydenhoidossa
-koulutuksessa
-elinkeinoissa jne
terv. vasureihin siirtynyt kepuli.saanut niissä jotain aikaan. Puhetta on joka lähtöön, mutta mitä kolme ihmistä yksin aikaan saa.
- kepulien yhteidessä
on paljon kirjoitti:
enemmän jotka olemme tehneet juuri päinvastoin, kyllä keskusta on asialinjalla, kannatus kasvaa.
tarkottaa kieroilua ja konnuuksia.
- kehitys, johon
viittasit? Olisiko mieluummin alueen vaikeudet tietäen oikeampi sana kehittymättömyys? Kepulaiselta asiallisuudelta puuttuu substanssi, nimenomaan se asia!
- on tuo
kepulien yhteidessä kirjoitti:
tarkottaa kieroilua ja konnuuksia.
vasureitten riistopolitiikka ,verojakin omiin tarpeisiin ovat nostamassa,köyhät kyykkyyn sanoo vasuri.
- valta eli
on tuo kirjoitti:
vasureitten riistopolitiikka ,verojakin omiin tarpeisiin ovat nostamassa,köyhät kyykkyyn sanoo vasuri.
valtio, kunnat ja kirkko kerätä.
Ei edes kepulit itselleen voi veroja kerätä.
Puppua tulit kirjoittaneeksi. - tekeviä
vasemmisto... kirjoitti:
saanut niissä jotain aikaan. Puhetta on joka lähtöön, mutta mitä kolme ihmistä yksin aikaan saa.
ihmisiä.
Yhteiseksi hyväksi toimivat.
Kepulit itselleen kahmijoita. - höpö oma
valta eli kirjoitti:
valtio, kunnat ja kirkko kerätä.
Ei edes kepulit itselleen voi veroja kerätä.
Puppua tulit kirjoittaneeksi.on vasurilla lehemä ojassa, ei siitä pääse mihinkään,tartee keskustaa vetämää.
- on niin
tekeviä kirjoitti:
ihmisiä.
Yhteiseksi hyväksi toimivat.
Kepulit itselleen kahmijoita.heikkoi, mutta ompi niin kunnian kippeitä,että sivullista aivan hirvittää.
- julkisiin menoihin
höpö oma kirjoitti:
on vasurilla lehemä ojassa, ei siitä pääse mihinkään,tartee keskustaa vetämää.
eli terveydenhoitoon,
koulutukseen,
julkisiin rakenteisiin kuten tiestö jne
hallintoon jne
Jos veroja kerätään liian vähän, joudutaan palveluista keräämään käyttömaksuja.
Köyhät ja pienituloiset hyötyy verojen avulla tapahtuvasta palvelusysteemistä. - yritä kieroilla
julkisiin menoihin kirjoitti:
eli terveydenhoitoon,
koulutukseen,
julkisiin rakenteisiin kuten tiestö jne
hallintoon jne
Jos veroja kerätään liian vähän, joudutaan palveluista keräämään käyttömaksuja.
Köyhät ja pienituloiset hyötyy verojen avulla tapahtuvasta palvelusysteemistä.vasurilla tarkoitus ompi riisto.
- kepulaista, joka
yritä kieroilla kirjoitti:
vasurilla tarkoitus ompi riisto.
ei näytä ymmärtävän asioita lainkaan, häpeää kaikki, mutta ennenkaikkea koko oma porukka!
- vasuri ala
kepulaista, joka kirjoitti:
ei näytä ymmärtävän asioita lainkaan, häpeää kaikki, mutta ennenkaikkea koko oma porukka!
nimitteleen.
- olla Haapaveen
vasuri ala kirjoitti:
nimitteleen.
tyhmin kepulainen? Sinulle kaikki on vasureita. Minulle kuitenkin sinä olet vasuri, sokea sellainen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399140Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737873Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605547William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542334Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62079Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821729Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191664Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921413Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381348Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt61206