Lapsilla aina kauhea nälkä kun tulevat koulusta. Onkohan jo annos koosakin säästetty. Viimeisen ruokavuoron saaneet saa kauhoa aina jämät jos sattuu riittämään. Ekaluokkalasiset syövät huomattavasti vähemmän kuin kutoset! Koskaan ei viimeisille ole tarpeeksi. Yleensä kuivaa näkkileipää on riittämiin, mutta muuta ei sitten olekkaan. Ruoka on mautonta ja vetistä, sopat yleensä pelkkää velliä, kun perunat ovat muussautuneet pohjalle!
Kouluruokailu on kuitenkin vanhmepien maksamaa, jtoen koskaan ei siinä saa rahoille vastinetta. Ei ihme ettei koulun opettajat ja muu henkilökunta siellä syö, tai sitten he syävät ensimmäiseksi, jotta saavat parhaat palat!
Mutta kuten aina, viis lapsista, jos ei ruoka koulussa riitä, voisi siitä ilmoittaa, jotta heille voisi laittaa eväät mukaan. Lapselle kuusi tuntia on pitkä päivä olla nälissään.
Koulujen ruoka on
28
1940
Vastaukset
- on noin
euron paikkeilla. Ateria sisältää pääruoan, salaatin (jos ei ole keitto- tai puuropäivä), leivän ja maidon. Että semmoisella rahalla tuskin kummoista ateriaa saa loihdittua.
- adha
Lapset syö reippaasti koulussa, kehuvat et on hyvää..
Toki jonain päivänä ei joku ruoka maistu, mut pääsääntöiseti hyvää kuulemma on.. - kouluruoka
on hyvää ja terveellistä.
Jos lapset on opetettu kotona syömään vain eineksiä, pizzoja, hampurilaisia tms., ei mikään ihme jos tavallinen terveellinen ruoka ei maistu.
Kouluruokailussa on usein myös ryhmän painostus takana. Eli kun yksi oppilas haukkuu kouluruoan niin usein muut seuraavat perässä ja kaikki ovat syömättä, vaikka pitäisivätkin ko. ruoasta.
Yhtenä esimerkkinä voisin kertoa meidän koulusta, miten yksi oppilas aina haukkui kaikki ruoat, eikä esim. koskaan syönyt hernekeittoa. Kesällä sama oppilas oli leikkipuistossa ja saman valmistajan hernekeitto maistui oikein hyvin. Haki jopa lisää ja kehui kuinka hyvää oli. Hänellepä ei kerrottu, mistä hernekeitto oli peräisin! - töissä...
vai mistä tiedät, miltä kouluruoka maistuu?
Opettajat kyllä yleensä syövät ja hyvällä ruokahalulla... jopa maksavat siitä ateriasta lähes 4 euroa.
He toimivat myös esimerkkiruokailijoina, eivätkä todellakaan kaivele mitään parhaita paloja lasten nähden... nyt olet kyllä ihan hakoteillä.
Ja jos kouluruoka ei maistu, niin ainahan voit nirsolle lapsellesi pakata eväät mukaan. - syönyt olen
Meidän koululainen sanoo, että kouluruoka on hyvää, ainut mikä pilaa ruokailun kun pitää syödä mahdollisimman nopeasti.
Jostain keskuskeittiöltä koululle ruoka tulee ja on jokin ruoka paljon parempaa, kuin sama ruoka kotona tehtynä. Ja minä olen luullut olevani se parempi kokki, kuin kouluruuan tekijät. Nälkä tulee vaikka kuinka söisi koulussa. - ei siitä mihinkään
pääse! Hernerokassa ei ole lihaa eikä herneitä. Lihakeitossa perunat muussina, eikä lihaa juuri yhtään. Makaroonilaatikossa makaroonit lilluu vedessä jne...! Syö sitä sitten!
- itse kokata
100 litraa lihakeittoa muussaamatta pottuja!
Ei kovin helppo tehtävä! Ja samalta se maistuu, riippumatta siitä, missä muodossa perunat ovat.
- Maksan ruoasta
Oletkos, ketjun aloittaja, syönyt paljonkin koulussa? Ettet vain kirjoittelisi kuulopuheita... Kouluruoka on taatusti suunniteltu terveelliseksi ja sitä on riittävästi, jos siellä ei aleta hamstrata esim. vain lihapullia ilman perunoita. Lautasmallin mukaanhan lautasella pitäisi olla puolet salaattia ja loput itse ruokaa. Kysyhän jälkikasvultasi, miten he lautasellisensa rakentavat! Ruoka tehdään tosiaan vain noin eurolla per mukula, eli turha siellä on gourmeeta odottaa tai kalliita kappale-eineksiä, joihin on pennut kotona totutettu.
Ja ihan vain tiedoksi vielä, että näkkileipä on aina kuivaa, muunlaiseen en ole vielä koskaan törmännyt ja aina on kelvannut! Ja toiseksi, opeta se jälkikasvusi kaivamaan sattumia keittokattilan pohjalta, niin ei tarvitse pelkkää vetistä lientä vedellä! Ja kolmanneksi, ekaluokkalaiset syövät yleensä tosiaankin vähemmän kuudesluokkalaiset, onko se suurikin ihme!? - kouluun
sekä tunnille että ruokailuun! Suosittelen, että menisit seuraamaan . Sanoissasi voi olla perää...
- äitee +4
kouluruoka on asia jossa on juttuja jotka siirtyy sukupolvelta toiselle todellisuudesta riippumatta. Kuitenkin jos epäilet että ruokaa ei saa tai se on heikkolaatuista niin otappa yhteys joko sinne keittiöön tai keskuskeittiön emäntään ja keskustele asiasta. Seuraavaksi voit tehdä lääninhallitukseen kantelun ruuan laadusta ja määrästä, siihen yhtyy moni muukin jos asiat on noin kuten kerroit.
Meilläpäin oli taannoin lehdessä kuinka kumiperunat ovat historiaa. Totuus on kuitenkin toinen. Lapseni joka syö perunaa ihan paljaaltaankin jos se on hyvän makuista ei koulun pottuja juuri suuhunsa laita tuon kumisuuden takia! Uskoakko emäntää joka on kaukana ruokalasta, toisella puolella kaupunkia vai lasta jolla on nälkä aina välillä koulusta tullessaan?
Yksi kouluruuan ongelma on se, että kouluruoka on aika usein sitä ns tavallista erkiruokaa jota monessakaan kodissa ei enää tehdä. lapset eivät silloin ole tottuneet siihen eikä sen makuun.
Aika avuttomalta kyllä kuulostaa jos ei kattilan pohjalta osata kaivaa perunaa..
Kouluruuan kustannuksiin osallistuu se naapurin mummokin yhtä suurella panoksella kuin sinäkin ja sitä varmaan harmittaa vielä enemmän?
Paikkakunnasta riippuen kouluaterian hinta on noin eurosta jopa 1,50 asti, harvoin enempää. Sillä ei kummia tehdä. Tuon verran se ateria maksaa syö lapsesi sen tai ei. Moni ei esim ilmoita koulusta poissaoloja vaikka olisi kyse pitkästäkin ajasta jolloin uoka menee hukkaan ja lisää turhaa kuluja tyhjästä.
Asiassa on siis puolensa ja aina ei kannata uskoa lapsia ihan automaattisesti...- on mahdollista
tilata perunat myös kuoriperunoina, mutta suuri osa lapsista ei osaa edes kuoria omia perunoitaan tai eivät ole koskaan kotona sitä joutuneet tekemään.
Meillä jäi tuhottomasti perunoita yli, kun lapsille ne eivät kelvanneet.
Kyllä se on tämä nyky-yhteiskunnan syy, miksi ruokakaan ei kelpaa kakaroille. - ovat töissä
on mahdollista kirjoitti:
tilata perunat myös kuoriperunoina, mutta suuri osa lapsista ei osaa edes kuoria omia perunoitaan tai eivät ole koskaan kotona sitä joutuneet tekemään.
Meillä jäi tuhottomasti perunoita yli, kun lapsille ne eivät kelvanneet.
Kyllä se on tämä nyky-yhteiskunnan syy, miksi ruokakaan ei kelpaa kakaroille.ei meillä koskaan kuoriperunoita ole päivällisellä. Ruoka pitää saada nopeammin pöytään. Meillä ei eineksiä/valmisruokia syödä lasten allergioiden takia. Niinpä on usein riisiä tai pastaa lihan / kastikkeeen kanssa, tai sitten on viikonloppuna tai edellisenä päivänä laitettua uuniruokaa. Keitetty peruna ei säily hyvänä jääkaapissa. Viikonloppuna perunoista tehdään perunamuusia.
Mutta näin mielestäni parempi kuin se, että päivällisellä syödään leipää. - äitee +4
ovat töissä kirjoitti:
ei meillä koskaan kuoriperunoita ole päivällisellä. Ruoka pitää saada nopeammin pöytään. Meillä ei eineksiä/valmisruokia syödä lasten allergioiden takia. Niinpä on usein riisiä tai pastaa lihan / kastikkeeen kanssa, tai sitten on viikonloppuna tai edellisenä päivänä laitettua uuniruokaa. Keitetty peruna ei säily hyvänä jääkaapissa. Viikonloppuna perunoista tehdään perunamuusia.
Mutta näin mielestäni parempi kuin se, että päivällisellä syödään leipää.meilläkin kumpikin on työssä ja minä vielä vuorotyössä, mutta kyllä meillä on aika akeittää ne perunat ravitsemuksellisesti parhaassa muodossa eli kuorineen. Ei ole elämä viidestä eikä kymmenestä minuutista kiinni..
Miksi peruna ei säily kuorineen? Meillä säilyy kunnes syödään ja on säilynyt aina niin kauan kuin muistan.
Jos lapsi ei osaa kuoria pottua kouluun mennessään niin vanhempien kannattaa todella katsoa peiliin!
Täällä oli muuten kokeiluna kuoripotut ja silloin menekki kasvoi selvästi. Lapset harmitteli kyllä kun se loppui ja taas tuli pahat potut tilalle..
- lapset
aamulla syöneet kunnon aamupalan ?
Omillakin välillä huutava nälkä koulusta tultua, mutta asiaanhan voi olla muukin syy kuin se että ei olla koulussa syöty ruokaa .
Koululaiset saattavat yksinkertaisesti päivän aikana kuluttaa niin paljon että on sitten nälkä .Liikuntatuntien lisäksi varsinkin ala-aste-ikäiset riehuvat usein kaikki välitunnit .
Omat välillä syövät aamulla huonosti ja sitten tietty myöhemin päivän aikaan tankkaavat senkin edestä . - aina nälkä
Olen kysellyt että syökö hän kunnolla koulussa. Omien sanojensa mukaan syö ja ruokakin kuulemma on ihan hyvää. Lisäksi tytöllä on välipala mukana koulussa ja silti on ihan kamala nälkä. AINA.
Mitä pitäisitte, jos lasten ruokailu maksaisi euron/päivä ja se summa menisi suoraan ruokaan? Parantuisiko ruoan laatu ja maku ja tulisiko vähemmän valitusta? Ihan mielenkiinnosta kyselen. - on tuolla jossakin
Ruoka on ihan hyvää, vaikkakin halvalla tehtyä. Osa oppilaista ei vain syö, maistavat vähän ja siinä se..... koulun jälkeen kun on vanhempien lupa mennä mäkkärille syömään välipalaksi purilainen tai pari.
Jotenkin paradoksaalista on, että vangit syövät monin verroin parempaa ruokaa kuin koululaiset. Tämän pitäisi olla toisinpäin. - kolmen äiti
Lapseni ovat enimmäkseen olleet tyytyväisiä kouluruokailuun.Meillä vanhimman mielestä ala-asteella ruoka oli parempaa kuin yläasteella,mutta tyytyväinen silti on ja ruuan syö.
Meidän kaupungissa ei kouluruokamäärärahat paljoa ole,silti kelvollista ruokaa saadaan.Välipalat joskus vois olla tukevammat,olenkin välillä laittanut kotoa välipalaa mukaan pidempinä koulupäivinä etenkin jos silloin liikuntaa.Vanhin lapsistani valitti yläasteella ettei ehdi syömään,siis ruokailuaikaa ei riittävästi kun jonottamisessa menee aikaa.Mielestäni juuri energiaa tarvitsevilla murrosikäisillä pitäisi olla aikaa ruokailuun.Annoin palautetta siitä yhdessä kyselyssä,mitään ei ole tapahtunut.
Sitten itse ruokailusta.Olen useampaan kertaan ollut kouluavustajana ja nähnyt miten jotkut oppilaat eivät oikeastaan syö kouluruokaa lainkaan.Pikku tilkka otetaan "sitä paskaruokaa" lautaselle,vähän sotketaan jotta muka hämätään opea,avustajaa ja siinä se.Jos vielä aamupala jäänyt kotona syömättä,niin eipä ihme jos kotiin tullessa on "suden nälkä".
Kehotan vanhempia huolehtimaan että lapset syövät kunnollisen aamupalan!Se vaikuttaa oppimiseen, keskittymiseen, moneen asiaan.Niin kiire ei voi aamulla olla ettei ehdi syödä!Menee illalla tarpeeksi ajoissa nukkumaan jotta ehtii aamulla ajoissa herätä ja syödä rauhassa aamiaisen.Ei se ole kuin tahdon ja järjestelyn asia.
Mitä mainitsit ettei koulun oma henk.kunta syö koulussa ei pidä täysin paikkansa.Oletkohan koskaan käynyt syömässä koulussa?Meidän koulussa suurin osa henk.kuntaa syö siis myös opet.Jotkut eivät syö verotussyistä.Ja opet syövät yhdessä oppilaiden kanssa,eivät todellakaan ole ekana ottamassa parhaita paloja!Asenteesi vaikuttaa melko kouluvastaiselta.Tartutatkohan sen huomaamattasi lapsiisi?
Väitteesi perustuvat täysin omiin mielikuviisi,olettamuksiin.Käy siellä koululla vierailulla,mene seuraamaan ruokailua useamman kerran.Oletko varma että lapsesi kertovat sinulle totta eli syövänsä koulussa kunnolla?
Omat lapseni syövät reilusti,silti 6 koulutunnin jälkeen aina tulevat nälkäisenä kotiin.Kyllähän kasvava lapsi ravintoa tarvitsee!
Isommilla yläasteikäisillä on meidän koulussa tapana lähteä ruokatunnilla kaupungille roskaruokaa,karkkia yms. syömään.Voi kuvitella millainen nälkä näillä on,ja jos eivät aamullakaan ole mitään syöneet..Monien yläasteikäisten ruokailu on ravinto-opillisesti todella köyhää.
Jos olet sitä mieltä ettet saa verorahoillesi vastinetta kouluruokailussa,ota yhteyttä siitä vastaaviin tahoihin. - keittäjä tekee
kuulemma parempaa, kuin äiti kotona.
ainoastaan puuropäivinä ei tuu maha täyteen.
en valittaisi.- kannata
valittaa, olet ihan oikeassa.
Suomi on niitä harvoja maita maailmassa, jossa ylipäätään tarjotaan ilmainen koululounas ja vieläpä ravitsemuksellisesti oikein rakennettu!
- äiti kans
koulu ruoasta.Olisihan se ihme jos kaikki tykkäisivät kaikista ruokalajeista.Täällä on varmasti niitäkin äitejä jotka ovat käyneet koulua siihen aikaan kun koulussa tarjottiin vaan puuroa, sitten kun tuli peruna ruokaa niin kaikki syötiin lusikalla.Minä muistan ainakin kuinka opettaja laittoi lautaselle puuroannoksen ja kaikki oli syötävä ennen ei poistuttu ruokalasta tai luokasta.Kyllä itkua väännettiin monet kerrat.Minkähänlaista sen ruuan pitäisi olla että oppilaat sitä söisi, mielestäni kouluruoka on aikas monipuolista ottaen huomioon kuinka pienellä rahalla se tehdään.Jos nykyään opettaja pakottaisi lapsen syömään laittamansa annoksen niin mitähän siitä seuraisi, luulisin että vanhemmat ottaisivat heti yhteyttä kouluun.Opetetaan lapset jo kotona syömään monipuolisesti niin ei tarvitse valittaa kouluruuasta.Jos koulussa loppuu ruoka kesken niin voihan sinne ilmoittaa että lapsi on jäänyt nälkäiseksi, niin ei pitäisi käydä.Ap kirjoittaja on kirjoituksensa perusteella syönyt useinkin koulussa kun tietää noin tarkkaan eri ruokien koostumuksen.Kuinkahan paljon kouluissa menee ruokaa hukkaan ja nimenomaan hukkaan, nykyäänhän sikalatkaan eivät saa hakea ruokajätteitä eläimille.
- ruokaansa.
Enpä ole käynyt lasten kouluruokaa syömässä, eli en osaa puhua sen laadusta yhtään mitään. Oletan sen olevan ihan hyvää.
Mutta varsinkin tytöillä tuntuu nykyisin olevan kovasti tarkkaa tuo syöminen ja lista niistä ruuista joita ei suostuta syömään, on pitkä.
Muistan omistakin opiskeluajoista kaverita, joiden mielestä kolun ruuoka oli muka niin huonoa ettei sitä voinut syydä. Näiden gurmee tyyppien mielestä hampurilaiset ja lihapiirakat oli hyvää ruokaa. Lasta tuskin kannattaa hirveästi uskoa, eikä keskuskeittiön emäntää. Yksikään keittiötyöntekijä ei tunnusta että ne suoltaa ulos vaarallista ruokaa.
Sensijaan kannattaisi selvittää jos opettajakunta syö samaa ruokaa kun oppilaat. Jos näin on, hyvä niin, mutta jos ei, niin johtuisiko se mahdollisesti siitä että nekään ei luota siihen ruuan laatuun? Tässä vaiheessa pitäisi jo vanhemmilla hälytyskellot piristä.
Itseni kanssa noudatan periaatetta että yksi vikatikki riittää minkä tahansa ravintolan kanssa. Jos tulee joku pienikin pahoinvointi ravintolaillan jälkeen, niin tietää ettei siihen paikkaan enää ole asiaa. Koskee myös henkilöstöravintoloita. Työpaikka vaihtuu jos yritetään tarjota viisi vuotta vanhaa lihaa tai Saksasta tilattua, halvinta mahdollista muonaa.
Se ei ole mikään salaisuus että kouluruoka tehdään halvimmalla mahdollisella tavalla. Sitä filosofiaa noudattaen ei yksinkertaisesti voi tulla hyvää. Kelpaako se itselle tai omalle jälkikasvulle, se on jokaisen ratkaistavissa.- hyvällä
ruokahalulla ja joka ikinen päivä, ainakin Helsingissä.
Ruoassa ei ole mitään vikaa, salaatteja esim meidän koulussa aina kolmea laatua... - kaikkialla
hyvällä kirjoitti:
ruokahalulla ja joka ikinen päivä, ainakin Helsingissä.
