Politiikkaa uskonnon

siivellä...

SRK ja Kepu solmivat lehmänkauppoja 70-luvulla, jolloin SRK siis myi vl-äänet Keskustapuolueelle. SRK:n johto koostui lähinnä suurtilallisista mutta kenttäväki suurelta osin vähävaraisista pientilallisista jotka olivat tottuneet äänestämään SMP:tä (osa oli jopa jäsen), joka heidän pienten ihmisten asioita parhaiten ajoikin.

SRK toteutti lupauksensa julistamalla SMP:n jäsenyyden sekä sen äänestämisen synniksi! Näin maaseudun köyhille jäi SRK:n hoidossa ja rakkaudessa ainoaksi luvalliseksi mahdollisuudeksi Keskustapuolue...

Vaikka itsekin elin silloin siinä ympäristössä, näin jälkeenpäin tuntuu lähinnä absurdilta, että SRK julisti yhden puolueen noin vaan SYNNIKSI! Ja ilman kunnon perusteluja kaiken lisäksi.

7

364

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Enpäs ole...

      Enpäs ole paikalla ollut,enkä vielä silloin syntynytkään,mutta näin järjellä ajatellen ei kukaan voi toisen ääniä "myydä".
      Onhan se loppujen lopuksi jokaisen oma asia,ketä äänestää.
      Eikä kukaan tule olan taa kurkkimaan,mitä sinne lappuun rustaa.
      Itse olen valinnut äänestettävät aina siltä kannalta,millaisia arvoja hän edustaa ja onko hän hyvä esimerkki Suomen kansalle. osaako hän johtaa Suomalaisia oikeaa,vai johtaako harhaan.
      Kohta taitaa äänestettävät loppua. :-)
      En siis äänestä puoluetta,vaan henkilöä,oman harkintani mukaan.
      Loppujen lopuksi se kuitenkin on Jumala,joka voi eri ihmisille antaa vallan tai ottaa sen pois.

      • nuori,

        kun et tiedä SRK:n julistaneen SMP:n aikanaan synniksi.


      • ..............
        nuori, kirjoitti:

        kun et tiedä SRK:n julistaneen SMP:n aikanaan synniksi.

        Nuorihan minä vielä. Vasta 25-vuotias.
        Minun aikanani ei kyllä ole sellaista kuulunut.
        aivan vapaasti olen äänestänyt.
        Mutta kyllä minä nykyisinkin katson kyllä,ketä äänestän.
        En voisi puhtaalla omallatunnolla äänestää esim. sellaista ihmistä,jonka tietäisin ajavan ei-kristillisä arvoja.


      • minäpäs olin

        tuolloin 17 vuotias, kun kotiimme marssi SRK:n edustaja ja paikallinen kepun (meidän naapurikylän mies) puhuttelemaan vanhempiani, kun eivät olleet äänestäneet silloista maalaisliittoa.
        Kyllä se pikku kylällä äkkiä laskettiin kuka ketäkin äänesti.
        Se harmittaa, ettei koskaan noustu tuota sapelinkalistelijaa (=SRK) vastaan, ei edes tuossa asiassa.
        Toista se on nyt, kun on netti, ei uskalla SRK:aan harjottaa samoja temppuja.


        "Onhan se loppujen lopuksi jokaisen oma asia,ketä äänestää.
        Eikä kukaan tule olan taa kurkkimaan,mitä sinne lappuun rustaa."


      • kiistetään,
        minäpäs olin kirjoitti:

        tuolloin 17 vuotias, kun kotiimme marssi SRK:n edustaja ja paikallinen kepun (meidän naapurikylän mies) puhuttelemaan vanhempiani, kun eivät olleet äänestäneet silloista maalaisliittoa.
        Kyllä se pikku kylällä äkkiä laskettiin kuka ketäkin äänesti.
        Se harmittaa, ettei koskaan noustu tuota sapelinkalistelijaa (=SRK) vastaan, ei edes tuossa asiassa.
        Toista se on nyt, kun on netti, ei uskalla SRK:aan harjottaa samoja temppuja.


        "Onhan se loppujen lopuksi jokaisen oma asia,ketä äänestää.
        Eikä kukaan tule olan taa kurkkimaan,mitä sinne lappuun rustaa."

        koska SRK ei koskaan voinut kuvitellakaan, että joskus tulisi tällainen avoin keskustelupalsta missä asioista voidaan ihan vapaasti keskustella! Nyt on SRK pahassa liemessä kun kaikista asioista voidaan keskustella ilman sensuuria.


      • .................
        kiistetään, kirjoitti:

        koska SRK ei koskaan voinut kuvitellakaan, että joskus tulisi tällainen avoin keskustelupalsta missä asioista voidaan ihan vapaasti keskustella! Nyt on SRK pahassa liemessä kun kaikista asioista voidaan keskustella ilman sensuuria.

        Noh,minä olen aina saanut vapaasti uskoa ja tiedän kuulevani vl-seuroissa oikeaa Jumalan sanaa.
        Sitä rakkautta ei löydy täältä...


      • Emmalia.
        ................. kirjoitti:

        Noh,minä olen aina saanut vapaasti uskoa ja tiedän kuulevani vl-seuroissa oikeaa Jumalan sanaa.
        Sitä rakkautta ei löydy täältä...

        "Sitä rakkautta ei löydy täältä..."

        Mitä sinä sitten saat tästä palstasta, ja miksi haluat täällä olla?

        Päivämies ja Matti Lääkkö on ottanut kantaa ettei vl-uskovaisen pitäisi näillä palstoilla olla, ilmeiseti samasta syystä kuin sinäkin mainitset.

        Olet heidän kanssaan samaa mieltä, mutta kuitenkaan et olekkaan, vaan vastoin Lääkön toivetta olet edelleenkin täällä. Eikö ole vähän ristiriitaista, yrittää olla hyvä vl-uskovainen mutta sitten taas toisaalta ei olekkaan?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4399
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3273
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      999
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      996
    7. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      25
      990
    8. 153
      985
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      914
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe