Kummallista

AnnaOnninen

Tässä olen lueskellut jos jonkinlaisia kirjoituksia täältä palstalta ja aika lailla taitaa ihmiset jakautua erilaisten uskomustensa mukaan. Jotenkin tuntuu lähinnä hassulta, että ihmiset eivät saa edelleenkään olla mitä ovat. Eikö tässä sairaassa yhteiskunnassa saa jo muutenkin edustaa mitä vain, joten eikö olisi jotenkin loogista, että jokainen saisi edustaa omaa uskontoansakin vapaasti. Mutta ei se niin tunnu olevan. Lestadiolaisuus tuntuu olevan pelottava käsite koko maailmassa. Tuntuu, että kaikkea muuta saa aina olla, mutta ei lestadiolainen.Itselleni on täysin sama, mitä jokainen ihminen elämällään tekee, joten miksi minun ei anneta tehdä elämästäni sellaista kuin haluan. Ei ole mukavaa kun leimataan heti oman uskonnon tähden. En vain halua, että joudun kantamaan syntieni taakkoja lopun elämääni ja sen jälkeenkin. En tuputa mitään kenellekään, itsessäni on jo paljon vastuuta selvitä tästä elämästä. Ja ilman uskoa en selviäkään. Olen vain ihminen niinkuin kaikki muutkin, joten toivoisin, että te muutkin ihmiset kohtelisitte minua ihmisenä. Ei teidän tarvitse tehdä minusta mitään friikkiä.

24

1663

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miksi,

      on niin paljon onnettomia ns. uskovaisia. Siksi, että he eivät noudata Jumalan Sanaa, joka on annettu meille varjelukseksi.

      Tuntevatko lestadiolaiset Pyhää Henkeä ja tietävätkö, että meidän tulee syntyä uudeksi Jumalasta ja se tapahtuu Pyhän Hengen kasteen yhteydessä. Jokaisen tulee rukoilla, että saisi Jumalalta Pyhän Hengen kasteen, sillä se on voima.

      Pyhä Henki todistaa, puolustaa, nuhtelee, opastaa ja rakastaa ja ilman Pyhää Henkeä ei ole näkevä Jumalan valtakuntaa, sillä se valtakunta on sisäisesti heissä, jotka uskovat Jeesukseen ja siinä valtakunnassa on rauha.

      • ,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.

        "Tuntevatko lestaadiolaiset Pyhää Henkeä".
        Uskohan on henkilökohtainen, ei kai se mikään massausko ole. Kai sitä on joka seurakunnassa Pyhän Hengen tuntevia ja ei tuntevia.
        Lestaadiolaiset ovat ehkä tulleet tunnetuiksi kaikenlaisten tapojen noudattamisien vuoksi, ja jokaisellahan on vapaus niitä noudattaa jos haluaa.

    • SeppoOnninen

      Hengellinen viha jota Hagarin lapset ties monenessa polvessa jo ovatkin vihaavat saaran jälkeläisiä. Saaran jälkeläisillä on uskon vanhurskaus ja Hagarilla omanvanhuskauden töillä lainalaisessa tilassa yrittävät ansaita autuutta.

      • jälkeläiset

        tosin elävät uskonvanhurskaudessa, mutta täällä on harvassa heitä, jotka ovat Saaran jälkeläisiä.

        Saaran jälkeläiset eivät pidä halpana Jumalan armoa ja Jumalan Sanaa, vaan pyrkivät kaikessa olemaan kuuliaisia Sanalle niin, kuin Jeesuskin, joka oli kuuliainen hamaan ristin kuolemaan saakka.

        Armo on tehty halvaksi heidän keskuudessaan, jotka kuvittelevat pelastuvansa ilman omaa osuutta pelastukseen.

        Jeesus on yksin suorittanut pelastustyön ja kukaan muu ei siihen olisi kyennyt ja uskomalla siihen työhön, ihminen saa voiman tulla Jumalan lapseksi, eli sydämen ympärileikkauksen.
        Hän syntyy uudeksi ylhäältä Jumalasta ja sen tähden hänen mielensä muuttuu Jumalan kaltaisuuteen, eli hän alkaa ilolla täyttää rakkaudenlakia.

        Ihmisen osuus pelastukseen on TAHTOA panna lihallisuus syrjään Jumalan Sanan tieltä. Jumala antaa hänelle, joka tahtoo elää rakkaudenlaissa ja Sanan opastuksessa, voiman ja kyvyn.

        Jos te ette noudata Jumalan Sanaa, silloin se Sana on kohdallanne pilkatuksi tullut ja olette kuolleen uskon omistajia.

      • Yksi on Isä meidän
        jälkeläiset kirjoitti:

        Voi sinua ressukkaa, kyllä on armo halpaa kun Kristuksen täydellinen vanhurskaus ei kelpaa sinulle lahjaksi.

        Toivottavasti armo kirkastuu ennen kun täältä lähdet. Omissa rääsyissään häähuoneeseen menevät lentävät armotta pihalle, näin Sana sanoo. "Miksi tulit, vaikka sinulla ei ole häävaatteita". Silloin se on holjaista jos ihminen ei ole USKON KAUTTA Kristuksen vanhurslaudella puettu

      • kuulua
        Yksi on Isä meidän kirjoitti:

        heihin, jotka Johannes Kastajan päivistä lähtien pyrkivät varastamaan Jumalan valtakunnan itselleen.

        "Ei jokainen joka sanoo Herra Herra, pääse Jumalan valtakuntaan, vaan he jotka tekevät Taivaallisen Isän tahdon."

        Tiedätkö kuka noin sanoi ja mitä Hän sillä tarkoitti.

      • Yksi on Isä meidän
        kuulua kirjoitti:

        Väkevät repivät sen itsellensä, tämä on tosuus.
        Joukossamme on paljon niitä jotka eivät mene itse ovesta sisälle eivätkä soisi muidenkaan menevän.

        Kiitos Jeesuksen, minun Herrani ja Vapahtajani
        olen saanut käydä ovesta jumalan valtakuntaan sen asukkaaksi. Ihanaa on, saa elää vapaana ja kuollla autuaana. Suosittenlen lämpimästi sinullekin uskoa Jeesukseen. Ei tarvitse katua.

      • uskon

        koko sydämestäni Jeesukseen ja elän joka hetki Hänen kanssaan ja ilolla elän rakkaudenlaissa, sillä missä muussakaan voisin elää, koska pääni, joka on Jeesus Kristus, elää siinä ja me ruumiin jäsenet elämme samaa elämää, kuin päämme.

        Valehteleeko Jeesus, ajatteleeko rumia, onko antamatta tarvitsevalle, onko rakkaudeton ja anteeksiantamaton.
        EI ja siksi minunkaan ei tarvitse elää lihassa, sillä Jeesus meni puolestani lihassa ollessaan ristille ja Hänen lihansa mukana naulittiin minunkin lihani ristille ja nyt elän uutta elämää Jeesuksen antamassa voimassa ja uudessa elämässä, sillä sain Jeesuksen armotyöstä oikeuden syntyä uudeksi ylhäältä, vedestä ja Hengestä, eli Jumalasta.

      • Yksi on Isä meidän
        uskon kirjoitti:

        Pyhässä kasteessa on todellakin Pyhä Kolmiyhteinen Jumala Isä poika ja Pyhä Henki, veteen yhtyneenä.

        Kirjoititko minun viestiäni edeltävän viestisi eri nimimerkillä? Vai Mistä nyt on kysymys?

      • kaste
        Yksi on Isä meidän kirjoitti:

        Pyhässä kasteessa on todellakin Pyhä Kolmiyhteinen Jumala Isä poika ja Pyhä Henki, veteen yhtyneenä.

        Kirjoititko minun viestiäni edeltävän viestisi eri nimimerkillä? Vai Mistä nyt on kysymys?

        on lupaus Jumalalle luovuttaa itsensä ja perhekuntansa Hänelle, mutta se kaste ei ketään pelasta. Jumala näkee kuka tahtoo täyttää Hänen Sanaansa ja heidät Hän kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella ja sen kasteen yhteydessä ihminen syntyy uudeksi ja saa oikeuden tulla Jumalan valtakunnan asukkaaksi.

        Joka uskoo Jeesukseen, Hänet kastetaan Pyhällä Hengellä ja se kaste upottaa meidät Jeesuksen ruumiiseen.

        Martti Luther oli uskonpuhdistaja, mutta ihmisenä vajavainen, kuin muutkin Jumalan soturit ja toisinaan selitti omilla ajatuksilla Jumalan salaisuuksia ja siksi sinullakin on oikeus tarkistaa Raamatusta ja pyytää Pyhää Henkeä kirkastamaan totuus, joska ei ole aina Martti Lutherin sanoissa, vaan sen totuuden löydät nöyrällä sydämellä etsiessäsi Raamatusta.

      • Jeesukseen uskova
        kaste kirjoitti:

        Ap. t. 2:36   Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen,

        - jonka te ristiinnaulitsitte." (siis me)

        Ap. t. 2:37   Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille:

        "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"

        Ap. t. 2:38   Niin Pietari sanoi heille:

        "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

        Ap. t. 2:39   Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."

      • varmaan
        Jeesukseen uskova kirjoitti:

        itsekin, että kaikissa, jotka ovat kasteen saaneet ei ole Pyhää Henkeä, vaan päinvastoin, heissä on lihanhenki tai jopa pahahenki.

        Paavali puhui miehille, jotka todella tahtoivat tulla tuntemaan totuuden ja tahtoivat olla Jumalalle kuuliaisia ja näin olivat valmiita Pyhällä Hengellä täytettäväksi.

        Suomessa on perinteisesti vauva käytetty kasteella ja yhäkin suurin osa kansasta tätä perinnäissäädöstä noudattaa, mutta jokainen voi nähdä, että harvoissa näissä kastetuissa on Pyhä Henki.

      • Jeesukseen uskova
        varmaan kirjoitti:

        Pelkkä kaste ei auta jos ihminen on langennut pois uskosta.

        Pyhä Henki etsii Jumalan sanan kautta kaikkialta kadonneitä lampaita. Jumala toimii vallan eri tavalla kun ihmiset. Jeesus etsiin sellaisia syntisiä jotka tuntevat syntinsä ja kaipaavat pelastusta ja iankaikkista elämää.

        Ihmiset rakastuvat hyvin helposti kaikkeen päälle näkyvään, hurskaaseen ulkomuotoon ja näennäisen virheettömään elämäänsä, monesti jopa omiin tunteisiinsa. Ulkoisesta olemuksestaan ja käytöksestään huolimatta he saattavat olla kaukana Jumalasta.

        Tällaiset ihmiset esiintyvät mielellään hyvin hurskaina ihmisten edessä. Kun heitä kuuntelee jonkin aikaa, havaitsee että heillä ei ole synnin tuntoa ja armon kaipausta, on vain sitä hurskauden tuntoa.

        Syntinen on pyhä, väärä on vanhurskas ja saastainen on puhdas. Uskon kautta JEESUKSESSA KRISTUKSESSA. Itse itsessämme me olemme pelkkiä syntikasoja, mutta armahdettuina Jeesuksen verellä puhtaiksi pestyinä ja Kristuksen vanhurskaudella puettuna, me olemme Jumalan omaisuuskansaa ja Jeesuksen perheväkeä.

      • Joeli
        Jeesukseen uskova kirjoitti:

        Ap. t. 2:36   Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen,

        - jonka te ristiinnaulitsitte." (siis me)

        Ap. t. 2:37   Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille:

        "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"

        Ap. t. 2:38   Niin Pietari sanoi heille:

        "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

        Ap. t. 2:39   Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."

        Ei kaste ole mikään automaatti Opus Operatum. Opetuslapset eivät kastaneet ketään jolla ei olisi jo ollut autuaaksi tekevä usko.

      • Jeesukseen uskova
        Joeli kirjoitti:

        Ei kaste ole mikään automaatti Opus Operatum. Opetuslapset eivät kastaneet ketään jolla ei olisi jo ollut autuaaksi tekevä usko.

        Ilman uskoa Kaste on tietenkin hyödytön.
        Kaste on Jumalan sana, jossa on lupaus syntien anteeksiannosta Jeesuksen nimessä ja veressä, sekä lahjaksi saatava Pyhä Henki.
        Ilman uskoa Kasteessa olevaan Jumalan sanaan, Kaste on vain papin käien liikettä ja pelkkää vettä.

        Lue Jumalan sanaa huolella ja usko myös. Siellähän se on pelastuksen tie ilmoitettu Raamatussa. Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä. Hän on Kasteen Herra, sen itse asettanut
        kuolleista ylösnousemisensa jälkeen.

      • Näin on

        "Ilman uskoa Kasteessa olevaan Jumalan sanaan, Kaste on vain papin käien liikettä ja pelkkää vettä".

        Ei sitten pidä paikkansa, silloinkin se on kaste. Jos nyt kävisi niin ettei kastettava ollutkaan elävässä uskossa kastettaessa ja hän tulee oikeaan uskoon myöhemmin häntä ei pidä kastaa toista kertaa.

        Kaste on Jumalan puolelta aina kaste eikä se riipu vähääkään kastettavan tilasta, mutta petollisella mielellä oleva itse ei saa siitä mitään mitä sanassa luvataan.

      • Jeesukseen uskova
        Näin on kirjoitti:

        Uskonvanhurskautta.

        Kaltaistesi kanssa on aivan turha väitellä. Kaikille ei lahja kelpaa ARMOSTA.

        Väittelyn asemesta on parempi ryhtyä nauttimaan Jumalan hyvistä lahjoista. Aina niitäkin vastaan tulee joille Jumalan armo kelpaa, kun kaikki omat ansiot ovat osoittautuneet turhaksi roskaksi.

      • anniina
        Jeesukseen uskova kirjoitti:

        Pelkkä kaste ei auta jos ihminen on langennut pois uskosta.

        Pyhä Henki etsii Jumalan sanan kautta kaikkialta kadonneitä lampaita. Jumala toimii vallan eri tavalla kun ihmiset. Jeesus etsiin sellaisia syntisiä jotka tuntevat syntinsä ja kaipaavat pelastusta ja iankaikkista elämää.

        Ihmiset rakastuvat hyvin helposti kaikkeen päälle näkyvään, hurskaaseen ulkomuotoon ja näennäisen virheettömään elämäänsä, monesti jopa omiin tunteisiinsa. Ulkoisesta olemuksestaan ja käytöksestään huolimatta he saattavat olla kaukana Jumalasta.

        Tällaiset ihmiset esiintyvät mielellään hyvin hurskaina ihmisten edessä. Kun heitä kuuntelee jonkin aikaa, havaitsee että heillä ei ole synnin tuntoa ja armon kaipausta, on vain sitä hurskauden tuntoa.

        Syntinen on pyhä, väärä on vanhurskas ja saastainen on puhdas. Uskon kautta JEESUKSESSA KRISTUKSESSA. Itse itsessämme me olemme pelkkiä syntikasoja, mutta armahdettuina Jeesuksen verellä puhtaiksi pestyinä ja Kristuksen vanhurskaudella puettuna, me olemme Jumalan omaisuuskansaa ja Jeesuksen perheväkeä.

        Tässä on totuus, en paremmin sanois.

      • Yhtämieltä

        Tällaiset ihmiset esiintyvät mielellään hyvin hurskaina ihmisten edessä. Kun heitä kuuntelee jonkin aikaa, havaitsee että heillä ei ole synnin tuntoa ja armon kaipausta, on vain sitä hurskauden tuntoa".
        Tämä on totta, kun katsoo sitä joukkoa joka levittää väärää tietoa vanhimmista ja lapinmaasta ja uskollisista työmiehistä, heidän joukossaan on paljon tälläisiä. He huulilla palvelevat, mutta elämällä kieltävät kuitenkin herransa.

      • Jeesukseen uskova
        Yhtämieltä kirjoitti:

        Eihän väärillä tiedoilla ole mitään merkitystä.

        Sen olen havainnut että oikea tieto järkyttää monia. Mutta ilman julkisuutta näitä salattuja syntejä ei havaita, ne peitetään niin syvälle ja pelotellaan totuuden puhujia helvetillä, jotta saataisiin vaikemaan. Sinä olet yksi heistä, mtta tulet kerran vastaamaan tuomioistasi Herrasi edessä.

        Vain usko Jeesukseen pelastaa, eikä minulla ole maan päällä yhtäkään vanhinta, eikä tule. Siihen halpaan en mene.

        Jumalan armo jonka minä olen Kristukselta lahjaksi saanut, ei ole kaupan oman vanhurskauden markkinoilla. Usko sinäkin Jeesukseen, hän on ainut tie tivaaseen.

    • Joka joukossa totisimmat

      Uskoahan saa mitä vaan ja kuinka vaan . Toinen kysymys on, tuleeko kukin uskollaan autuaaksi.
      Muuten, lestadiolaisuus on maailman mittakaavassa miltei tuntematon käsite uskontojenkin maailmassa.

    • teutatess

      Saako edustaa mitä vain ?
      EI koska,sellaisesta ajattelutavasta on vain
      kukonaskel omavanhurskauteen ja lainhenkisyyteen,siksi saarnaan sulle synnit anteeksi , sillä meidän kaikkien synnit on anteeksi annettu vuonna,0033 pitkänäperjantaina .MAILMANLOPPUUN asti ,se midän tulee uskoa.ja ei mitään muuta . kaikki muu on turhaa ,siis luottamusta sinne yms.(om.gp)ei luottamusta saada pakottamalla se ansaitaan .Kyllä saa olla LESTA. oikeastaan pitääkin koska hän viimeisen etsikkoajan" esimies "parempi nimitys on nyt pois.

      • Yksi on Isä meidän

        Oikein!

        Näin sanoo Herra: Minä olen Herra sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

    • en ole lestadiolainen

      Minulla on monta hyvää lestadiolaisystävää ja en ajattele heidän uskonnostaan mitään pahaa. En tajua miksi normaaleita ihmisiä pidetään jotenkin huonompina kuin muut uskonnonsa takia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9126
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7846
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5503
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2316
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2076
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1717
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1659
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1396
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      439
      1332
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1199
    Aihe