Tiesitkö

mitä tarkoittaa omavanhurskaus. Useilla tällä palstalla kulkijoilla tieto siitä on aivan hukkateillä, siksipä toin tänne helluntalaispalstalle kirjoittamani kirjoituksen siitä:

Omavanhurskaudesta puhutaan usein ymmärtämättä mitä se tarkoittaa.
Omavanhurskaus tarkoittaa sitä, että ihminen, ottamatta vastaan Jumalan lahjaa Pojassaan Jeesuksessa, pyrkii hyviä töitä tekemällä yhteyteen Jumalan kanssa.
Kansamme keskuudessa on paljon hyviä ihmisiä ja monet heistä sanovatkin, että he eivät tarvitse mitään pelastusta, sillä he elävät hyvin ja säädyllisesti.
Se varmasti on totta, mutta se osoittaa vain sen, että vieläkään ihminen ei ole nöyrtynyt tunnustamaan Jumalan yli kaiken menevää valtaa ja vieläkin ihminen haluaa näyttää, että hän pärjää omilla voimillaan.

Omavanhurskautta tai lainalla tehtyjä tekoja sen sijaan eivät ole ne teot, jotka Jumala omilleen vaikuttaa. Jokainen, joka on saanut syntyä uudeksi ylhäältä, tekee Jumalan tekoja ja täyttää rakkaudenlakia.
Jos ajatellaan, että Jumalan Sanan mukaan eläminen on lainalla elämistä tai omavanhurskautta, niin silloin on ihmeteltävä, että miksi Jeesus opetti meille, miten meidän tulee elää, eli antoi Sanansa oppaaksemme.

Jokainen, joka uskoo Jeesukseen saa voiman elää Hänen opettamallaan tavalla ja se on kuuliaisuutta Jumalalle, ei omavanhurskautta tai lainalaisuutta.
131198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

ETTÄ:OMAVANHURSKAUS =ANSIOSIDONNAINEN,

LAINALAISUUS =VATIKAANI,tai LAPPI.

Äänestä
  • Etkö itse "tietänyt", että oikea verbimuoto on "tiennyt".

    Äänestä

  • ei niitä voi tiivistää. Amen! Sinulle, joku kkk, tämä ei ole mikään oikeinkirjoituksen foorumi. Ainakaan tuossa sävyssä.

    Äänestä

Ihan yksinkertainen testi sen paljastaa kummanko vanhurskautta ihminen kantaa, Kristuksen, vai omaansa.

Kuvittele kuolevasi seuraavan minuutin aikana.
Jos nousee pelko ja ahdistus ensimmäiseksi mieleen, silloin se on omaa vanhurskautta.

Jos nousee kiitos ja ylistys Jeesukselle, silloin sinulla on Kristuksen lahjoittama täydellinen vanhurskaus, USKOLLA omistettuna, ilman omia töitäsi.

Kristuksessa oleva tekee töitä, ja usein paljon enemmän kun sellainen joka niitä luttelee täällä, mutta hän tekee ne rakkaudesta Kristusta ja lähimmäistään kohtaan. Hän tekee USKOSSA sen mitä tekee, kaikki syntinsä anteeksi saaneena vapaana ja onnellisena Jumalan lapsena.

Omaa vanhurskauttaan harjoittava kyntää kymmentä eri sarkaa, joista se kymmenes ei tule ikinä valmiksi. Hän pelkää ihmisiä. Hän on aina "viittä vaille" valmis kristitty, joka epäilee Jumalan lupeuksien todellisuutta ja täydellisdyyttä.

Hän elää pelossa ja häpeässä, koska nänen vanhurskautensa ei ole täydellinen, eikä riittävä. Vain niiden vanhurskaus on riittävä ja täydellinen, joilla on USKON KAUTTA lahjaksi saatu Kristuksen vanhurskaus

Omaa vanhurskauttaan rakentava puolustautuu tuomitsemalla Kristuksessa vapaita Jumalan lapsia. Hän on itse lain alla ja pelossa, hän pelkää rangaistusta. Siksi hän langettelee mielessään, ja usein suullisestikin muille niitä rangaistukia joita hän itse pelkää.

Äänestä
  • Neukkunen. Kiitos.
    Se uskossa Jeesukseen on parasta, että meidän ei tarvitse tehdä mitään omalla voimalla, vaan saamme elää Jumalan voimassa.

    Jeesus todella kastaa omansa Pyhällä Hengellä ja näin ihminen syntyy uudeksi Jumalasta. Pyhä Henki asuu meissä ja siksi me asumme Jumalan valtakunnassa, joka on sisäisesti meissä jotka uskomme ja tässä Jumalan Ainoan Pojan perustamassa valtakunnassa ei alkeisvoimat määrää, vaan täällä määrää Kuninkaamme Jeesus ja siksi olemme vapaita ja onnellisia ja tahdomme olla Sanan tekijöitä ja näin elää rakkaudenlaissa.

    Äänestä

Tiesitkö sinä, että lainalla eläminen on eri asia kuin lain alla eläminen? Opiskeluaikanani oli pakko elää lainalla.

Äänestä
  • sillä teitä kiinnostaa pelkästään oikein kirjoitus, mutta hengellinen tieto ei teissä saa sijaa. Kannattaisi tarkistaa suuntaa.

    Äänestä

  • on lihallinen kirjoitti:

    sillä teitä kiinnostaa pelkästään oikein kirjoitus, mutta hengellinen tieto ei teissä saa sijaa. Kannattaisi tarkistaa suuntaa.

    Meitä kyllä kiinnostaa oikein kirjoitus, mutta pidämme myös tärkeänä oikeinkirjoitusta.

    Äänestä

  • Maisteri kirjoitti:

    Meitä kyllä kiinnostaa oikein kirjoitus, mutta pidämme myös tärkeänä oikeinkirjoitusta.

    että myös oppi kiinnostaa teitä, sillä oikea oppi on perusta pelastumiselle.

    Äänestä

  • hyvä kirjoitti:

    että myös oppi kiinnostaa teitä, sillä oikea oppi on perusta pelastumiselle.

    Mikä on oikea oppi?

    Äänestä

  • Maisteri kirjoitti:

    Mikä on oikea oppi?

    Oikea oppi pyhänhengen oppi , ARMO JA totuus on tullut JEESUKSEN kristuksen kautta , , sillä niin monta kuin JUMALAN lupausta on ,kaikki ne ovat hänessä "NIIN" sentähden tulee hänen kauttaan myös niiden "amen".

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Oikea oppi pyhänhengen oppi , ARMO JA totuus on tullut JEESUKSEN kristuksen kautta , , sillä niin monta kuin JUMALAN lupausta on ,kaikki ne ovat hänessä "NIIN" sentähden tulee hänen kauttaan myös niiden "amen".

    Älä kirjoita Pyhää Henkeä pienellä ja vielä yhteen, hän on Kaikkivaltias Pyhä Jumala.
    Pyhä Henki kirkastaa Kristuksen opin, eikä päinvastoin.

    Äänestä

  • Not kirjoitti:

    Älä kirjoita Pyhää Henkeä pienellä ja vielä yhteen, hän on Kaikkivaltias Pyhä Jumala.
    Pyhä Henki kirkastaa Kristuksen opin, eikä päinvastoin.

    jos pyhäheki kirkastaa,se ei tarvi isoja kirjaimia me olemme niitä jotka asiota vaadimme , ajatusta ,.enhän minä vauhdissa kaikkia huomaa,( mutta ajatus) .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sinä kirjoitti:

mitä tarkoittaa omavanhurskaus. Useilla tällä palstalla kulkijoilla tieto siitä on aivan hukkateillä, siksipä toin tänne helluntalaispalstalle kirjoittamani kirjoituksen siitä:

Omavanhurskaudesta puhutaan usein ymmärtämättä mitä se tarkoittaa.
Omavanhurskaus tarkoittaa sitä, että ihminen, ottamatta vastaan Jumalan lahjaa Pojassaan Jeesuksessa, pyrkii hyviä töitä tekemällä yhteyteen Jumalan kanssa.
Kansamme keskuudessa on paljon hyviä ihmisiä ja monet heistä sanovatkin, että he eivät tarvitse mitään pelastusta, sillä he elävät hyvin ja säädyllisesti.
Se varmasti on totta, mutta se osoittaa vain sen, että vieläkään ihminen ei ole nöyrtynyt tunnustamaan Jumalan yli kaiken menevää valtaa ja vieläkin ihminen haluaa näyttää, että hän pärjää omilla voimillaan.

Omavanhurskautta tai lainalla tehtyjä tekoja sen sijaan eivät ole ne teot, jotka Jumala omilleen vaikuttaa. Jokainen, joka on saanut syntyä uudeksi ylhäältä, tekee Jumalan tekoja ja täyttää rakkaudenlakia.
Jos ajatellaan, että Jumalan Sanan mukaan eläminen on lainalla elämistä tai omavanhurskautta, niin silloin on ihmeteltävä, että miksi Jeesus opetti meille, miten meidän tulee elää, eli antoi Sanansa oppaaksemme.

Jokainen, joka uskoo Jeesukseen saa voiman elää Hänen opettamallaan tavalla ja se on kuuliaisuutta Jumalalle, ei omavanhurskautta tai lainalaisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu