joulutähti

kuolee

Tänä vuonna on jo ostettu joulutähti ja aikaisempien vuosien tapaan se kulahtaa hoidossani ennenaikaisesti, vaikka kuinka sitä yritän hoitaa! Kulahtamiseen ei tarvita kuin kaksi viikkoa. Nuppuja on mutta nekin tippuvat koskaan aukeamatta kunnolla. Aikaisemmin asuttiin kerrostalossa ja luulin epäonnistuneen hoidon johtuvan vetoisuudesta. Nyt asutaan terveellisesti hyvässä talossa. Ilma kaikin puolin hyvä, talo hengittää ja ei ole vetoisaa.

Silti kukka näyttää kuolemisen merkkejä.

Kysynkin, kuinka paljon vettä päivittäin tulee antaa yhdelle isokokoiselle joulutähdelle?

Kaupasta sanottiin 5 kertaa viikossa. Luin juuri äskettäin internetistä, että lämmintä vettä pitää antaa, jossa siis olen tehnyt virheen.

14

1708

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kalanchoe

      tappaa!!! Olet varmasti kastellut liikaa. Nyt on niin pimeää, ettei kasvi paljon vettä kuluta. Jos vielä on saanut vetoa, valmista tuli. Aina pitää kokeilla mullan märkyyttä työntämällä sormi kunnolla mullan sisälle, ennenkuin kastelee. Ei sen tarvitse olla kuin kostea.

    • ostat

      Kannatta myös katsoa mistä joulutähden ostaa...
      Joskus kukka saa vetoa jo kuljetuksen aikana ja se kuolee myöhemmin, siis sitten kun se on jo myyty. Jos joulutähdet kaupassa ovat jo rupsahtaneen näköisiä, älä osta. Todennäköisesti ne ovat jo kuolemankielissä. Monesti kaupassakin kastellaan liikaa tai kukat tulevat läpimärkinä kauppaan. Kylmä kuljetus siihen vielä lisäksi, niin selvän teki...

    • valon määrä?

      Kiitos vastauksista!

      Olen nyt antanut lämmintä vettä ja huomattavasti vähemmän ja jatkan veden annon tarkkailua mullan märkyyden mukaan.

      Entäpä, miten paljon joulukukka tarttee valoa näin joulun aikaan? Tunteina?

      Onko järkevää pitää päivällä esim. 6 tuntia tai enemmän ylhäällä katossa normaalia lamppua päällä, kun kukka on siis pöydällä sen läheisyydessä, muttei kuitenkaan liian lähellä.

      • tarvitsee...

        Niin,joulutähdenhän siinä vaiheessa kun se on kehittymisvaiheessa niin tarttis olla vaikka mustan harson tai muovin alla ilman minkäänläistä valoa jotta sen lehdet värittyvät kunnolla.
        Jotta joulutähti kehittyy hitaammin eli kukinto varmasti kestää joulun yli niin ccc ravinteella voi säädellä kasvua...
        Niin ja öisin joutähti saattaisi pitää pikkusen viileämmästä.
        Ja muuten,joulutähden kukinta kun loppuu niin olisi hyvä jos siitä tekisi viherkasvin ja antaisi pikkusen viileemmässä olla maaliskuuhun asti jolloin sen voisi leikata pieneksi ja kesällä istuttaa noin kolme pistokasta ja sitten elokuussa tapahtuu latvominen.

      • kysymyksiä lisää
        tarvitsee... kirjoitti:

        "viileemmässä olla maaliskuuhun asti jolloin sen voisi leikata pieneksi ja kesällä istuttaa noin kolme pistokasta ja sitten elokuussa tapahtuu latvominen"

        Hei, tuohan olisi mielenkiintoista koettavaa. Mutta ei mitään aiempaa kokemusta kasvien kasvattamisesta. OK, leikkaan pieneksi, mutta kuinka pieneksi? Varresta? Entäpä miten se pistokkaiden istutus tapahtuu?

        PS. Sori nyt, nämä kuullostaa varmaan tosi tyhmiltä kysymyksiltä, mutta olen ihan aidosti tietämätön!

      • näin?
        tarvitsee... kirjoitti:

        Niin,joulutähdenhän siinä vaiheessa kun se on kehittymisvaiheessa niin tarttis olla vaikka mustan harson tai muovin alla ilman minkäänläistä valoa jotta sen lehdet värittyvät kunnolla.
        Jotta joulutähti kehittyy hitaammin eli kukinto varmasti kestää joulun yli niin ccc ravinteella voi säädellä kasvua...
        Niin ja öisin joutähti saattaisi pitää pikkusen viileämmästä.
        Ja muuten,joulutähden kukinta kun loppuu niin olisi hyvä jos siitä tekisi viherkasvin ja antaisi pikkusen viileemmässä olla maaliskuuhun asti jolloin sen voisi leikata pieneksi ja kesällä istuttaa noin kolme pistokasta ja sitten elokuussa tapahtuu latvominen.

        Yllä olevassa bantsu keskustelussa oli tämä: "Banaanin katkaiseminen tyvestä on ok ja tekee luultavasti vain hyvää kasvillesi, jonka pitäisi alkaa työntämään uusia varsoja "emokasvin" viereen. Ne voi sitte siitä varovasti irroitella ja laittaa kasvamaan omiin ruukkuihin."

        Noinko minun pitää menetellä joulutähden kanssa, kun teen pistokkaita?

      • en ymmärrä
        näin? kirjoitti:

        ....kun kysymyksen tekijä puhuu että joulutähdessä on nuppuja.Mutta ei se mitään.
        Joulutähti tarvitsee tehdäkseen punaisen latvan pimennyskauden ja viileän kauden jotka kyllä kotioloissa ainakin kaupungissa on aika hankalat toteuttaa ja kun ottaa huomioon vielä sen kukan hinnan nii tuntuu aika työläältä sellainen.
        Joulutähti on kaunis viherkasvi ja itse olen joskus saanut sen tekemään uudet punaiset lehdet pitämällä kesän ulkona .Kaipa se on saanut viilennystä ja pimennystä syyskesän päivinä.
        Joulutähti kannattaa kastella altapäin ja pitää vedottomassa paikassa .Sille riittää ihan normaali valo mitä kotona yleensä on talvella.
        Suurin syy yleensä on veto ja liika kastelu tai sitten liian kuivaksi päästäminen siihen että lehdet tippuu.
        Hyvää Joulun aikaa.

      • asiaa :)
        en ymmärrä kirjoitti:

        Joo, nyt on nuppuja..joiden aukeamista odotan! Vähän ovat jo raottaneet ja jotain punaista näkyy.
        Vielä en siis ole kasvia julistanut kuolleeksi.:)

        Ajattelin tuota pistokas asiaa lähinnä tulevaisuudessa seuraavan kukan kanssa tai jos tämä yksilö kerkiää hengissä kevääseen asti, niin sitten kokeilisin mielelläni pistokas kylvöä tällekin.

        Kuten huomaatte niin aika sekavia puhun, mutta kasveja on paljon ja kullakin omat hoito niksinsä. Täällä kyselemällä oppii..on paljon asiantuntijoita vstaamassa.

      • asiaa2
        en ymmärrä kirjoitti:

        ....kun kysymyksen tekijä puhuu että joulutähdessä on nuppuja.Mutta ei se mitään.
        Joulutähti tarvitsee tehdäkseen punaisen latvan pimennyskauden ja viileän kauden jotka kyllä kotioloissa ainakin kaupungissa on aika hankalat toteuttaa ja kun ottaa huomioon vielä sen kukan hinnan nii tuntuu aika työläältä sellainen.
        Joulutähti on kaunis viherkasvi ja itse olen joskus saanut sen tekemään uudet punaiset lehdet pitämällä kesän ulkona .Kaipa se on saanut viilennystä ja pimennystä syyskesän päivinä.
        Joulutähti kannattaa kastella altapäin ja pitää vedottomassa paikassa .Sille riittää ihan normaali valo mitä kotona yleensä on talvella.
        Suurin syy yleensä on veto ja liika kastelu tai sitten liian kuivaksi päästäminen siihen että lehdet tippuu.
        Hyvää Joulun aikaa.

        Ai nyt taisin minä ymmärtää väärin..nuppuja ihmettelit..siinä kukassa on sellaisia vaalean vihreitä pallukoita..oletan niistä aukeavan punaisia (tai ;)) vihreitä) lehtiä. Niitä kutsuin nupuiksi.

        Mikäs' niiden oikea nimi olisi?

      • se on
        asiaa2 kirjoitti:

        Ai nyt taisin minä ymmärtää väärin..nuppuja ihmettelit..siinä kukassa on sellaisia vaalean vihreitä pallukoita..oletan niistä aukeavan punaisia (tai ;)) vihreitä) lehtiä. Niitä kutsuin nupuiksi.

        Mikäs' niiden oikea nimi olisi?

        Totta puhut.Siinä keskellä olevat pienet nystyrät ovat niitä varsinaisia kukkia jotka kuitenkin lakastuu ja karisee pois.Ei niistä aukea mitään kukkaa.Punaiset latvalehdet ovat itseasiassa ne kukat.
        Sittten kun ne kukat ts.punaiset lehdet varisee pois ja aiot säilyttää kasvin niin pidä viileässä ja kastele hyvin niukasti.Lokakuun alusta alkaa pimennys kausi. 14 tuntia vrk.ssa pimeää niin punaiset latvat alkaa kehittymään ja ovat jouluun mennessä taas loistossaan.

      • elää?
        se on kirjoitti:

        Nyt tuli hyvää neuvoa!

        Kukka on alkanut voimaan hyvin. Olen kiinnittänyt erityistä huomiota kasteluun jne.

        Moniko vuotinen joukutähti on?

      • roskiin
        elää? kirjoitti:

        Nyt tuli hyvää neuvoa!

        Kukka on alkanut voimaan hyvin. Olen kiinnittänyt erityistä huomiota kasteluun jne.

        Moniko vuotinen joukutähti on?

        Kyllä sen saa yleensä heittää joulun jälkeen roskiin,ei sitä saa 'kukkimaan' uudellee helposti.Mieluimmin ostaa uudeen seuraavana jouluna.Toki sitä voi pitää viherkasvina,mutta yleensä sen lehdet putoilee,ja on kamalan näköinen

      • Anonyymi
        se on kirjoitti:

        Totta puhut.Siinä keskellä olevat pienet nystyrät ovat niitä varsinaisia kukkia jotka kuitenkin lakastuu ja karisee pois.Ei niistä aukea mitään kukkaa.Punaiset latvalehdet ovat itseasiassa ne kukat.
        Sittten kun ne kukat ts.punaiset lehdet varisee pois ja aiot säilyttää kasvin niin pidä viileässä ja kastele hyvin niukasti.Lokakuun alusta alkaa pimennys kausi. 14 tuntia vrk.ssa pimeää niin punaiset latvat alkaa kehittymään ja ovat jouluun mennessä taas loistossaan.

        Kyllä mulla aukesi oikein selvästi kukinnot punaisten lehtien keskelle. Edelleen on kukka kunnossa ja voi hyvin. Korkeutta kasvilla on metrin verran.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä mulla aukesi oikein selvästi kukinnot punaisten lehtien keskelle. Edelleen on kukka kunnossa ja voi hyvin. Korkeutta kasvilla on metrin verran.

        Onko pienilehtinen? Isolehtiset tiputtaa lehtensä ja kuolee paljon helpommin, mutta ei nuo pienilehtisetkään hyvännäköisinä itsellä ole pysyneet enkä jaksa edes yrittää kukittaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 532
      8517
    2. Aamuseuraa/rehevää naista

      uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo
      Keuruu
      4
      3662
    3. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      7
      2193
    4. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      157
      1153
    5. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      17
      796
    6. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      722
    7. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      34
      715
    8. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      68
      706
    9. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      42
      676
    10. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      36
      637
    Aihe