mansikkkaa

Istutin tänä vuonna keväällä Helsingissä rivitalon pihallemme JONSÖK-mansikoita. Hyvin ovat kasvaneet ja antoivat marjojakin, mutta mutta mutta.. kasvavat vähän liiankin hyvin!

Jonsök tekee kai versoja paljon, oli tekstissä sanottu, kun taimet ostettiin. En sitä tajunnut silloin, että mitä se tarkalleen tarkoittaa. Kokemusta vain aiemmin Senga sengasta.

Loppukesästä versot rönsyilivät ylt'ympäriinsä ja tekivät juuret ja istuutuivat itsenäisesti asumaan nurmikolle, yli niille määräämän alueen. Osan laitoin nätisti kasvamaan lähelle istutusjuurta, kun huomasin asian. Minulla on sellainen musta muovi systeemi alustana mansikoille, jossa aina aukot taimille. Mutta nyt mansikkamaa näyttää valtaavan koko nurmikon pikkuhiljaa.

Onko versot oikeasti tarkoitus jättää kasvamaan?
Mikä on oikea toimintatapa jättää/leikata pois?

Tuleeko tämän kesän aikana kasvaneisiin ja rönsyileviin versoihin mansikoita ensi kesänä?
2243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

leikkaan aina pois mahdollisimman läheltä istutettua tainta,siten kasvusto pysyy kurissa.Ainoastaan silloin kun uusin taimet(n.5 vuoden välein),annan rönsyjen kasvaa kesän ja syksyllä otan jokaisesta rönsystä isoimman(ensimmäisen)taimen,jonka istutan maahan.

Äänestä
  • Hyviä vinkekjä! Tosi hyvä, jos rönsyt saa kasvamaan uudessa niille valitsemassamme paikassa. Silloin saa kuin ilmaitteeksi lisää mansikoita!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


liikaa..auttakaa kirjoitti:

Istutin tänä vuonna keväällä Helsingissä rivitalon pihallemme JONSÖK-mansikoita. Hyvin ovat kasvaneet ja antoivat marjojakin, mutta mutta mutta.. kasvavat vähän liiankin hyvin!

Jonsök tekee kai versoja paljon, oli tekstissä sanottu, kun taimet ostettiin. En sitä tajunnut silloin, että mitä se tarkalleen tarkoittaa. Kokemusta vain aiemmin Senga sengasta.

Loppukesästä versot rönsyilivät ylt'ympäriinsä ja tekivät juuret ja istuutuivat itsenäisesti asumaan nurmikolle, yli niille määräämän alueen. Osan laitoin nätisti kasvamaan lähelle istutusjuurta, kun huomasin asian. Minulla on sellainen musta muovi systeemi alustana mansikoille, jossa aina aukot taimille. Mutta nyt mansikkamaa näyttää valtaavan koko nurmikon pikkuhiljaa.

Onko versot oikeasti tarkoitus jättää kasvamaan?
Mikä on oikea toimintatapa jättää/leikata pois?

Tuleeko tämän kesän aikana kasvaneisiin ja rönsyileviin versoihin mansikoita ensi kesänä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu