P2p kriminalisointi perustuslain vastainen ?

O-O-OOOOO

Omaan käyttöön kopiointia ei kielletty, koska se olisi ollut perustuslain laillisuusperiaatteeseen sisältyvän täsmällisyysvaatimuksen vastaista. Koska imppaajan on vaikea saada tietää onko teos p2p verkossa luvatta vai luvalla.

En kuitenkaan nää siinä eroa, jos joku käyttää p2p ohjelmaa vain impatakseen itselleen ohjelmia ja siinä, että jos samalla myös jakaa niitä muille; on ihan yhtä vaikeeta tietää onko teos p2p verkossa luvatta vai luvalla.

Siksi katson (rummuttaa rintaa), että koko p2p kriminalisointi on perusoikeuksien vastainen.

:)

------





Tekijänoikeuslain vaikeaselkoisuus voi muodostua ongelmalliseksi perustuslain 8 §:ssä säädettyyn rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen sisältyvän täsmällisyysvaatimuksen kannalta. Sen mukaan kunkin rikoksen tunnusmerkistö on ilmaistava laissa riittävällä täsmällisyydellä siten, että säännöksen sanamuodon perusteella on ennakoitavissa, onko jokin toiminta tai laiminlyönti rangaistavaa (PeVL 48/2002 vp , s. 2/II, PeVL 26/2004 vp , s. 3/II). Tämä vaatimus ei täyty parhaalla mahdollisella tavalla, kun säännökset tekijänoikeusrikoksesta ja -rikkomuksesta saavat olennaisen sisältönsä vaikeaselkoisen tekijänoikeuslain kautta. Tähän seikkaan on valiokunnan mielestä kiinnitettävä erityistä huomiota sovellettaessa rangaistussäännöksiä yksittäistapauksissa.

Henkilöllä tulee ehdotetun sääntelyn perusteella olla tieto lähdekappaleen laillisuudesta, jotta hänellä olisi lain 12 §:ään perustuva oikeus. Vaatimus on nykyaikaisessa viestintäteknisessä ympäristössä varsin korkea. Esimerkiksi avoimessa tietoverkossa saatavilla olevasta aineistosta voi - kuten esityksen perusteluissa todetaan - olla vaikea päätellä, onko se laillista vai ei; joskus päättely on jopa mahdotonta. Tällainen epävarmuus oikeuden olemassaolosta on perusoikeuskytkentäisen sääntelyn yhteydessä ongelmallista.

Mahdollisuus seuraamusten tuomitsemiseen voi valiokunnan mielestä muodostua kohtuuttomaksi etenkin, kun henkilön on käytännössä vaikeaa tai jopa mahdotonta saada selkoa käyttämänsä aineiston lainmukaisuudesta.

Valiokunta pitää edellä esitetyn perusteella perusoikeussyistä tärkeänä, että muutaman kappaleen valmistaminen tekijänoikeuslain 12 §:n perusteella yksityiseen käyttöön rajataan tuottamuksesta riippumattomaan vastuuseen perustuvan seuraamussääntelyn ulkopuolelle.

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/pevl_7_2005_p.htm

3

265

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • O-O-OOOOO

      Tuomioistuimet eivät saa siten soveltaa rikoslain p2p säännöksiä, koska ne ovat perustuslain vastaisia. Eli p2p käyttö onkin laillista, mikäli olen oikeassa.

      10 luku
      Laillisuusvalvonta
      106 §
      Perustuslain etusija

      Jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle.

    • kumma juttu

      Jos ihmisellä tuollainen pakkomielle kuukaudesta toiseen kirjoittaa jatkuvasti samaa paskaa, jonka itsekin tietää olevan puppua (ei kukaan voi olla oikeasti noin tyhmä), niin kyllä pitäisi hakeutua hoitoon. Samoin tämä sinun toinen kiinnostuksen kohteesi ei ole terveen ihmisen touhua:

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=119&conference=707&posting=22000000015098820#22000000015098820

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=119&conference=707&posting=22000000015284225#22000000015284225

      • O-O-OOOOO

        P2p jutut on mulle rakas harrastus.

        Seison mielipiteiteni takana vilpittömästi.

        Jotkut asiat tosin ovat tulkinanvaraisempia kuin toiset. Perustelut löytyvät kuitenkin lähteineen jutuistani.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4098
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe