Perusteeton

Maksan tuloveroa yli 30 000 € per vuosi. Koiraveroa en ole maksanut ikinä, enkä maksa jatkossakaan. Sitten kun keskiverto tulonsaajan vero ylittä vuotuisen tuloveroni, niin maksan taanehtivasti maksamatta jääneet koiraverot.

Koiravero on täysin perusteeton ja vanha jäänne, jonka keräämisen ja valvonnan kustannukset huomioiden tulisi heti lopettaa. Ei hevosista, kissoista,linnuista, kaloista ja jne. myöskään makseta veroja. Työpaikkoja ne, kuten koiratkin, kyllä luovat ja ennaltaehkäisevät sairauksia, lieventävät niiden oireita ja lisäksi tuotavat paljon iloa vaikutuspiirissään.

Ihan yhtä hyvin voisi verottaa siitä, että henkilöllä ei ole koiraa tai jotain muuta lemmikkiä.
3456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen samaa mieltä kanssasi. Kotonani on ollut aina koiria ja vasta kun liityttiin Kuopioon jouduimme maksamaan koiraveroa, josta emme kuitenkaan itse hyödy mitään.

Miksi koirat muka olisivat veron alasia, jos muut lemmikit eivät ole??

Äänestä

Erittäin hyvä kommentti!
en ole kuullut yhdestäkään kunnasta joka olisi koiravero pennosilla saanut pystyyn yhtään koirapuistoa tai muuta vastaavaa. Keräämiskulut ylittävät selvästi saaatavat tulot.

Äänestä
  • teidän kanssa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


veroperuste kirjoitti:

Maksan tuloveroa yli 30 000 € per vuosi. Koiraveroa en ole maksanut ikinä, enkä maksa jatkossakaan. Sitten kun keskiverto tulonsaajan vero ylittä vuotuisen tuloveroni, niin maksan taanehtivasti maksamatta jääneet koiraverot.

Koiravero on täysin perusteeton ja vanha jäänne, jonka keräämisen ja valvonnan kustannukset huomioiden tulisi heti lopettaa. Ei hevosista, kissoista,linnuista, kaloista ja jne. myöskään makseta veroja. Työpaikkoja ne, kuten koiratkin, kyllä luovat ja ennaltaehkäisevät sairauksia, lieventävät niiden oireita ja lisäksi tuotavat paljon iloa vaikutuspiirissään.

Ihan yhtä hyvin voisi verottaa siitä, että henkilöllä ei ole koiraa tai jotain muuta lemmikkiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu