Mitä itsenäisyys teille merkitsee?!
Minä olen vasta aikuisena oikeastaan tajunnut, mitä isämme ja äitimme, isovanhempamme ovat tehneet maamme hyväksi. Eivät he siitä ääntä ole pitäneet, mutta kysyttäessä on vastauksia tullut. Aikuisena olen tajunnut vasta kysyä oikeita kysymyksiä ja on aivan uskomatonta, mihin kaikkeen he ovat joutuneet viime sodan aikana ja sen jälkeenkin!
ELÄKÖÖN SOTIEMME VETERAANIEN TEKOJEN ARVOSTUS KAUAN!
Itsenäisyyspäivää teille!
3
292
Vastaukset
- Uni6
Kunnioitukseni ja ihailuni tekee minut sanattomaksi ja todella pieneksi omassa pienessä elämässäni.
Kohotan myös maljani veteraaneille ja lotille: Kiitos kaikille niille, ketkä ovat jo saaneet ansaittua tunnusta ja niille, keille ei kukaan sitä koskaan ehtinyt sanoa! - tätä päivää
Arvostan suuresti itsenäisyyspäivää, siniristilippua ja ihmisiä, jotka ovat taistelleet vapaan Suomen puolesta. Oma isäni kuuluu niihin. Hän on sitä yhä harvemmaksi käyvää veteraanijoukkoa, joiden ansiosta saamme elää nykyisen kaltaisessa Suomessa.
Itsenäisyyspäivän iltana sytytän kaksi kynttilää ikkunalle. Linnanjuhlia katsoessa liikutus valtaa joka kerta mielen, kun Mannerheim-ristin ritarit ja muut veteraanit saapuvat ensimmäisinä presidenttiä kättelemään.
Maljan kohottaisin jos olisi jotain mitä kohottaa:)- Veteraaanin poika
Samoin, isäni oli rintamalla.
Malja veteraaneille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399076Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737756Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681565366William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542285Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62060Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy811687Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191635Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921366Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4321304Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801182