luonnehäiriöinen kumpi

Ainako erossa toinen on narsisti/luonnehäiriöinen, koska täällä kaikentietävällä suomi 24 hölynpölypalstalla on joku paasannut siitä? Vai olitko sinä se paasaaja, haluat vain pitää aihetta yllä?

Hankkikaa apua oikeasti jostain muualta.

"Olen yrittänyt lähteä lukuisia kertoja ennenkin."
"Tarvittaessa käskyt lähtevät napakasti, vaikka mieluummin neuvottelisin asioista. Yleensä saan tahtoni läpi."
Noista paistaa pieni ristiriita.
Et osaa sittenkään tehdä päätöksiä niin hyvin kuin uskot?
Kymmenet yhteydenotot päivässä ovat minusta jo häiriköintiä.
Muuta minun kyvyilläni en tuosta saa selkoa, kuin että tarvitsette ulkopuolista apua.
Parisuhdeleiri, psykiatri tai asianaja.
Saatatte tarvita jopa kaikkia.
Jos olet jo varmasti päättänyt, kaksi viimeistä riittää.
Itse on aivan turha arvailla kenenkään mielenterveyttä. Edes omaansa.
Senkun jatkat elämääsi taakse katsomatta.
Tilanne on nyt tympeä, mutta kyllä se siitä tasaantuu.
Uskon, että jos et enää pohdi kummankaan mielenterveyttä, tulet olemaan siitä tavattoman tyytyväinen, että et tuonut julki turhia arvailuja, joilla ei edes ole mitään merkitystä.

Luin juuri äsken viestin jossa eräs ihminen pohti kumpi on se luonnehäiriöinen. Nii-i, siinäpä vasta pohtimista. Ole onnellinen että olet päässyt eroon entisestäsi, jos koet että sinäkin olet luonnehäiriöinen, niin mitäpä sitä kahden sellaisen on liittoa jatkaa. Nostan hattua että lähdit kävelemään liitosta, jolla ei ole sinulle mitään annettavaa. Minun miehelläni on ex, joka täyttää kaikki narsistiseen persoonallisuus häiröön liittyvät kriteerit. Heidän erosta on jo 9 vuotta, mutta edelleen hän jaksaa meidän elämäämme rassata, mutta kas kummaa, kun se onkin mieheni joka häntä sabotoi. Tätä tuntuu jatkuvan loputtomiin, ja syy millä hän voi meitä häiritä on se että miehelläni ja hänellä on yhteinen tytär. Meillä on yksi yhteinen poika ja minulla alkaa itselläni olla jo takki tyhjä, koska häirintä alkaa jo koskettaa pientä (1,2v) poikaamme. Teemme niin tai näin, niin aina teemme sen väärin. Kyseisellä naisella vaihtuu miehet koko ajan, ja aina heissä jokaisessa on kuulemma persoonallisuus häiriö, kuten myös yllättäen miehelläni. Olemme yrittäneet kaikki konstit, ainoa toivo enään taitaa olla lähestymiskielto. Mieheni ex sabotoi aikoinaan myös mieheni äitiä, mutta se onneksi saatiin loppumaan. Kirjoitit juuri niistä tyypillisista asioista joita myös me olemme joutuneet kestämään. Tuntuu ettei tässä maassa ole ketään joka auttaa. Sosiaali puolelta ei saa mitään tukea, aina vaan äitiä tuetaan, kun isät on niin hankalia ja "hirveitä". Tasa-arvo valtuutettukin sanoi, että meidän yhteiskunnassamme ei miehillä ole ihmisarvoa!Aika kamalaa.....Tunnen niin monta eronnutta pari, joissa entinen akka on täysi hirviö ja kun on lapsia, niin se on kumma kun niillä lapsilla pitää uhkailla. Minun isäni hakkasi äitini henkihieveriin, mutta äiti ei koskaan meille haukkunut isää eron jälkeen. Eikä ruinannut rahaa tai uhannut ettei isä saa meitä tavata. Äiti oli järkevä ihminen, joka ymmärsi, ettei se äidin rakkaus ole isän rakkautta tärkeämpi. Isä ei meille koskaan tehnyt mitään, ja jätti myös äidin rauhaan eron jälkeen. Nuoli haavat ja kärsii loppu elämänsä teoistaan. No, yhtä järkeviä ihmisiä saa hakea. Toivon sinulle jaksamista, älä vaan lankea ex:äsi pauloihin, sen taidon eli lirkuttelun ne osaa ja syyllistämisen, nyt vaan uusiin tuliin ja nokka kohti parempaa elämää

Kertomasi perusteella ex-miehesi on persoonallisuuhäiriöinen, et ainakaan sinä.

Jos epäilet itseäsi ja jaksamistasi, ota ihmeessä yhteys ammatti-ihmiseen, esimerkiksi terveyskeskuspsykologiin tai mielenterveystimistoon. Jo parikin keskustelua voi selvittää kummasti tilanetta.

Ennen kaikkea kysy itseltäsi - kysy sydämeltäsi. Haluanko jatkaa tässä suhteessa, onko tämä minulle hyvä - vai voinko pahoin? Jos voit pahoin ja tunnet ahdistuvasi, on parasta, että lähdet, etkä enää missään tapauksessa aloita hänen kanssaan mitään ns. uutta alkua.

Siitä ei tule kuin lisää sotkua. Nämä "poikkeavat", kun eivät tunnetusti muutu miksikään. Oma henkesi ja terveytesi voi kylläkin olla vaarassa.

Pelotteluista ei kannata välittää tuon taivaallista, ne ovat vaan tapa alistaa ja aiheuttaa lisää ahdistusta. Eikä niillä ole minkäänlaista todellisuuspohjaa yleensä.

Tekstistäsi välittyy lukijalle sinusta kuva toimeliaana, itsevarmana ja postiivisena ihmisena,jonka tosin parisuhdekumppani on nyt saanut ahdistettua ahtaaseen nurkkaan ja ahdistuksen tilaan epämääräisillä syytöksillään ja toimillaan.

Tähän kaikkeen ne itse asiassa käytöksellään pyrkivät ja ovat siten hiljaa mielessään tyytyväsiä, kun onnistuvat. Usko tai älä.

Nämä persoonallisuushäiriöidet imevät kuin vampyyrit energiaa siitä terveemmästä ihmisestä (tässä tapauksessa: sinä) ja siinä syy miksi heistä on niin vaikea päästä eroon. Kun "narsistinen lähde poistuu" niin vampyyriltä menee motivaatio.

Usein heistä on todella vaikea päästä eroon, mutta oman henkisen ja fyysien hyvinvoinnin nimissä on pakko päästä eroon.

Tarkistapa sivut: www.narsistienuhrientuki.info

Siellä on paljon kaltaisiasi (uhreja) ja vielä pahempiakin parisuhdetapauksia.

Historiaa: Asuin ex avopuolisoni omistamassa ok-talossa yläkerrassa yhdessä avopuolisoni kanssa ennen eroa, maksoin oman osuuteni asumiskuluista, lisäksi ostin kaiken ruuan ja valmistinkin sen. Maksoin myöskin auton käytöstä aiheutuvia kustannuksia ja osallistuin asunnon korjauskustannuksiin. Saman talon alakerrassa asui hänen isoäitinsä.

Avopuolisoni oli mustasukkainen ja vahti kaikkia menojani. Minun rahani olivat yhteisiä, mutta hänen rahojaan en päässyt käyttämään lainkaan. Hän kävi kavereidensa kanssa kaljalla, oli yli yön reissuja pois kotoa, osteli autoja ja laitatti niihin lisalaitteita jne. Rahansa menivät vain hänen omaan hyväänsä. Hän myöskin säästi kokoajan rahaa.

Hänellä oli pieni tyttö entisestä parisuhteestaan. Elatusmaksut hän makosi kyllä, mutta miten sattuu. Tyttöä tapasi vain harvoin ja yleensä silloinkin minun pyynnöstäni. Usein hän haki tytön meille työpäivän jälkeen ja meni itse nukkumaan ja jätti tytön minun vastuulleni. Välillä hän oli myös työtön ja silloin elimme vain minun tuloillani. Hän sai välillä vain KELAN työttömyyspäivärahaa.

Avopuolisoni kehoitti minua häipymään omistamastaan talosta useasti. Hän uhkasi joka riidan yhteydessä heittävänsä minut pihalle.

Soitin asianajotoimistoon ja kyselin neuvoja. Avoliitossa minulla ei olisi asumisoikeutta (kirjallisesta sopimuksesta huolimatta) avomieheni omistamaan taloon ja minun olisi poistuttava sieltä heti, jos avomieheni niin vaatii. Tämän jälkeen hankin vuokra-asunnon naapurikunnasta ja muutin sinne.

Hän soitteli eroamisemme jälkeen jopa kolmesta kymmeneen kertaa päivässä. Puhui kaikenlaisia hienouksia "uudesta toimivasta" parisuhteestamme ja olisi halunnut meidän palaavan yhteen. Puhelut kestivät puolesta tunnista kahteen ja välillä kolmeenkin tuntiin. Pyysin häntä olemaan soittamatta, enkä aina vastannut edes puhelimeen, kun en jaksanut hänen sääli soittojaan kuunnella.

Ne olivat ahdistavia puheluita ja luulenpa, että hänen oli vain tarkoitus hallita minua sillä, että sai minut pidettyä puhelimen päässä. Enpä sitten ainakaan pystyisi muiden ihmisten kanssa keskustelemaan, kun olisin kokoajan "varattuna" puhelimessa.

Lopulta hermostuin, ja sanoin, ettei minulle tarvitse enää soitella. En jaksa olla aikuiselle miehelle terapeutti. Kehoitin häntä hakemaan apua itselleen.

Seuraavana päivänä hän soitti työpaikalleni ja sanoi hakeneensa apua mielenterveystoimistosta ja nyt hänellä oli kuulemma hyvä olla. Hän pyysi, josko tulisin työpäivän jälkeen käymään hänen luonansa, jotta voisimme sopia eroomme liittyvät asiat lopullisesti kuntoon.

Menin sitten muutaman tunnin kuluttua hänen kotiinsa. Alakerrassa touhusi mummo omia juttujaan ja avasi minulle oven. Vaihdoin muutaman sanan mummon kanssa ja menin yläkertaan.

Ex avopuolisoni oli tappanut itsensä. Hän makasi elottomana sängyllä, oli syönyt purkillisen rauhoittavia lääkkeitä, kytkenyt itsensä peukaloista ja varpaista ajastimen kanssa sähköverkkoon. Ajastimen käynnistysaika oli sama, kuin minun työpäiväni loppumisaika.

Soitin 112 ja paikalle tuli kaikenlaista piipaa autoa. Lopulta ruumis vietiin pois. Jouduin kuulusteluihin poliisiasemalle muutaman päivän kuluttua. Todettiin selkeä itsemurha ja mitään syytteitä ketään kohtaan ei nostettu.

Avopuolisoni pieni tyttö peri niin talon kuin auton, veneen ja rahatkin. Mummolla oli/on elinikäinen asumisoikeus taloon ja hän kai asuu siellä vieläkin. Itse en saanut mitään, vaikka oman osuuteni olin kaikkeen sijoittanut minäkin.

Olen itse aikalailla samassa tilanteessa parhaillaan. Mies on tuurijuoppo ja kännissä haukkuu, huutaa, uhkailee yms. Selvin päin taas pyytelee anteeksi lupaa korjata tapnsa jne jne. Sama rumba on jatkunut kohta 10 vuotta. Nyt olen tullut tieni päähän, ja ilmoittanut miehelle että nyt loppui. Hänpä vain ei usko, puhuu vaan kuinka asioista täytyy puhua ja kaikesta kyllä selvitään. Hänen mielestään olen hullu ja epänormaali kun en häntä fyysisesti halua ja haukun joka asiasta. Itselläni tosi ahdistava olo ollut jo pidemmän aikaa, fyysinen kosketus mieheen suorastaan inhottaa, tunteita ei enää ole.