Ruoassa ei ole mitään vikaa, salaatteja esim meidän koulussa aina kolmea laatua...Kuten jo moneen kertaan on todettu, kouluruoan taso vaihtelee kovasti eri kunnissa. Meillä ruokaan käytetään paljon vähemmän rahaa kuin esim. Helsingissä, ja tottahan se näkyy. Kerran viikossa puuroa tai velliä, "salaatti" on useimmiten pelkkää porkkanaa, tuoretta leipää ehkä kerran kuussa... Silti me opettajat (melkein kaikki) kouluruoan syömme ja siitä maksamme. Muualle ei ehdi syömään. Eväitä otan mukaan puuro- tai pinaattikeittopäivinä, mutta aina ei ruokalista pidä paikkaansa.
- pyhempi
"Yksikään keittiötyöntekijä ei tunnusta että ne suoltaa ulos vaarallista ruokaa."
Mitä ihmettä taroitat tuolla lausahduksella? Millä tavalla ruoka on vaarallista? Taidat olla joku ihmediettiuskovainen?
"Jos tulee joku pienikin pahoinvointi ravintolaillan jälkeen, niin tietää ettei siihen paikkaan enää ole asiaa."
Ihmiset tekee liian yksioikoisia jothopäätöksiä. Jätä viini vähemmälle, niin ei tule pahaa oloa ;)
Itse olen saanut kerran ruokamyrkytyksen ja voin kertoa että siinä tilanteessa ei jää epäilystä että onkohan minulla paha olo.
Ei tuo ruoka-annoksen halpuus tarkoita sitä että ruoka olisi huonoa, se on vain halpaa. Vaikka liha ei olekkaan sisäfilettä, niin kyllä se silti on täysin turvallista ja terveellistä. - kun matoja löytyy
pyhempi kirjoitti:
"Yksikään keittiötyöntekijä ei tunnusta että ne suoltaa ulos vaarallista ruokaa."
Mitä ihmettä taroitat tuolla lausahduksella? Millä tavalla ruoka on vaarallista? Taidat olla joku ihmediettiuskovainen?
"Jos tulee joku pienikin pahoinvointi ravintolaillan jälkeen, niin tietää ettei siihen paikkaan enää ole asiaa."
Ihmiset tekee liian yksioikoisia jothopäätöksiä. Jätä viini vähemmälle, niin ei tule pahaa oloa ;)
Itse olen saanut kerran ruokamyrkytyksen ja voin kertoa että siinä tilanteessa ei jää epäilystä että onkohan minulla paha olo.
Ei tuo ruoka-annoksen halpuus tarkoita sitä että ruoka olisi huonoa, se on vain halpaa. Vaikka liha ei olekkaan sisäfilettä, niin kyllä se silti on täysin turvallista ja terveellistä.lasten aterioista? Itse olen sen matosalaatin jälkeen sanonut lapsille, että salaatteja ei enää syödä, ja ruoka tarkastetaan ennen syöntiä. Jos epäilyttävältä näyttää, sitä ei kannata syödä. Oma terveys on tärkeetä.
- unohdetulla
kun matoja löytyy kirjoitti:
lasten aterioista? Itse olen sen matosalaatin jälkeen sanonut lapsille, että salaatteja ei enää syödä, ja ruoka tarkastetaan ennen syöntiä. Jos epäilyttävältä näyttää, sitä ei kannata syödä. Oma terveys on tärkeetä.
sivukoululla näin on tapahtunut.
Nyt taisi suustasi päästä aiha h-vetin suuri sammakko!
Itse olen löytänyt toukan kerran sämpylän välistä shellin simpukassa... boikotoikaa ihmeessä simpukoita, niissä tarjoillaan hengenvaarallista ruokaa! - fdsf
unohdetulla kirjoitti:
sivukoululla näin on tapahtunut.
Nyt taisi suustasi päästä aiha h-vetin suuri sammakko!
Itse olen löytänyt toukan kerran sämpylän välistä shellin simpukassa... boikotoikaa ihmeessä simpukoita, niissä tarjoillaan hengenvaarallista ruokaa!Meidän poikien koululla kouluruokaan käytetään vain 0,60€/oppilas/päivä..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874018Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242881No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452302- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124746- 11740