Luumupuun

Olihan se nyt niin, että kuten omenakin, luumupuu leikataa lopputalvesta/alkukeväästä, eikös?

Vaikkapa huhtikuulla, ettei vaan tapahdu vahinkoa. Haluaisin varmistaa vain. Ja pitääkö niihin leikkauskohtiin laittaa jotain maalia vai vaan ihan saksilla poikki alimmat oksat?
51358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Luumupuuta ei kannata itse asiassa hirveästi edes leikata Suomen oloissa. Esim. Englannissa niitä leikellään toki paljonkin, mutta siellä ne pärjäävät huomattavasti paremmin ja selviävät leikkauksesta. Suomessa kannattaa leikata vain kuolleet oksat pois.

Ja luumupuu kannattaa leikata vasta kesällä, kuten nykyisin suositellaan omenapuullekin. Eli juhannuksen jälkeen, ei kuitenkaan hirmu syksyllä enää, ettei taudit pääse puuhun. Luumupuusta on silloin kesällä helpointa nähdä ne poistettavat kuolleet oksatkin.

Äänestä
  • No, tämä olikin ihan uutta tietoa. Hyvä että tulin kyseleen tänne, ennekuin leikkelen liian suurta vahinkoa.

    Äänestä

  • neuvosta kirjoitti:

    No, tämä olikin ihan uutta tietoa. Hyvä että tulin kyseleen tänne, ennekuin leikkelen liian suurta vahinkoa.

    Lisäyksenä vielä, että luumupuun leikkaus keväällä aiheuttaa kumivuotoa, eli on puulle pahaksi. Jos luumupuusi ylipäätänsä tarvitsee leikkausta, tee se heti sadonkorjuun jälkeen.

    Äänestä

  • neuvosta kirjoitti:

    No, tämä olikin ihan uutta tietoa. Hyvä että tulin kyseleen tänne, ennekuin leikkelen liian suurta vahinkoa.

    olen kyllä oppinut, että luumupuut leikataan syksyllä heti sadon jälkeen. on toiminut ainakin mun puissa. mielestäni niitä kannattaa ainakin lyhentää, että saa luumut paremmin alas.

    Äänestä

kaikkein ihanteellisin aika leikata luumu & kirsikka puut on juuri ennen sadon kypsymistä. moni ei raaski leikata raakileita täynnä olevia oksia pois, mutta se nyt kumminkin on se ideaali aika. nykyisin kylläkin jos talvet näin alkavat jne. niin kerkeät kyllä aivan loistavasti sadon jälkeenkin puusi leikkaamaan..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


leikkaus kirjoitti:

Olihan se nyt niin, että kuten omenakin, luumupuu leikataa lopputalvesta/alkukeväästä, eikös?

Vaikkapa huhtikuulla, ettei vaan tapahdu vahinkoa. Haluaisin varmistaa vain. Ja pitääkö niihin leikkauskohtiin laittaa jotain maalia vai vaan ihan saksilla poikki alimmat oksat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu