eikö yli

ajat muuttuu

50v täyttäneet jo eronneet miehet enää halua vakiintua naisen kanssa.
Luin tuossa yhden jutun että näin on nykyisin eli onko ajat muuttunu ja miehet ei enää turvaudukkaan hädissään naiseen kun naiseen eron jälkeen vaan osaavat elää yksin.

85

3416

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jo vain

      ..en tosiaan pikkurahan puutteesta ota naista häiritsemään OMAA loppuelämää.

      En silti juo tai juhli, vaan elän aika "normaalia" elämää, siis jos vertaan avioliittooni.

    • frage

      en toista muijaa murheikseni hommaa,pysyn sinkkuna ja silloin tällöin käyn tyydyttämässä itseni,mitään mummotautia sairastavaa naista en huoli

      • sitten ollut huono tuuri

        naisten suhteen, kun noin katkeria olette. Emme me kaikki ole nipottajia ja mummutautisia. Vaan ihan tavallisia, normaaleja elämänarvoja kunnioittavia naisia. Olen joskus kylläkin kulkenut naisporukassa ja huomannut, että miesten kanssa tulen joskus paremmin juttuun kuin naisten. Ehkä sitten olen poikkeus...? Kukin päätelköön itse ja tehköön myös valintansa itse.

    • Ilmankin

      Räpätätiä ja sohvanvaltaajaa en enää huoli.

      • Kaupunkilainen

        Olettekos ajatelleet, mistä ne räpätädit tulevat, kun nuorina vaimoina ovat miestensä mielestä vaikka kuinka ihania? Nyt en puhu ulkonäöstä, koska sehän muuttuu kaikilla vääjäämättä iän karttuessa, vaan henkisistä ominaisuuksista.

        Olen sitä mieltä, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Jos puolisot eivät arvosta toisiaan (tai eivät osoita sitä), vaan ovat jatkuvasti kritisoimassa kaikkea, mitä toinen tekee, ei ole ihme, jos molemmista tulee käniseviä valittajia. Jos kohtelet puolisoa nätisti, oletettavaa on, että hänkään ei kehtaa olla sinulle ilkeä.

      • Jo vain
        Kaupunkilainen kirjoitti:

        ..kehtaavat, mut kyllä tuossa sinun jutussa on perää.
        Et kierre syntyy, kuten sodissakin, ja sitä viedään eteenpäin orjallisesti, jopa siihen lopulliseen välien rikkoukumiseen asti, ja niistä kahdesta nuoresta rakastuneesta tulee kovimmat viholliset, minkä tämä tellus päällään pitää.

      • Jo vain kirjoitti:

        Jos tulee vaikkapa ns. "makuasioista" erimielisyyttä, niin siitä yrittää selvitä vaikkapa perustelulla.

        "-Minulla on meistä kahdesta huomattavasti parempi maku, ja senhän näkee jo meidän puolison valinnasta?
        Siksi voit 'tämän(kin) kerran' luottaa hyvään makuuni".

        Pieni huumori eripuran alkuvaiheessa usein estää asemiin kaivautumisen ja ehkäisee aiheen muuttumisen "periaatteelliselle tasolle", josta onkin hankalampi löytää yhteinen sävel ilman toisen ylikävelyä tai niin, että syntyy ns.ratkaisematon.

        Yleensä erimielisyyksien ja arvostelujen kohdatessa, pitäisi muistaa antaa toisen perustella kantansa ja myös vastapuolelle sama mahdollisuus, vielä pitäisi ilman 'välispiikkejä' malttaa kuunnella mitä kukin tarkoitti.

        Jos on laiska ja kokenut 'äijä' kuten minä, niin elämästä selviää helpommalla, kun ei joka asiasta ota pulttia, pitää pikku asiat pikkuasioina ja elää myös toisen tunteita kuunnellen.

        Hyvällä ihmissuhteella on lähes 'taivaallinen' voima, jonka kanssa ei arjen kuopat ja vastamäet ole ylitsepääsemättömiä.

        jk.Vielä; suhteen hoitaminen toimii samalla tavoin, kuin se eripura, joka kehittyy pahimillaan vihaksi.
        Yksi hyvä asia johtaa toiseen ja ainakin avaa uuden mahdollisuuden etsiä ja löytää toisia vastaavia.
        Meistä kaikista löytyy hyvyyttä, niinkuin on myös pahuutta, joten ei kai ole epäselvää, kumpaako kannattaa tavoitella?

      • välillä mietin
        emw34 kirjoitti:

        on ihan jees mutta mistä löytyy uskollinen mies vaiko onko jo sukupuuttoon kuolleet.

      • Osallistuva
        välillä mietin kirjoitti:

        on ihan jees mutta mistä löytyy uskollinen mies vaiko onko jo sukupuuttoon kuolleet.

        Että uskollinen nainen,siinäpä vasta pulma.

      • Puristaa jossakin
        Osallistuva kirjoitti:

        Että uskollinen nainen,siinäpä vasta pulma.

        Allakka levällään harva se ilta.

      • Jo vain
        emw34 kirjoitti:

        Jos tulee vaikkapa ns. "makuasioista" erimielisyyttä, niin siitä yrittää selvitä vaikkapa perustelulla.

        "-Minulla on meistä kahdesta huomattavasti parempi maku, ja senhän näkee jo meidän puolison valinnasta?
        Siksi voit 'tämän(kin) kerran' luottaa hyvään makuuni".

        Pieni huumori eripuran alkuvaiheessa usein estää asemiin kaivautumisen ja ehkäisee aiheen muuttumisen "periaatteelliselle tasolle", josta onkin hankalampi löytää yhteinen sävel ilman toisen ylikävelyä tai niin, että syntyy ns.ratkaisematon.

        Yleensä erimielisyyksien ja arvostelujen kohdatessa, pitäisi muistaa antaa toisen perustella kantansa ja myös vastapuolelle sama mahdollisuus, vielä pitäisi ilman 'välispiikkejä' malttaa kuunnella mitä kukin tarkoitti.

        Jos on laiska ja kokenut 'äijä' kuten minä, niin elämästä selviää helpommalla, kun ei joka asiasta ota pulttia, pitää pikku asiat pikkuasioina ja elää myös toisen tunteita kuunnellen.

        Hyvällä ihmissuhteella on lähes 'taivaallinen' voima, jonka kanssa ei arjen kuopat ja vastamäet ole ylitsepääsemättömiä.

        jk.Vielä; suhteen hoitaminen toimii samalla tavoin, kuin se eripura, joka kehittyy pahimillaan vihaksi.
        Yksi hyvä asia johtaa toiseen ja ainakin avaa uuden mahdollisuuden etsiä ja löytää toisia vastaavia.
        Meistä kaikista löytyy hyvyyttä, niinkuin on myös pahuutta, joten ei kai ole epäselvää, kumpaako kannattaa tavoitella?

        ..ei siinä auta diploomit tai joustava pinna kun on päättänyt lähteä,..raja se tulee syödessäkin,..kuten kaikessa.

      • Jo vain kirjoitti:

        ..ei siinä auta diploomit tai joustava pinna kun on päättänyt lähteä,..raja se tulee syödessäkin,..kuten kaikessa.

        Ei diplomatia ole kaikkivoipainen, ja senkin teho puree parhaiten silloin, kun asiat eivät ole aivan solmussa.

    • viisastuneena

      Vahingosta on syytä viisastua, elämä on ainut-
      kertainen juttu. Miksi siis pilata koko juttu
      muijan kans?

      • Pirre*

        kanssa, - kuulostaa kuin muijja oisi se ainut piru merrassanu :/

      • Akaton mies
        Pirre* kirjoitti:

        No en ny mee sanomahan notta se akka ainu piru miehen elämäs oliis, mutta soon totuuren nimiis mainittava notta, akoollahan se Jumala maaliman pilaas. Muutoonhan täs oltaasihin paratiisis, palamun alla makooltas ja kaikki muukki hyvät, mutta ku "Eeva antoo ja minä söin"

      • Pirre*
        Akaton mies kirjoitti:

        naurattaa, - toivottavasti tipuit tuoliltasi..

        Mikä ilo se siellä palamun alla ukkoporukassa oisi..höpöjä puhut...

        *paratiisissa ja pahhh..sanon mie..*

        * :) *

        Ei sunkahan siellä ukkoon kanssa oltaskaan. Vaikka sun kanssa makooltas palmun alla, vaahteranlehti vain tuos jalakavälin päällä peittoona notta ei muut näkiis. Joo kyllä nauratti imelästi, ihan alakoo jo mahahan koskemahan. Eikö oo paree kattoa nauravaa ilimettä? Oon mä täs viimevuosina omanosani itkenytkin. Sinussa Pirre kulta on niin palijon samaa mitä mun vaimovainaas aikoonansa oli. On niin mukavaa lukia sun tarinoota, sä oot tärkiäs viraas.

        sinulla on ollut varmaan sivistynyt ja hyvä vaimo, minnuu ei kannata lukkee siihen kasttiin, mie olen vain tämmöinen, paremminkin kansan nainen, höperehtijä..mikä lienen, en ymmärrä itekkään aina..

        Niin.. lähettään vain sinne biitsille ..:))

      • työ sit
        Akaton mies kirjoitti:

        No en ny mee sanomahan notta se akka ainu piru miehen elämäs oliis, mutta soon totuuren nimiis mainittava notta, akoollahan se Jumala maaliman pilaas. Muutoonhan täs oltaasihin paratiisis, palamun alla makooltas ja kaikki muukki hyvät, mutta ku "Eeva antoo ja minä söin"

        lissääntyisitte, jo meitä naisii ei ois?
        Kaiken pahan alku ja juuri on mies. (siis sellanen ihmine jol on joku riippuva kapistus jalkoje välis, niit ei aina miehiks voi kuttua).

    • että semmosta

      tuttuni oli 40v aviossa ja olis vieläkin jos ei olis leskeksi jääny,hän sanoi:jos haluat olla yksin,mene naimisiin.

      • pian..

        nuo samat lukemat, ja helvetti että olen yksinäinen.

      • paikkansa

        40v rapsahti täyteen, tässä sitä ollaan kaksisten yksin.

      • tammikuun likka
        paikkansa kirjoitti:

        40v rapsahti täyteen, tässä sitä ollaan kaksisten yksin.

        kummasta se johtuu, että niin monet ovat yksinäisä avioliitossa? Mitä ihmettä meiltä puuttuu? Lämpö, juuri lämpöhän sieltä puuttuu ja sen mukana tuoma tyytyväisyys. Ehkä. Enpä tiedä itsekkään, miksi olin yksinäinen....Ja miksi kumppani löysi toisen....

      • riit'
        paikkansa kirjoitti:

        40v rapsahti täyteen, tässä sitä ollaan kaksisten yksin.

        kolome vuot yksinäisyyttä ja sitte mie annoin kengästä. Nyt ei oo ennee ollenkaa nii yksinäist. :)

    • varmaan ukosta..Kyllä niitäkin piisaa,jotka eivät osaa päivääkään olla yksin...

      Oon jostain lukenu,että ne miehet,jotka muuttaa äitin ja isän luota suoraan morsmaikun luo,niin nämä kakslahkeiset ovat ikuisesti siinä hamosen helmassa kii...:)

    • tinnun

      olla niin, ettei nainen huoli enään itselleen miestä vaivoikseen, minä ainakin nautin omasta päätäntävallasta, ei tulisi mieleenkään alkaa elää, jonkun miehen mielivallan alaisena..
      Sinkkuna on hyvä olla, ja tämä pätee niin miehiin, kuin naisiinkiin..
      Kysymys voisi olla, "minkätakia päälle 50v. ei hae enään turvaa parisuhteesta??"
      Mikäs hätä miehillä on, aikuisia omilla aivoilla ajattelevia uroksia, kunhan vain pääsevät toteuttaan itseään, naisvallan alta..
      Itsenäiset sinkut, mahtavaa...

      • Akaton mies

        No ei se ny aina se pärijääminen ainakaan ittelläni niin kovin varmaa oo. Menööhän se ny täs ku ei toisinkaan oo, sellaasta usiasti ontuvaa ja puoletontahan se on, yksinääsellä. Useen ukoosta tuloo sellaasia "rössiköötä" niinkuun sanotahan "riihitonttuja" jos pitkään ovat yksin. En mä ainakaan näitä yksinääsen päiviä ny niin hirviän hyvinä pirä, tällaastahan tämä on tyhyjän orotusta. Oon vain niin palijon menos maalimalla notta mitä mä akallakaan tekisin, turhantakia täällä vaaan ikävystyys yksinäänsä, orottamisehen. Tiiä huoliskokaan kukaan ristiksensä iänkaikkiista matkamiestä. Naiset haluaa varmahan sellaasen "koto könsälehen" joka orottaa vasara kouras notta jos vaimoo haluaa vaihtaa taulunpaikkaa seinällä, niin on se ukko siinä vierees kipparoomas siinä hommas. Onhan se kyllä myönnettävä jotta se menemisen vapaus viehättää, eikä oo tilivelevollinen kenellekään, eikä kukaan kitaja perähän. Soon vain niinkin notta kun ikää kertyy se oma koto tuntuu aina vaan tärkiämmältä. Yksin täs on tietysti elettävä ja touhuttava ihan sinne viimeesehen terminaalihin asti, näyttää jo sellaaselta, no menööhän se näinkin.

      • ei tarvitse toista kertaa

        Osa ihmisistä uskoo kerrasta! Toista kertaa ei ole eikä tule.
        Minä pidän tuota suoraselkäisyytenä.

      • Ukollinen akka

        Meitä naisia ihan saamattomina pidät, kyllä se vasara kädessä pysyy naisellakin. Me aina joskus kun mies on tuolla iltavuorossa töissä, laitetaan koko huusholli lasten kanssa uuteen järjestykseen. Se olen nimittäin minä, joka määrään missä se kaappi milloinkin seisoo.

      • Pirre*
        Ukollinen akka kirjoitti:

        ihan noin julukisesti uskalsit paljastaa tuon joka kodin "alaisuuden" - vaietun :)

      • Ukollinen akka
        Pirre* kirjoitti:

        ihan noin julukisesti uskalsit paljastaa tuon joka kodin "alaisuuden" - vaietun :)

        Silti tuon puolison kanssa tasa-arvoisia ollaan, hänhän se viime kädessä päättää, ostetaanko se kaappi. ;)

      • Ukollinen akka kirjoitti:

        minä päätän ostetaanko kaappi ja mihin se laitetaan....Ukko saa koota sen...;)

      • Ukollinen akka
        mii-su kirjoitti:

        Nuo lapset, kun asuvat vielä tässä kotona, yleensä kokoavat, ne kaapit. Me on tuon tyttären kanssa maalattukin kaikki seinät, täällä sisällä.
        Mitenkäs teillä on noiden verhojen laita, meillä ei tuo isäntä niihin puutu, kun vaan on suorat sivuverhot.

        ei ukko verhoista piittaa...Huomaiskohan tuo,vaikkei olis ollenkaan..:DD

      • Pirre*
        Ukollinen akka kirjoitti:

        Nuo lapset, kun asuvat vielä tässä kotona, yleensä kokoavat, ne kaapit. Me on tuon tyttären kanssa maalattukin kaikki seinät, täällä sisällä.
        Mitenkäs teillä on noiden verhojen laita, meillä ei tuo isäntä niihin puutu, kun vaan on suorat sivuverhot.

        varmaan huomannu koskaan koko verhoja...:/

      • Ukollinen akka
        Pirre* kirjoitti:

        varmaan huomannu koskaan koko verhoja...:/

        Kun tytär oli laittanut, vähän erikoisemmat viritykset ikkunaan, niin heti kysyi, että eikö niitä voi ihan tavallisesti laittaa. Meillä on tuossa aika iso tie, talon vieressä, niin ei kehtaa ihan ilman verhoja olla.

      • Pirre*
        Ukollinen akka kirjoitti:

        Kun tytär oli laittanut, vähän erikoisemmat viritykset ikkunaan, niin heti kysyi, että eikö niitä voi ihan tavallisesti laittaa. Meillä on tuossa aika iso tie, talon vieressä, niin ei kehtaa ihan ilman verhoja olla.

        , mutta en tiedä mitä minä vetäisin ikkunaan ennenkuin niihin regoitaisiin....tissiliivitkö pitännöön :)

      • Pirre* kirjoitti:

        että niillä peittyis lasit? ;))

      • Pirre*
        mii-su kirjoitti:

        että niillä peittyis lasit? ;))

        ihan...:)

      • mii-su kirjoitti:

        että niillä peittyis lasit? ;))

        kuitenkin?

      • Pirre*
        emw34 kirjoitti:

        kuitenkin?

        tykkäisit..:) oisihan ne melkoiset hmm..katseenvangitsijat..- ei kyllä ilkeisi naapureitaan kuhtua kylään..:))

      • Pirre* kirjoitti:

        tykkäisit..:) oisihan ne melkoiset hmm..katseenvangitsijat..- ei kyllä ilkeisi naapureitaan kuhtua kylään..:))

        naapureista, kysäiset vain että mitäköhän alakapaksi laittais.
        Niin, korjaisit, tietysti vain väristä et tiedä: valkoinen, pinkki vai yönmusta?

      • Ukollinen akka
        Pirre* kirjoitti:

        tykkäisit..:) oisihan ne melkoiset hmm..katseenvangitsijat..- ei kyllä ilkeisi naapureitaan kuhtua kylään..:))

        Onkos sulla pienet ikkunat, vai isot rinnat, entäs jos laittasut ne ukkos bokserit, ne missä on niitä punaisia sydämiä, vai oliko niissä Aku Ankan kuvia?

      • Pirre*
        emw34 kirjoitti:

        naapureista, kysäiset vain että mitäköhän alakapaksi laittais.
        Niin, korjaisit, tietysti vain väristä et tiedä: valkoinen, pinkki vai yönmusta?

        huumoria ymmärtävät naapurit, että nauruksi menisi, leikissä oisivat heti mukana...:)

        Meillä on hyvät naapurit...en tiä noista ihan uusimmista - venäläiset olivat ostaneet tuosta n. 100 metrin päästä talon :(

      • Pirre*
        Ukollinen akka kirjoitti:

        Onkos sulla pienet ikkunat, vai isot rinnat, entäs jos laittasut ne ukkos bokserit, ne missä on niitä punaisia sydämiä, vai oliko niissä Aku Ankan kuvia?

        niin ne ukon bokserit..ei taijja niin risoja iletä..:))

      • vailet
        Akaton mies kirjoitti:

        No ei se ny aina se pärijääminen ainakaan ittelläni niin kovin varmaa oo. Menööhän se ny täs ku ei toisinkaan oo, sellaasta usiasti ontuvaa ja puoletontahan se on, yksinääsellä. Useen ukoosta tuloo sellaasia "rössiköötä" niinkuun sanotahan "riihitonttuja" jos pitkään ovat yksin. En mä ainakaan näitä yksinääsen päiviä ny niin hirviän hyvinä pirä, tällaastahan tämä on tyhyjän orotusta. Oon vain niin palijon menos maalimalla notta mitä mä akallakaan tekisin, turhantakia täällä vaaan ikävystyys yksinäänsä, orottamisehen. Tiiä huoliskokaan kukaan ristiksensä iänkaikkiista matkamiestä. Naiset haluaa varmahan sellaasen "koto könsälehen" joka orottaa vasara kouras notta jos vaimoo haluaa vaihtaa taulunpaikkaa seinällä, niin on se ukko siinä vierees kipparoomas siinä hommas. Onhan se kyllä myönnettävä jotta se menemisen vapaus viehättää, eikä oo tilivelevollinen kenellekään, eikä kukaan kitaja perähän. Soon vain niinkin notta kun ikää kertyy se oma koto tuntuu aina vaan tärkiämmältä. Yksin täs on tietysti elettävä ja touhuttava ihan sinne viimeesehen terminaalihin asti, näyttää jo sellaaselta, no menööhän se näinkin.

        Kyllä Sinä akaton mies taidat ihan omasta halusta nykyisin akaton olla. Lähtökohta oli tietenkin toinen ja olisi se ollut oikein, että olisit sen vaimon saanut vierelläs pitää. Pari kertaa on tässä sulle tuota kahden keskisen kirjoittelun mahdollisuutta tarjottu, mutta taitaa sekin olla liian rajoittavaa ;-) . No niin tai näin niin okein hyvää itsenäisyyspäivää Sinulle.

      • Ukollinen akka
        Pirre* kirjoitti:

        niin ne ukon bokserit..ei taijja niin risoja iletä..:))

        Se on sitten sinun ostettava uuvet, pitäsköhän minunkin, kun ei tuolla ukolla oo minkäänlaisia...

      • Pirre*
        Ukollinen akka kirjoitti:

        Se on sitten sinun ostettava uuvet, pitäsköhän minunkin, kun ei tuolla ukolla oo minkäänlaisia...

        housuta jo siellä..:))

        Juuh..onneksi on joulu lähellä, ja nyt lahja ideakin selvillä..:)

      • Ukollinen akka
        Pirre* kirjoitti:

        housuta jo siellä..:))

        Juuh..onneksi on joulu lähellä, ja nyt lahja ideakin selvillä..:)

        Vielä. Ite olin kyllä äsken, kävin tuolla kuumassa paikassa.

      • Akaton mies
        vailet kirjoitti:

        Kyllä Sinä akaton mies taidat ihan omasta halusta nykyisin akaton olla. Lähtökohta oli tietenkin toinen ja olisi se ollut oikein, että olisit sen vaimon saanut vierelläs pitää. Pari kertaa on tässä sulle tuota kahden keskisen kirjoittelun mahdollisuutta tarjottu, mutta taitaa sekin olla liian rajoittavaa ;-) . No niin tai näin niin okein hyvää itsenäisyyspäivää Sinulle.

        Joo, tottakai mä oon kaikkien näiren vuosien jäläkehen omasta taharoostani "akaton" Tai onko se niin tahtoakaan, voi olla sellaasta saamattomuuttakin joukoos. Sitä jotenkin on miten sen ny sanoos "takalukoos" näis nais asioos. Oot Sä kultaanen ja hyvä tyttö ja tykkäänkin Sinusta. Voi kun osaasin oikeen selittää. Jotenkin ujostuttaa ja tuntuu notta Sä oot liikakin hyvä. Anna mulle vielä vähän aikaa niin...... Hyvää itsenääsyyspäivää Sinulle Vailet

      • emw34 kirjoitti:

        naapureista, kysäiset vain että mitäköhän alakapaksi laittais.
        Niin, korjaisit, tietysti vain väristä et tiedä: valkoinen, pinkki vai yönmusta?

        alakapaksi pitäis laittaa sit ne verttyneet alushousut,nii tulis vähän samaa väriä..:DD

      • Pirre* kirjoitti:

        ihan...:)

        sitten...;)

      • vailet
        Akaton mies kirjoitti:

        Joo, tottakai mä oon kaikkien näiren vuosien jäläkehen omasta taharoostani "akaton" Tai onko se niin tahtoakaan, voi olla sellaasta saamattomuuttakin joukoos. Sitä jotenkin on miten sen ny sanoos "takalukoos" näis nais asioos. Oot Sä kultaanen ja hyvä tyttö ja tykkäänkin Sinusta. Voi kun osaasin oikeen selittää. Jotenkin ujostuttaa ja tuntuu notta Sä oot liikakin hyvä. Anna mulle vielä vähän aikaa niin...... Hyvää itsenääsyyspäivää Sinulle Vailet

        Tottakai sillä ainoa mitä meillä oikeesti on toiselle antaa on aika :-). On hyvä toimia siten kuin ihan sisimmässä tuntuu eli kuuntelee mitä sielu haluaa. Oikein hyvää itsenäisyyspäivää Sinulle Akaton ja kirjoitellaan tässä keskustelupalstalla ja ajatellaan lämpöisesti toisistamme.

      • oikiaa
        mii-su kirjoitti:

        minä päätän ostetaanko kaappi ja mihin se laitetaan....Ukko saa koota sen...;)

        puhetta! Hyvä mii-su! :D

      • syvästi osaa
        Pirre* kirjoitti:

        huumoria ymmärtävät naapurit, että nauruksi menisi, leikissä oisivat heti mukana...:)

        Meillä on hyvät naapurit...en tiä noista ihan uusimmista - venäläiset olivat ostaneet tuosta n. 100 metrin päästä talon :(

        :((( mut hei, käyppä lainaamassa niien matamilta tissiliivit, niillähän on niitä jumalattoman isoi (nähny niie toril niit myyvän), sano että tarttet uuet verhot.. ;D

    • Jo vain

      ..eronneiden 50v miesten keskustelua?

      Akat puhuu verhoista ja kaapeista, eli akkavalta se toimii täällä.

      No ei se mitiä, mie se poika tein ittepäisyys kakun, ihan ittelleni. ;)

      • Voi hitsi,ku sait oikeen nauramaan kunnolla..:DDDD

        Oho...että oikeen kakun veivasit? No sulla ei ole sormet solmussa...:)

      • mii-su kirjoitti:

        Voi hitsi,ku sait oikeen nauramaan kunnolla..:DDDD

        äkkiä oikasen,etten nauranu tolle kakun teolle vaan jutun alulle..:¤

      • Ukollinen akka
        mii-su kirjoitti:

        Voi hitsi,ku sait oikeen nauramaan kunnolla..:DDDD

        Oho...että oikeen kakun veivasit? No sulla ei ole sormet solmussa...:)

        Puhuttu MIEHISTÄ!
        Naurattihan tuo minuakin
        :-D Kakku on vielä tekemättä!

        ..vähän oli jauhoissa.

        Kyllä näillä käsillä on tehty syötävää todella monen suuhun, ja autoja korjattu, hitsattukin on kilometri tolkulla saumaa, yn muuta rakennettu,..

      • Ukollinen akka kirjoitti:

        Puhuttu MIEHISTÄ!
        Naurattihan tuo minuakin
        :-D Kakku on vielä tekemättä!

        Ihan puhuttiin vaan miehistä...Ja niistä ei kyllä koskaan lopu jutut kesken...:D

      • Jo vain kirjoitti:

        ..vähän oli jauhoissa.

        Kyllä näillä käsillä on tehty syötävää todella monen suuhun, ja autoja korjattu, hitsattukin on kilometri tolkulla saumaa, yn muuta rakennettu,..

        hattua tuollaiselle monitoimimiehelle...:)Upeeta..

      • Ukollinen akka kirjoitti:

        Puhuttu MIEHISTÄ!
        Naurattihan tuo minuakin
        :-D Kakku on vielä tekemättä!

        Sensijaan leivottu iso määrä leipää ja viikonloppuna pipareita joulua varten.

        Nyt onkin vaimolla hyvä ja ansaittu ilta karaoken merkeissä.

        Kyllä hän sinne karaokeiltaan olisi ilman omantunnontuskia voinut lähteä muutenkin, sillä elämässä pitää olla muutakin kuin pelkkää puurtamista ja leipää.

        jk. Täytyi sitten puhua NAISESTA, ettei palstan tasa-arvovaltuutettu pääse puuttumaan feministien sortopolitiikkaan.

        Kakkuvuoan osaisin tehdä vaikka vasemmalla kädellä, mutta hiekkakakkua vaativammat leivonnaiset vaatisi jo köksäkirjan ohjeet.

      • Jo vain
        mii-su kirjoitti:

        hattua tuollaiselle monitoimimiehelle...:)Upeeta..

        ..kenen julkkiksen suu on syönyt minun tekemää ja ekana tuli mieleen Pepe Wilberg, koska siihen liittyy eräs huvittava juttu työkaverista/kun Pepe oli asiakas. Ja niitä on tosiaan monia mutta itse olen aina palvellut samalla tavoin, eli opetin myös tuotakin kaveria, että kaikki ne maksavat meille saman meidän palvelusta!

      • Ukollinen akka
        mii-su kirjoitti:

        Ihan puhuttiin vaan miehistä...Ja niistä ei kyllä koskaan lopu jutut kesken...:D

        ...mistä puute!

      • tinnun...
        Jo vain kirjoitti:

        ..kenen julkkiksen suu on syönyt minun tekemää ja ekana tuli mieleen Pepe Wilberg, koska siihen liittyy eräs huvittava juttu työkaverista/kun Pepe oli asiakas. Ja niitä on tosiaan monia mutta itse olen aina palvellut samalla tavoin, eli opetin myös tuotakin kaveria, että kaikki ne maksavat meille saman meidän palvelusta!

        ei ole, parhaat kokit on miehiä, parhaat muotisuunnittelijat on miehiä, parhaat kampaajat on miehiä, parhaat lääkärit on miehiä, parhaat sotilaat on miehiä, hirsarit, asentajat, sähkömiehet, putkimiehet, puutarhurit... listaa voisi jatkaa loputtomiin, arkipäivän elämässä naisella ei ole muuta virkaa, kunhan tottelee ja tyydyttää miehensä, jos joku välttämättä haluaa miehen itselleen, se on naisen tehtävä..
        Sinkkuna on hyvä olla, ei ole velvollisuuksia, vaan vain oikeuksia...

      • Akaton mies
        tinnun... kirjoitti:

        Kyllä niitä on palijon maalimas sellaasia sellaasia töitä, mihinä tarvitahan naisenkättä. Ja onhan se henkinenkin puoli, sellaanen ystävyys, rakkaus toisehen ihimisehen. Ottaa kätehen kiinni ja sanoa notta: oon kaivannu ja orottanu sua. Varmahan jos vielä kaverin löytääsin niin "passaasin" sen ihan kokonaansa piloolle. Kyllä mun kokin tairoot ainakin on ihan per..... kotoosin on myönnettävä. Korppupaketti tuos on ollu viimeeset kymmenenvuotta pöyrällä vierasvarana ja juhulistamas arkeakin. Sellaaset kokin tairoot ei palijon kehuja kestä.

        ..on, hyväkin ruoka josta Tiituskin pitäis...

        Tuossa esim:

        http://www.nbl.fi/~nbl716/sanna/reseptit/juhlaruokia.htm

        Tuolta lisää myös "tavallista" syötävän hyvää: http://www.reseptit.com/

        Ja jos nyt oikein perinteisen haluut, niin silakkaloorahan sellainen on, höystetty koskenlaskijalla,..

        Vaikka tälläinen koskenlaskijalla ;)

        jauhoisia perunoita (siikli, bintje, van gogh)
        sianlihaa (kastikelihaa, kylkeä)
        suolasilakkaa tai X - fileitä
        sipulia
        vehnäjauho
        vettä
        suolaa, pippurisekoitusta, koskenlaskija, voita

        1. Viipaloi perunat. Leikkaa liha, erottele siitä läski, joka tulee pintaan.

        2. Paloittele kalat pieneksi ja silppua sipulit. Lado voidellun uunivuoan pohjalle kerros perunoita ja perunoiden päälle lihakerros.

        3. Lihojen päälle suolaa ja pippurisekoitetta, Seuraavaksi kerros sipulisilppua, peruna viipaleita, silakoita ja koskenlaskijaa.(ja suolaa jos käytät fileitä), sipulia ja perunoita. Lado kerroksia vuoan muodon ja koon mukaan, vuorottele perunaa, lihaa ja kalaa (lihan ja kalan jälkeen sipulia). Päällimmäinen kerros perunoista.

        4. Vispaa veteen vehnäjauhot, kaada laatikon päälle. Lisää pintakerrokseksi lihasta irtileikatut läskit n. 0.5 * 1 cm kokoisina paloina. Ripottele läskien päälle suolaa (ja pippurisekoitusta, jos siltä tuntuu). Koristele koko komeus muutamalla voinokareella.

        5. Paista 200 C 1.5 h, vähennä lämpöä hieman viimeisen 30 min ajaksi.

        Eli silakoiden kanssa koskenlaskijaa.

        Ja kyllä maistuu niiden saariois.. "pitsoje"(tosin itse kyllä teen oikean pitsan kun mielitekee) ja hernesoppapurkinn jälkeen.

      • emw34 kirjoitti:

        Sensijaan leivottu iso määrä leipää ja viikonloppuna pipareita joulua varten.

        Nyt onkin vaimolla hyvä ja ansaittu ilta karaoken merkeissä.

        Kyllä hän sinne karaokeiltaan olisi ilman omantunnontuskia voinut lähteä muutenkin, sillä elämässä pitää olla muutakin kuin pelkkää puurtamista ja leipää.

        jk. Täytyi sitten puhua NAISESTA, ettei palstan tasa-arvovaltuutettu pääse puuttumaan feministien sortopolitiikkaan.

        Kakkuvuoan osaisin tehdä vaikka vasemmalla kädellä, mutta hiekkakakkua vaativammat leivonnaiset vaatisi jo köksäkirjan ohjeet.

        ihanasti ajateltu...Sun vaimostas varmaan tuntuu,et on prinsessa...

      • mii-su kirjoitti:

        ihanasti ajateltu...Sun vaimostas varmaan tuntuu,et on prinsessa...

        ilman toiselle asetettuja ehtoja.

        Taitaa olla meidän kahden ja oikeastaan koko perheen paras yksittäinen elämän tavaksi muodostunut itsestäänselvyys/tapa kohdata toisen tarpeet, tekemiset.
        Se aikaansaanut hyvän ja avoimen ilmapiirin, kun asoita ei tarvitse tehdä puolisalassa tai selitellä, asetellen sanojaan sopiviksi saati 'säveltää' muunneltua totuutta.

        Ilmeisesti samansuuntaiset moraaliset ja eettiset ajatusmaailmat ovat helpottaneet käytännön asioiden helppoutta elää yhteiseksi hyväksi.
        Henkilöinä olemme hyvinkin erilaisia, mutta silti, hyvin vähän on sellaisia 'ärsyttäviä' ominaisuuksia jotka aiheuttaisivat mitään toistuvia sanomisia kumpaankaan suuntaan.

        Niin ja toisen huomioiminen sanoin tai vaikkapa pieninä palveluksina, kuten tänä aamuna kun tulin keittiöön aamukahville, niin hän oli tehnyt eilen leipomistaan leivistä juuri sellaiset 'eväät', jotka hän tietää olevan minun makuuni.

        Tällaiset pienet asiat ovat niitä elämän suoloja, joilla alkava päivä saa hyvän positiivisen alun. Yleensä se kantaa koko päivän. Silloin ei kuopat ja pienet 'sanomisen/arvostelun paikat' ole ensimmäisenä mielessä ja siksi saavat mennä menojaan.

        Tällä esimerkillä halusin vain sanoa, kuinka pienellä vaivannäöllä tai sanoilla saa aikaa hyvää.

        Valitettavasti välinpitämättömyys ja ilkeät sanat tekevät yhteiselämästä yhtä pakkopullaa, ja tekee elämästä raskasta ja kyynistää ihmisen kestäessään pidemmän aikaa.

        Hyvää 'itsenäistä' päivää jokaiselle itsenäisen suomen kansalaiselle, kuin myös meidän kotimaallemme,joka on nyt ja 'aina', Suomi.

      • Akaton mies
        Jo vain kirjoitti:

        ..on, hyväkin ruoka josta Tiituskin pitäis...

        Tuossa esim:

        http://www.nbl.fi/~nbl716/sanna/reseptit/juhlaruokia.htm

        Tuolta lisää myös "tavallista" syötävän hyvää: http://www.reseptit.com/

        Ja jos nyt oikein perinteisen haluut, niin silakkaloorahan sellainen on, höystetty koskenlaskijalla,..

        Vaikka tälläinen koskenlaskijalla ;)

        jauhoisia perunoita (siikli, bintje, van gogh)
        sianlihaa (kastikelihaa, kylkeä)
        suolasilakkaa tai X - fileitä
        sipulia
        vehnäjauho
        vettä
        suolaa, pippurisekoitusta, koskenlaskija, voita

        1. Viipaloi perunat. Leikkaa liha, erottele siitä läski, joka tulee pintaan.

        2. Paloittele kalat pieneksi ja silppua sipulit. Lado voidellun uunivuoan pohjalle kerros perunoita ja perunoiden päälle lihakerros.

        3. Lihojen päälle suolaa ja pippurisekoitetta, Seuraavaksi kerros sipulisilppua, peruna viipaleita, silakoita ja koskenlaskijaa.(ja suolaa jos käytät fileitä), sipulia ja perunoita. Lado kerroksia vuoan muodon ja koon mukaan, vuorottele perunaa, lihaa ja kalaa (lihan ja kalan jälkeen sipulia). Päällimmäinen kerros perunoista.

        4. Vispaa veteen vehnäjauhot, kaada laatikon päälle. Lisää pintakerrokseksi lihasta irtileikatut läskit n. 0.5 * 1 cm kokoisina paloina. Ripottele läskien päälle suolaa (ja pippurisekoitusta, jos siltä tuntuu). Koristele koko komeus muutamalla voinokareella.

        5. Paista 200 C 1.5 h, vähennä lämpöä hieman viimeisen 30 min ajaksi.

        Eli silakoiden kanssa koskenlaskijaa.

        Ja kyllä maistuu niiden saariois.. "pitsoje"(tosin itse kyllä teen oikean pitsan kun mielitekee) ja hernesoppapurkinn jälkeen.

        Sen tuhannen kiitosta sinulle ruokaohojeista, kirijootin tuon muistihin, viikonlopuksi laitan tuollaasta. Tämä päivä on menny syömisenpuolesta yhtehen sämpylähän ja tee mukihin. Tunti sitten tulin ajoosta, viimeyönä nelijän aikahan lähärin ja reissu meni ihan mukavasti. Melekeen tuhannen kilometriä jäi taas maantietä taakse. Otin tuolta pakastimesta pojanvaimoon tekemää makaroonilooraa sulamahan, pitää sitä ny lämmittää mikroos, niinkuun ruuanpuoleks. Kyllä oli sateesta ja pimiää tuolla tiellä, on se vaan mukava kun pääsöö kotio. Laitoon takkahan valakian, se lämmittää niin mukavasti. Kiitoos sinulle oikeen palijon vaivan-näöstä, tuli hyvä mieli tuollaasesta huomaavaasuuresta. KIITOS.

      • OOOOO

        kuoma-autosi punainen ja kahdella avolavalla varustettu?

      • miisun juttuun
        emw34 kirjoitti:

        Sensijaan leivottu iso määrä leipää ja viikonloppuna pipareita joulua varten.

        Nyt onkin vaimolla hyvä ja ansaittu ilta karaoken merkeissä.

        Kyllä hän sinne karaokeiltaan olisi ilman omantunnontuskia voinut lähteä muutenkin, sillä elämässä pitää olla muutakin kuin pelkkää puurtamista ja leipää.

        jk. Täytyi sitten puhua NAISESTA, ettei palstan tasa-arvovaltuutettu pääse puuttumaan feministien sortopolitiikkaan.

        Kakkuvuoan osaisin tehdä vaikka vasemmalla kädellä, mutta hiekkakakkua vaativammat leivonnaiset vaatisi jo köksäkirjan ohjeet.

        ja ihmettelen, ettet sitten lähtenyt vaimosi kanssa yhdessä laulamaan karaokea? Mitä sinä muuten harrastat? :)

      • miisun juttuun kirjoitti:

        ja ihmettelen, ettet sitten lähtenyt vaimosi kanssa yhdessä laulamaan karaokea? Mitä sinä muuten harrastat? :)

        lähtenyt vaimon kanssa karaoken.
        Ehkä suurin syy, me olemme nykyisellään "riittävästi" toistemme kanssa kahden.
        Toinen syy, vaimo on karaokessa(kin) enemmän tanssin, kuin itse karaoken vuoksi.
        Minä, ehkä valitettavastikin, joskus nuorena tulin 'retostelleeksi' tanssin tarpeettomuudesta, koska se oli siihen aikaan seuran ja tyttöjen iskemisen suhteen minulle enemmän hidaste, kuin keino löytää seuraa.
        Jopa kenoilin joillekin tanssin harrastajille,miksi tuhlata aikaa pyörimällä sen 'yhden asian' ympärillä, kun sen saman voi saavuttaa helpommin ja tehokkaammin toisin keinoin.
        Tietysti, tämä ei edes nuorena ollut aivan näin ykspiippuinen juttu, kuten ei muutkaan kirjoitetut kertomukset elämästä.
        Kun kertoo yksittäisiä kohtia mistä tahansa ja vaikka kuinka totuudenmukaisesti omasta kokemisesta tai tavasta jolla 'paikkansa/palkkansa' kulloinkin on 'ansainnut', niin muutamilla riveillä ei voi paljon valottaa sitä tilannetta, mikä kulloinkin on johtanut ajatuksen muodostukseen kaikkineen ja olleet valintojen takana.
        Kirjoitustaitonikin on sitä tasoa, kuin tanssi. Olen vasta vajaan kahden vuoden aikana uskaltanut opettelemaan kirjoituksen alkeita ja häpeilemättä suoltanut niitä tänne palstan täytteeksi.

        Jaa, että mitä harrastan?
        Aina olen etsinyt asioihin kestäviä ratkaisuja.
        On aivan sama, onko kyse ihmisten kohtaloista, tai kylmästä tekniikasta, joka ei ole yhtään kylmä aihe, kun teknisiin asioihin hakee optiimi ratkaisuja.
        Tekniikan suhteen, mikä liittyy mekaniikkaan, fysiikkaan, eri materiaalien käyttöön varsinkin ongelmallisissa tilanteissa, tiedän olevani omimmillani ja myös sen hyödyntänyt työssäni.

        Nykyisin kun en ole työkuntoinen, niin harrastan erilaista konsultointia vanhoille asiakkaille.

        Muun ajan 'kiertelen maakuntia' ja keräilen kaikkea mukavaa, jota en ole ennen omistanut.
        Ettei shoppailu vie konkurssin puolelle, niin hukkaan pois, periaatteessa minkä hankintani tahansa, jos joku on tarpeessa.
        En siis ole rakastunut niinkään 'rautaan ja romuihin', niinkuin Tuntemattoman sotilaan varusvaraston hoitaja, "räteihin ja lumpuin".
        Olen rakastunut paremmin niiden kuntoon saattamiseen ja säilyttmiseen tuleville polville.

        Lisäksi olen tukihenkilö muutamille ihmisille.

        Ravintolat ei ole minun juttu, koska en ole kerinnyt opettelemaan juomista, enkä myöskään tupakoimaan.
        Silti muiden juomiset ei minua rassaa.
        Toki olen kuiville nostamassa, jos kellä halua raitistumiseen on.
        Silloinkin olen vain kaveri ja ajankulu estämään turhautumista selvänä oloon, sillä muuta filosofiaa en taida.

        Yhteisiä harrastuksia vaimon kanssa on molemmille melko sopivasti. Niin ettei leipäännytä tai vielä pahempaa, rakasteta, toisiamme hengiltä viemällä oma tila ja estämällä muiden ihmisten antamat virikkeeet ja monipuolinen kokeminen sitä kautta.

        jk. 'Kaksi kyyhkyä' olemme silloin, kun olemme kahden sellaisella ajalla, että voimme kunnolla keskittyä toisiimme eikä heti tunnin päästä ole kiiren jonnekin.

        Nykyisin niitä hetkiä on riittänyt enenpi, kun lapset ovat viikot muualla ja itse eläkkeellä vain 'harrastaen' työtekoa.
        Muistan kyllä sen ajan, kun oli kiireistä, että täytyi vaikka ruokatunnilla ajaa"fillarilla", se oli meidän salasana yhteen aikaan, kun kysyttiin onko toisella halua sellaiseen nopeaan toimitukseen.

        Aika aikaansa kutakin, ja mukava on muistella toisen kainalossa kaikenlaista kommervenkkiä, jolla on asioita luovittu milloin mitenkin.

      • Huomaan että

        sinulla on ja on ollut aika rikasta tuo sinun elämäsi. :)
        Vai fillarilla ajoa... ;)

      • Akaton mies
        OOOOO kirjoitti:

        kuoma-autosi punainen ja kahdella avolavalla varustettu?

        Ei se mun silimähän oo punanen. Miksi sua se kiinnostaa, se rekan väritys? Eikä siinä oo lavoja lainkaan. Siinä on sellaanen pitkä koneettensiiro lavetti peräs. Riittääkö?????

    • En ota jämiä

      Jos oppivat elämään tisekseen joskus. On nimittäin paljon kivampaa seurustella jatkossa aikuisen miehen eikä äitiä tarvitsevan pojan kanssa.

      Vakavasti puhuen, miksi miehiä kohdellaan näin eli samastetaan vailla yksilöllisyytä oleviksi laumaksi,joka aina tarvitsee rinnalleen naisen, jos ei ole homo? Miehiä kuin naisia on joka lähtöön, joillekin jonkun käskynkkä ja ainainen vierellä kyttääminen ovat elämäntapa, ehkä he osavat kuolla yksin,mutta ei paljon muuta. Toiset osaavat olla yksin ja yhdessä. Ei pidä yleistää.

      Varsinkin nykyisin näkyy olevan harvinaisen paljon naisia, jotka kaipaavat miestä muka vain seksiin, tosiasiassa he eivät selviä yksin juuri mistään päätöksenteosta, omasta elämästään vähiten. Toisaalta on paljon miehiä, jotka eivät kaipaa naisia todellakaan muuhun kuin seksiin, vaikka puhuvat parisuhteesta.

      • Ollaan yksin vaan.

        Toisten naisten ulos heittämät "jämät" ei sovi minullekkaan,joten sovinnolla olen yksin.

      • Pirre*
        Ollaan yksin vaan. kirjoitti:

        Toisten naisten ulos heittämät "jämät" ei sovi minullekkaan,joten sovinnolla olen yksin.

        kun niitä vanhoja poikia "viiksekkäitä" on tässä ikäluokassa vähemmistö..."jämistä" voisi löytyä sinulle sopiva, - vai oletko sitä mieltä että erossa on aina kysymys siitä että se mies on se syyllinen osapuoli parisuhteen epäonnistumiseen?

      • Akaton mies
        Pirre* kirjoitti:

        kun niitä vanhoja poikia "viiksekkäitä" on tässä ikäluokassa vähemmistö..."jämistä" voisi löytyä sinulle sopiva, - vai oletko sitä mieltä että erossa on aina kysymys siitä että se mies on se syyllinen osapuoli parisuhteen epäonnistumiseen?

        Hyvä Pirre, pusun tartteesit palkaksesi mielipiteestäs. MOISKIS. Sattuuko kohorallensa? Joo niinhän soon notta:"Pata kattilaa soimaa, musta kylyki kummallakin. Hyvä, Sinä ja minä.

    • mies-55

      tehdä jo kotitöitäkin, ei kaupunkiasunnossa ole niitä perinteisiä miesten töitä joiden varjolla voisi luistaa kotitöistä vaan on tullut opeteltua kaikenlaista.
      Vakiintumiseen ei ole estettä mikäli löytyy sopiva ehdokas, ei vain ole hätää saada kodinhoitajaa vaan voi kaikessa rauhassa etsiskellä sopivaa kumppania.
      Pulma onkin siinä ettei sopivaa naista meinaa löytyä :o)

      • -nainen-

        Sama se on vähän, meidän naisten kanssa. Mekin olemme oppineet tekemään erilaiset remontointityöt kotona ja vaihtamaan autoon itse renkaat. Joten miestä ei välttämättä enää talouteen tarvita "reiskan virkaan". Ja siitäkin huolimatta ei sopivaa miesta tunnu löytyvän.

      • mies-55
        -nainen- kirjoitti:

        Sama se on vähän, meidän naisten kanssa. Mekin olemme oppineet tekemään erilaiset remontointityöt kotona ja vaihtamaan autoon itse renkaat. Joten miestä ei välttämättä enää talouteen tarvita "reiskan virkaan". Ja siitäkin huolimatta ei sopivaa miesta tunnu löytyvän.

        Näpsäkkää kotitöidenpuolittajaa, vaan kun tuntuu siltä että sinkku haluaakin iän myötä tehdä omat kotityönsä itse.
        Puolitettujen töiden jälkeen jäisikin aikaa sille mitä ei yksin voi tehdä ja mitä molemmat haluaa tehdä :o)

      • ihme vapaus
        mies-55 kirjoitti:

        Näpsäkkää kotitöidenpuolittajaa, vaan kun tuntuu siltä että sinkku haluaakin iän myötä tehdä omat kotityönsä itse.
        Puolitettujen töiden jälkeen jäisikin aikaa sille mitä ei yksin voi tehdä ja mitä molemmat haluaa tehdä :o)

        olin aviossa ja eron jälkeen tuntuu kuin olisin kokonainen eli en kenenkään puolikas.

      • mimmo
        ihme vapaus kirjoitti:

        olin aviossa ja eron jälkeen tuntuu kuin olisin kokonainen eli en kenenkään puolikas.

        Niitä puoliskoja itsellemme taidamme vaistomaisesti etsiä, vaikka todellinen onni löytyy - näin vakaasti uskon - vain, jos pystymme opettelemaan ja hyväksymään toisen kokonaisena, omana persoonanaan, jolla vapaus olla juuri sellainen kuin on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      47
      3143
    2. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      34
      2855
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2751
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      39
      2476
    5. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      51
      1945
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      15
      1589
    7. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1483
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      106
      1297
    9. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      180
      1231
    10. En vain unohda

      Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.
      Ikävä
      73
      1070
    Aihe