selventäkää!

Elikkäs. Mä tiedän, että mulla on sosiaalisten tilanteiden pelkoja. Mulla on siihen myös lääke ja terapiassa käyn. Mutta, mua hämää kun kukaa ei osaa sanoa mulle voisko tässä olla kyse myös pienimuotoisesta paniikkihäiriöstä. Kun saatan mennä joskus aivan sekaisin tunnillakin..tuntuu että sekoan. Samoin kaupassa ja bussissa. Se johtuu niiden muitten ihmisten läheisyydestä.Tuntuu, että tekisi mieli juosta ulos äkkiä. Pelkään, että sekoan. Ennen lääkettä minulla oli silmien edessä myös kuin jokin harso..en pystynyt olemaan tilanteissa ollenkaan läsnä ja tuntui aivan kummalliselta ja masentavalta. Minulla ei ole kuitenkaan mitään hengenahdistusta eikä sellaista..Voisiko tässä olla kyse myös paniikkihäiriöstä?
3336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ja en saa näitä kohtauksia kotona yksin. Vain ihmisten seurassa.Kaupassa, bussissa, kahvitteluhetkissä...jne

Äänestä
  • tohon liittyy paniikkikohtauksia, eli ihan mahdollista

    Äänestä

Olipas tutunoloinen teksti. Minulla on aivan samanlainen tilanne. Samaa asiaa olen myös miettinyt ja tuntuu, että paniikkihäiriöstäkin on monenlaisia eri variaatioita. Lääkäri on ollut tekemässä joka kerralla minulle erilaista diagnoosia, joten kaitpa se on aika vaikea rajata tätä johonkin yhteen nimeen. Sosiaalisten tilanteiden pelkoahan se ainakin on, ehkä jonkinlaista yleistynyttä ahdistuneisuutta ja kenties sitä paniikkihäiriötäkin. Mutta kuka sen paniikkihäiriön määrittelee...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minää kirjoitti:

Elikkäs. Mä tiedän, että mulla on sosiaalisten tilanteiden pelkoja. Mulla on siihen myös lääke ja terapiassa käyn. Mutta, mua hämää kun kukaa ei osaa sanoa mulle voisko tässä olla kyse myös pienimuotoisesta paniikkihäiriöstä. Kun saatan mennä joskus aivan sekaisin tunnillakin..tuntuu että sekoan. Samoin kaupassa ja bussissa. Se johtuu niiden muitten ihmisten läheisyydestä.Tuntuu, että tekisi mieli juosta ulos äkkiä. Pelkään, että sekoan. Ennen lääkettä minulla oli silmien edessä myös kuin jokin harso..en pystynyt olemaan tilanteissa ollenkaan läsnä ja tuntui aivan kummalliselta ja masentavalta. Minulla ei ole kuitenkaan mitään hengenahdistusta eikä sellaista..Voisiko tässä olla kyse myös paniikkihäiriöstä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu