Ihastunut kaverin ihastukseen!

Ihastunut93

Moips!

Olen 13-vuotias tyttö ja toivottoman ihastunut kaverini ihastukseen. Kaverini ei ole puhunut ihastukselleen ainuttakaan sanaa eikä edes hymyilly, kääntänyt vaan päätään pois nopeasti, kun katseet ovat sattumanvaraisesti kohdanneet. Kaverini aina käskee meidän raportoida, että katsooko hänen ihastuksensa häneen ja aina välillä se on vilkuillut.
Nyt myöhemmin tajusin että ei tuo poika kaveriani katso vaan MINUA.

Olen mennyt pojalle juttelemaan kaverini huomaamatta ja poika vaikuttaa mukavalta. Hymyillyt olen pojan nähdessäni ym.
Nyt olisi mielestä hyvä edetä hieman pidemmälle, mutta kaverini kun on toivottoman ihastunut tuoho poikaan.

Eilen koulussa sitten juttelin taas pojalle.Yhtäkkiä poika veti minut vessaan ja lukitsi oven. Hän suuteli minua rivakasti ja sitten annoin sen vain tapahtua. Hän alkoi riisua minulta paitaa, sitten farkkuja, rintsikoita... Hän suuteli minua kaikkialle, se oli ihanaa, mutta hieman pelottavaa, ja nyt jälkeen päin on alkanut kaduttamaan. Voin olla raskaana, ei me mitään ehkäisyä käytetty siinä tilanteessa, ja kaverini vain haaveilee tuosta pojasta mitään tietämättömänä.
Ja nyt en tiedä että mitä tehdä ja mitä ei?!! Olisitteko niin ihania että auttaisitte!

1

208

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JJK90

      Kinkkistä toi,kokemusta siitä on :(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9140
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7873
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5547
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2334
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2079
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1729
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1664
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1413
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1348
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      1206
    Aihe