Suru

Mä olen niin maassa. Musta tuntuu ettei tää kierre koskaan lopu ja alan väsyä yrittämiseen. Olen sairastanut anoreksiaa ja bulimiaa ja tällä hetkellä ilmeisesti jotakin niiden sekoitusta.
Noin kaksi vuotta sitten sairastuin melko pahaan anoreksiaan, mittani olivat pahimmillaan 174/45. Ennen sairastumista painoin n. 62kg. Kehoni ei kuitenkaan jaksanut aliravitsemusta ja sitten alkoi ahmiminen joka jokti oksenteluun. Vihasin itseäni kun söin mutta en voinut itselleni mitään. Sitten vaan sormet kurkkuun ja vessaan...
Kumpikin vaihe kesti n. vuoden. Alkusyksystä muutin uudelle paikkakunnalle ja ekaan omaan kämppään. Päätin että tähän loppu oksentelu ja nyt alkaa terveellinen elämä. Ja kuinkas sitten kävikään. Kun lopetin ahmimisen aloin laihtua. Laihduin melko nopeasti ja anorektiset ajatukset alkoivat taas vallata mieleni. En kuitenkaan enää pysty samaan kuin ennen, kituuttamaan ilman ruokaa päiväkausia. Nyt tilanne on aivan kamala; syön n.300-900kcal päivässä ja yritän jaksaa näin. Kehoni ei eikä mieleni kuitenkaan jaksa enää ja sorrun usein illalla syömään kun olen ollut päivän ilman ruokaa. Saatan ahmia oikeaa ruokaa tai suolaisia herkkuja kuten pizzaa yms. Karkkeja tai muuta harvemmin. Tämä syömättömyys/oksentelu kierre on aivan kamalaa. Nytkin vatsahapot polttelee kurkkua ja oli pakko saada purkaa sydäntä. Tilannetta vaikeuttaa myös se että olen juuri alkanut seurustella ja uusi poikaystäväni on nähnyt minut vain todella hoikassa kunnossa ja pitää minua täydellisenä juuri nyt. Pelkään hänen reaktiotaan jos alan syödä ja lihoa. Tai siis pikemminkin saavuttaa normaalit mitat.
Kiitos niille jotka jaksoivat lukea tilanteestani. Välillä tuntuu niin yksinäiseltä ja voimattomalta. Antaisin mitä vain jotta parantuisin, nauttisin ruoasta ja elämästä. J a hymyilisin jälleen...