t.s.

Kirjoitit mielenkiintoisesti ed. kysyjälle. Näetkö sinä montako lasta minulla olisi "mahdollisuus" saada? Entä sukupuolet?
2151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En vastaile enempää, mutta laitan sinulle pienen viestin ajateltavaksi.

Olen saanut yläkerrasta viestin, että lasten lukumäärää ei voi sanoa ennen kuin kaikki lapset ovat syntyneet, sillä henkimaailmassakin on nykyään sieluilla vapaa tahto. Nämä sopimukset voivat vaihtua niin, että jokin lapsi haluaakin yht'äkkiä syntyä jollekin muulle planeetalle kuin maan päälle, ja siinä meni se sopimus.

Eräs tuttavani oli "sopinut" synnyttävänsä kolme lasta, mutta hän on esiintyvä taiteilija, eikä halunnut enää kahden lapsen lisäksi kolmatta, joten sopimus muuttui niin, että tämä lapsi tulee tuttavani lapsenlapsena maan päälle.

Tällä hetkellä on maan päälle on kova tunku, sillä maapallolla on edessään uuden ajan alku, ja sielut haluavat syntyä tänne juuri tässä ajassa. Noh... Mitähän tuollakin on merkitystä tämän kysymyksen kannalta, mutta antaa olla tuokin tässä.

Sinä olet sopinut synnyttäväsi kaksi lasta. Kolmaskin voisi mahdollisesti tulla, jos päätät myöhemmin niin. Nämä ovat siis sielujen sopimuksia, joita ryhmä sieluja sopii tuolla henkimaailmassa. Isä, äiti ja nämä lapset neuvettelevat, että minä ja minä haluaisin tulla teidän perheeseenne lapseksi.

Sukupuolesta sanotaan, että tyttö ja kaksi poikaa. Siis jos synnytät kolme lasta. Tässäkin on varoituksen sana, sillä olen kantapään kautta oppinut, että henkimaailma ilmoittaa sielun alkuperäisen sukupuolen. Mehän synnymme maan päälle joko miehiksi tai naisiksi suurin piirtein vuoron perään. Siis tyttösielu voi syntyä joko naiseksi tai mieheksi, ja henkimaailma ilmoittaa ainakin minulle tuon alkuperäisen sielun sukupuolen.

Tuttavalleni luvattiin poikaa, mutta tyttö tuli, eli alkuperältään poikasielu syntyi tytön ruumiiseen ja tuli poikatyttö.

Äänestä
  • Niin, emme ole ihan keskiverto kaksi/kolmelapsinen perhe vaan tuloillaan on nyt neljäs lapsemme... Josko hän olisi sitten jostain toiselta planeetalta :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiinnostaa.. kirjoitti:

Kirjoitit mielenkiintoisesti ed. kysyjälle. Näetkö sinä montako lasta minulla olisi "mahdollisuus" saada? Entä sukupuolet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu