Psykoosi?

kysymys.

Miten psykoosi tavallisesti ilmenee? Minkä seurauksena esimerkiksi?

10

3393

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...........

      Psykoosi on todellisuudentajun heikkenemisen aikana koettu henkinen tila. Naapurini kuvitteli, että joku rapisutti ja kolkutteli yöaikaan hänen oveaan. Naapurini oli siis psykoosissa, koska mitään tämän kaltaista ei ollut tapahtunut.

      Psykoosi virallisesti katsotaan sairaudeksi. Lääkityksillä pyritään nujertamaan oireet taikka joillakin antipsykoosilääkkeilä pyritään muokkaamaan aivojen kemiaa vaikka kukaan ei tiedä mitä se kemia on ollut ennen lääkkeen määräämistä.

      Itse uskaltaisin tehdä vbäitöskirjan siitä, että psykoosi on seurausta henkisestä pahoinvoinnista. Henkistä pahoinvointia ei aiheuta aivojen poikkeuksellinen kemia. Henkistä pahoinvointia aiheuttaa likimain kaikki epämiellekäs. Käytännössä siis ihmisten pitäisi toimia lakien raameissa omien mielihalujen mukaisesti.

      • :::::::::::::

        Kyllä naapuri voi erehtyäkin luulemaan että hänen oveansa raplataan esimerkiksi kun asunnon viereisen huoneiston isäntä hiipii yöllä kännipäissään omaan kämppäänsä. Se voi tuntua että omaa lukkoa raplattaisiin. Tuo ei riitä psykoosidiagnoosiin.

        Todellisuus on myös epämääräinen käsite. Todellisuudentajun muuttuminen on ehkä psykoosin tunnusmerkkejä, mutta muutuuhan todellisuus jokaisen mielessä mm. koulutuksen kautta. Se todellisuuden kuva mitä esimerkiksi media välittää, voi syrjäyttää sen todellisuuden minkä varassa oma elämä olisi mahdollista.

        Ahdistuneisuus, pelko, elämänhallinnan menettäminen, syvän masennuksen hetket, luottamuksen kadottaminen ja oppimisongelmat yhdistettynä todellisuudentajun muutumiseen kertovat sitten enemmänkin psykoosista.

        Epämielekäs on ihan hyvä termi. Se kertoo siitä, että ne asiat jotka valtaa mielen ovat vailla tarkoitusta. Elämällä ei ole merkitystä. Tai sitä ei jaksa enää nähdä. Toisten ihmisten keksimien aateiden, normien, arvojen ja lakien mukaan ei omaa elämäänsä voi elää. Sisäinen tunne siitä mikä on oikein ja hyödyllistä on mielenterveyden perusta.

        Psykologian termit voisi monesti unohtaa. Tavalliset suomalaiset kuvaavat sanat kuten sekavuus, ahdistus yms. riittävät kertomaan asiasta niile joilla on halu oikeasti asiaa auttaa. Termien käyttö voi mekanisoida asian käsittelyä ja syrjäyttää aidon välittämisen joka on kuitenkin asianomaisen luottamuksen saavuttamiselle oleellista.

      • Tapaus´.......
        ::::::::::::: kirjoitti:

        Oli hullu siten kuten hullun miellämme ja on ollut toistakuukautta hullujenhuoneella.
        "Tuo ei riitä psykoosidiagnoosiin" Mielenterveysalaa ei kiinnosta todellisuudentaju taikka psykoosidiagnoosi palaneen puupennin vertaa. Se että olet oravan älykkyyden omaavan lanttumaakarin kanssa eriävää riittää pakkohoitoon!

        Mielenterveyttä hoidettiin vanhassa maailmassa siten, että soitettiin tk:seen, että naapuri on hullu, jonka jälkeen poliisit ja ampparikuskit veivät pakkopaidassa mielisairaalan ullakolle, pumppasivat täyteen lääkkeitä ja poliisit hakkasivat pampuilla siniseksi. Miksi? Siksi, että valta osa kansalaisten mielenongelmista juontavat juurensa vajaaälyisen virkamiehen pipipäisestä käytöksestä.

        Psykoosi saattaa olla seurausta esim. pitkästä ahdistuksesta, mutta mielenterveydenhoito ei kykene sinua parantamaan, heillä ei ole siihen keinoja. Mikäli haluat mielenterveytesi säilyttää, niin se tapahtuu sinun omalla kustannuksella ns. virkistysmielessä.

      • .......................

        "Henkistä pahoinvointia aiheuttaa likimain kaikki epämiellekäs. Käytännössä siis ihmisten pitäisi toimia lakien raameissa omien mielihalujen mukaisesti."

        Tuota. Ihmisen toiminta nykyisten lakien raameissa voi olla äärimmäisen epämielekästä ja itsetuhoista.

        Luonnontuhoaminen, energiantuhlaaminen, ylikulutus, toisen tai kolmannenpolven orjuus jne jne jne...

        Näiden LAIN PUITTEISSA SALLITTUJEN asioiden tiedostaminen ja havaitseminen aiheuttaa varmasti mielenterveysongelmia.

        Sitäpaitsi on laillista hakea kaupasta viinaa niinpaljon kuin sielu sietää, omien mielihalujensa kanssa juoda sitä just niinpaljon kuin tekee mieli ja alkoholipsykoosihan siitä tulee.

      • Ei kannata
        ....................... kirjoitti:

        Näin yksinäisyyspäivän kunniaksi henkilökohtaisena mielenosoituksena toteaisin, ettei todellakaan ole edukasa aina elää lakien raameissa, mutta siltä varalta, että jokin b-luokan puoskari pyrkii järjestelemään turhaa pakkohoitoa, niin voi vain itse vedota todellisuudentajuusi.

      • pumpulipalleroinen
        ::::::::::::: kirjoitti:

        Kyllä naapuri voi erehtyäkin luulemaan että hänen oveansa raplataan esimerkiksi kun asunnon viereisen huoneiston isäntä hiipii yöllä kännipäissään omaan kämppäänsä. Se voi tuntua että omaa lukkoa raplattaisiin. Tuo ei riitä psykoosidiagnoosiin.

        Todellisuus on myös epämääräinen käsite. Todellisuudentajun muuttuminen on ehkä psykoosin tunnusmerkkejä, mutta muutuuhan todellisuus jokaisen mielessä mm. koulutuksen kautta. Se todellisuuden kuva mitä esimerkiksi media välittää, voi syrjäyttää sen todellisuuden minkä varassa oma elämä olisi mahdollista.

        Ahdistuneisuus, pelko, elämänhallinnan menettäminen, syvän masennuksen hetket, luottamuksen kadottaminen ja oppimisongelmat yhdistettynä todellisuudentajun muutumiseen kertovat sitten enemmänkin psykoosista.

        Epämielekäs on ihan hyvä termi. Se kertoo siitä, että ne asiat jotka valtaa mielen ovat vailla tarkoitusta. Elämällä ei ole merkitystä. Tai sitä ei jaksa enää nähdä. Toisten ihmisten keksimien aateiden, normien, arvojen ja lakien mukaan ei omaa elämäänsä voi elää. Sisäinen tunne siitä mikä on oikein ja hyödyllistä on mielenterveyden perusta.

        Psykologian termit voisi monesti unohtaa. Tavalliset suomalaiset kuvaavat sanat kuten sekavuus, ahdistus yms. riittävät kertomaan asiasta niile joilla on halu oikeasti asiaa auttaa. Termien käyttö voi mekanisoida asian käsittelyä ja syrjäyttää aidon välittämisen joka on kuitenkin asianomaisen luottamuksen saavuttamiselle oleellista.

        Psykoosi tarkoittaa suomennettuna samaa kuin hulluus ja loppujen lopuksi todellisuus on vain jokaisen henkilökohtainen illuusio.

    • psyykoo

      Psykoosissa todellisuudentaju heikkenee, eli kuvittelet ja kelaat liikaa asioita jotka mielesi on kehittänyt. Kevyimmillään annat asioille merkityksiä, joita niillä ei terveen mukaan ole. Ymmärrät vaikkapa toisten puheet itseäsi koskeviksi. Voit vaikka kuvitella että lehtien kirjoittelulla on syvempiä merkityksiä jotka avautuvat vain sinulle. Pahempana kuulet ääniä ja näet hallusinaatioita, jotka tuntuvat aivan todelta. Mieli siis toimii taustalla melko normaalisti, mutta ymmärrät kuitenkin asioita väärin jolloin luulet niiden olevan tosia. Olet kuin riivatussa tilassa ja usein ilmenee vapinaa ja silmät ovat pistäviä (hullun katse) ja katse läpitunkevaa.

      Psykoosi voi iskeä liiallisen henkisen stressin seurauksena, uskonnollisuuteen liittyvien pelkojen vuoksi tai siksi että koitat löytää tyhjään tai vaikeaan elämäntilanteeseen pakokeinon. Psykoosi saattaa iskeä kun liikaa itsesuggestoit ja aivopeset itseäsi epäluuloilla, peloilla jne asioilla eli keskityt asioihin joille ei löydy selityksiä (salaliitot, uskonnolliset asiat ym).

      Yleensä lääkitys vaikkapa Risperdal tai Zyprexa poistavat pian oireet ja palauttavat maahan, mutta joko lääkitys tai psykoosin jälkioireet jatkuvat usein kuukausikaupalla. Näitä oireita ovat muunmuassa erilaiset pään sisällä vankinaolo tuntemukset, oudot tietoisuudentilatuntemukset, vanteen kiristäminen päässä, muistivaikeudet, mikään paitsi syöminen ei tunnu miltään, keskittymiskyvyttömyys ja ns. hullun kävely edestakaisin koska ei tiedä mitä tekisi eikäpysty tekemään mitään, tarkoituksettomuus ja tietoisuuden vääristyminen ja kaventuminen, surinat päässä ja päänsäryt ym. Oireet jatkuvat melko pitkään, mikä voi aiheuttaa itsetuhoajatuksia ja itkuisuutta sekä epätoivoa.
      Jos sinulla on edellä olleita oireita lääkityksesi kanssa, kannattaa pyytää kokeilemaan toista lääkettä. Itselläni muutamia kuukausia jatkuneet pahat yllä mainitut oireet Risperdalin kanssa hävisivät muutamassa päivässä kun lääke vaihdettiin Zyprexaan.

      Kuitenkin ajan kuluessa (yleensä useampien kuukausien) olo alkaa kohentua ja alat lähestyä entistä normaalia olotilaa. Tällöin saattaa iskeä masennus kokemuksesta, miksi minulle tapahtui näin ja pelko että sairaus uusii myöhemmin. Se että on ollut hullujenhuoneella tai seonnut tuntuu tietenkin pahalta.

      Lääkitystä psykoosin hoitoon jatketaan yleensä ainakin vuoden, usein pidempäänkin.
      Lääkkeet kuten Risperdal ja Zyprexa tasoittavat mieltä ja vähentävät tunnehuippuja. Tällöin olo saattaa tuntua tyhjältä, eikä mikään tunnu oikein innostavan tai tunnu siltä kuin ennen ja tuo nautintoa. Yleensä ainoastaan näläntunne pysyy ennallaan ja tuo nautintoa, josta syystä nälkä ja jano voivat olla jatkuvaa ja paino nousta jopa huomattavasti ellei tarkkaan katso mitä syö.
      Vaikka Zyprexan sanotaan lisäävän painoa, Risperdal aiheuttaa näläntunnetta lähes samalla tavalla, ellei enemmänkin. Lisäksi Risperdal aiheuttaa voimakasta janontunnetta.
      Risperdal saattaa aiheuttaa myös sen ettei elimistö tunnu hikoilevan lainkaan, joka nostaa ruumiinlämpöä. Tähän juuri juominen ja runsas virtsaaminen auttavat.

      Psykoosin kokeneille lohtua tuo tieto että olo normalisoituu ajan kuluessa, johon kuluu aikaa kuukausista vuoteen tai ylikin. Yleensä kuitenkin jo kuukausien kuluessa. Usein tai lähes aina psykoosista toipuu täysin.

      Psykoosin uusiminen tietenkin on peikkona mielessä, mutta kun ei liikaa ala kelaamaan psykoosiin johtaneita asioita, niin todennäköisyys ei ole kamalan iso. Lisäksi tietoisuus siitä missä mennään auttaa huomaamaan jos lähestytään psykoottista käytöstä. Kun ensimmäisen psykoosin jälkeen tietää mistä on kyse, uudelleen sairastuminen ei ole niin helppoa. Useinhan psykoosiin sairastunut ei ole edes ajatellut että harhaluulot voivat olla psykoosiin joutumisen oireita, vaan luulevat niitä tosiksi. Kun tietää että saattaa olla lähestymässä psykoosia, voi ajattelun suuntaamisella toisaalle vähentää riskiä uusimisesta tai hakeutua hoitoon ajoissa.

      Uskokaa pois, muutaman kuukauden jälkeen psykoosista tilanne näyttää jo aivan toiselta.
      Nimimerkki: Kokemusta on;)

      • psykoosista

        Oikein hyvä kuvaus psykoosista.
        Olen seurannut läheiseni sairastumista psykoosiin useamman kerran.

        Ihminen tosiaan ymmärtää asioita väärin. Lukee tai kuuntelee jotain, mutta mieli saa asialle aivan eri merkityksen. Mieli on harhainen.

        Nykyään kyllä osataan hoitaa sairautta kohtalaisen hyvin.

    • Tässä Kansanterveyslaitoksen määritelmä aiheesta:

      "Psykoosi on yhteinen nimitys mielenterveyden häiriöille, joissa todellisuudentaju vääristyy karkealla tavalla siten, että henkilöllä on vaikeuksia erottaa mikä on todellisuutta ja mikä ei ole. Psykooseissa ovat keskeisinä oireina aistiharhat eli hallusinaatiot, harhaluulot eli deluusiot sekä muutoin karkeasti vääristyneet tulkinnat ulkoisesta todellisuudesta. Hallusinaatioista kuuloharhat ovat yleisimpiä. Psykoottinen häiriö ei välttämättä vaikuta kaikkeen psyykkiseen toimintaan, vaan henkilö voi suoriutua joillakin toiminnan alueilla myös normaalilla tavalla.

      Esimerkki psykooseista on skitsofrenia, joka on yleensä nuorella aikuisiällä alkava vakava mielenterveyden häiriö, jolla voi olla eri alamuotoja. Miehillä skitsofrenian alkamisiän huippu on 20-28-vuotiaana ja naisilla 24-32 ikävuoden välillä. Skitsofrenia voi kuitenkin alkaa jopa ennen 10 ikävuotta tai vielä 50 ikävuoden jälkeen. Skitsofreniaa on usein luonnehdittu aivojen tiedonohjauksen säätelyhäiriöksi. Skitsofrenialle tyypillisiä oireita ovat harhaluulot, aistiharhat, puheen ja käyttäytymisen hajanaisuus sekä esimerkiksi tunteiden latistuminen, puheen köyhtyminen ja tahdottomuus. Mikään yllämainituista ei kuitenkaan yksittäisinä oireina riitä skitsofrenian määrittämiseksi."

      http://www.ktl.fi/portal/suomi/osiot/tietoa_terveydesta/terveys_ja_sairaudet/mielenterveys/psykoosi/

      • Psykoosista

        Olennaisinta asiassa on, ettei toimivaa hoitoa ole olemassakaan ja syy siihen on se, että jopa sairauden syystä ei ole varmaa tietoa.

        Mielestäni ihminen, joka ei ole kokenut psykoosia on samalla myös huono luonnehtimaan kyseistä sairautta.

        Itse kuvailisin psykoosia ja psykoosin oireita lähes samalla tavoin, mutta psykoosin kokeneena toisin sanoin. Jos sanotaan, että psykoottinen henkilö saattaa suoriutua joissain asioissa normaalisti, niin itse kuvailisin oiretta esim. siten, että tietää mikä on todellisuutta ja mikä ei, mutta silti ympäristö vaikuttaa vieraalta tai sairaalta ja epätodelliselta. Ne asiat joita on likimain automaattisesti oppinut tekemään esim. ajamaan polkupyörällä, niin se onnistuu, mutta asiat jotka ei kiinnosta tai joita ei taida riittävän hyvin, niin ei onnistu ja jos on esim. taloudellisia vaikeuksia ostaa palveluita ja mieliala on huono, niin tästähän alkaa jälleen kierre henkiseen huonovointisuuteen ja sittemmin psykoosiin.

        Saattaa pitää myös paikkaansa, että psykoosi alkaa nuorena aikuisena ja jostain vanhasta tutkimuksista muistan lukeneeni spekulaation siitä, että syypää on elämänmuutos. Elämänmuutos saattaa liittyä psykoosiin, mutta jos pohdimme sitä, että mikä siinä elämänmuutoksessa aiheuttaa psykoosin, niin usean nuoren aikuisen kohdalla kysymys on siitä, että itsenäistytään ja ollaan työelämässä mukana, mutta itsenäistyminen ei etenekkään normaaliin tapaan, vaan itsenäistymiseen saattaa edelleen liittyä työelämän tai omien vanhempien kautta vanhanaikaisuuksia ja vääriä käsityksiä joidenka mukaan ei konkreettisesti tänäpäivänä kyetä esim. elättämään perhettä , jolloin nuori aikuinen saattaa tulla väärin kohdelluksi, masentuneeksi, ahdistuneeksi jne..

        Lyhykäisyydessään siis psykoosi saattaakin olla vain tilapäisesti huonontunut mielialatauti.

        Itse joudun painimaan oman mielialani vuoksi. Minun lähipiiriin tulee liiaksi iäkästä ihmistä, jotka tietävät sen, että haluan pysytellä erossa, mutta luulevat, että kyseessä on huono mielikuvani heistä ihmisinä ja etteivät he pahoja ihmisiä ole. Minun on vaikeata selittää kaikille, etten voi elää heidän ehdoilla taikka tavoilla, koska nykymaailma on paljolti muuttnut ja tuonnut tullessaan haasteita ja tapoja joidenka mukaan heidän ei ole tarvinnut elää. Vuosituhannen vaihteessa kun ikäni ei vielä alkanut kolmosella, niin eräs huonovointinen poliisi syytti minua herrastelusta ja ettei se ole enää nykyisin sallittua, niin minä kysyin että mitä se herrastelu on?

        Uskoisin, että psykoosilta saatettaisiin välttyä taikka parantua sillä, että jokainen saisi elää täysin voimin oman ikäluokan ihmisten parissa omaa elämää, ottaa vastaan omana itsenään kaiken se jota maailma tuo tulessaan.

        Hoitotarpeen arvoita tekevät pitäisi olla samaa ikäluokkaa ja samassa elämäntilanteessa ymmärtääkseen toista. Joku minun ikäinen lääkäri on saattanut juuri-ikää valmistautua ja saanut ensimmäisen vakituistyöpaikan josta makselee auto ja asuntolainaansa joskin minä olen ollut jo 10-vuotta heikommin palkatussa työelämässä mukana, saavuttanut tasapaksun elämän. Mennessäni lääkäriin angiinan vuoksi, niin lääkäri saattaa todeta angiinan, mutta olla sitä mieltä, että mielenterveydessäkin on vikaa vaikka todellisuudessa mielenterveys on niin hyvin kohdallaan kun saattaa vähäänkään olla, minun ei tarvitse piehtaroida ajatuksissani uusien asioiden kanssa, koska ne ajat ovat jo takanapäin. Toisaalta arviota tekevä saattaa olla mummo, joka on juuri-ikään oppinut käyttämään tietokonetta joskin minkä olen kasvanut viimeiset 18-vuotta tietokoneiden ja netin kehitysten mukana.

        Mitä mummo taikka lanttumaakari ymmärtää komennosta atdt 12345? Tuskin mitään ja niille tiedoksi mitä se tarkoittaa, niin kysymyksessä on vanhanaikaisen kirjainpohjaisen netin pääteohjelmakomento attention dialing tone (huomio soitetaan modeemilla äänitaajuuskomentoa käyttäen numeroon numeroon 12345 = palvelin jolta pääsee nettiin. atdp = dialing pulse = soitetaan pulssikomennolla =puhelilinja eivät ole aina tunteneet äänitaajuuskomentoja.

        This is my life. Yksi entisistä työnantajista valmistaa nykyisin matkapuhelimia tai pikemminkin multimediatietokoneita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      103
      6603
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      87
      5007
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      108
      3258
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      31
      3128
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      27
      2308
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1676
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1301
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      339
      1262
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1166
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      944
    Aihe